tiistai 12. elokuuta 2014

Iho-ongelmia

Mun naama on kukkinut nyt muutaman viikon. Ärsyttäviä, isoja ja pieniä, näppyjä ihon pinnalla. Bonuksena vielä mustapäitä sekä hirmuisesti ihon alla olevaa epäpuhtautta (varmaan talia). Eli näkyvien näppyjen lisäksi iho on paikoin ihan nypyillä niistä ihonalaisista epäpuhtauksista. En muista, milloin viimeksi olisi ollut näin paha...

Veikkaan, että tämä on seurausta tästä muutaman viikon takaisesta ruokavalion puhdistamisesta; suosin nyt siis puhtaampaa ruokaa, vähensin hiilihydraatteja sekä lisäsin kasviksia ja vettä. Erinäisiltä luotettavilta keskustelupalstoilta (:D) sain käsityksen, että keho alkaa puhdistua sisältä päin ja puskee nyt kaikkea syödyn roskan aiheuttamaa epäpuhtautta ulos oikein urakalla. Eli on toivoa, että tämä on vain muutaman viikon mittainen vaihe, ja sitten iho on entistä ehompi.

Tällä hetkellä pitäisi vaan yrittää pitää näpit irti naamasta. Puhdistaa säännöllisesti, ja muun ajan antaa olla rauhassa. Jatkaa samaa rataa ruuan ja veden kanssa. Kun kasvot rauhoittuvat edes hieman, aion harkita kosmetologikäyntiä. En ole ikinä ollut, mutta kerta se olisi ensimmäinenkin. Joku syväpuhdistava ihonpuhdistus voisi olla paikallaan.. Ehkä tää tästä. Katsotaan. :)

Piknikillä hyvässä seurassa. Ihan terveelliset eväät oli! :) Ja hyvät!

Sunnuntain lounaaksi kesäkeittoa, tuoreista vihanneksista tietysti (paitsi pavut pakkasesta). Siis voi miten mä tykkään tosta keitosta! Ihan superherkkua. 
Keiton kanssa ruisvuokaleipää ruohosipulilla, kananmunalla, salaatilla, avokadolla, katkaravuilla ja smetanalla. Niin hyvää! 
Perusarkiruokaa, eli salaattipohja + jauhelihakastike, jossa tomaattimurskaa, uutta sipulia (paljon<3) ja kesäkurpitsaa.

Paino on jo aika pitkään keikkunut ärsyttävästi ihan sillä rajalla, että laskeeko sieltä 64:stä 63:n puolelle vai ei. Tänään paino oli 64,1. No, kyllä se sieltä tällä viikolla saadaan taas pykälän verran alemmas. :)

Tällä hetkellä fiilis itsestä vaihtelee aika usein. Välillä tuntuu, etten ole laihtunut yhtään vuoden takaisesta, mutta välillä taas tuntuu, että olen pikkuhiljaa jo aika sopusuhtainen.. Tällainen hyvä hetki tapahtui viimeksi allaolevassa asussa puistoon lähtiessä. Kävelin peilin ohi ja vilkaisin - käännyinkin ja vilkaisinkin uudestaan. Tuli sellainen wait -- whaat?! -tunne, oonko tosiaan jo noin pieni? Ylipainoinen toki edelleen, mutta silti.



ps. Laitoin uudet työvaatteet tilaukseen -10 kg:n kunniaksi. KAKSI KOKOA pienemmät!!!

8 kommenttia:

  1. Mullakin on ollut nyt enemmän iho-ongelmia kuin ennen, pitää alkaa oikeesti suunnittelee kosmetologia jos siitä olis apua. Toivottavasti sullakin naama rauhottuu :) ja onnea pienempien vaatteiden ja sutjakoituneen olemuksen puolesta ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ääh, vai sullakin. :/ Tosiaan toivotaan, että menee ohi itsestään tai kosmetelogin avustuksella, yllättävän epämukavaa olla onglmaisen ihon kanssa. Ja kiitos! :D

      Poista
  2. Mitä mieltä olet 30days challenge haasteesta? Voisiko olla kokeilun arvoinen ja jopa pieniä postauksia toimiiko. : ) Pääasia siinä siis on se että tehdään tiettyjä liikkeitä joka päivä, määrät kasvaa päivittäin. Liikkeitä ei tarvitse tehdä kaikkia putkeen, tärkeintä on että ne tekee päivän aikana. Itseäni ainakin hieman kiinnostaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse asiassa kokeilin sitä yhdessä vaiheessa, jaksoin muistaakseni noin puolet siitä, ennen kuin se jäi. Ainakin siihen puoleen väliin asti sain kaikki vaaditut liikkeet tehtyä, eli esim. kyykkyjä yli sata ja hooveria 3,5 minuuttia. Hyvin siis oma taso nousi matkan varrella.

      Kyllästyin haasteeseen, koska oli älyttömän tylsää tehdä päivittäin yli sataa vatsalihasliikettä ja kyykkyä. :D Mut hooverin osalta voisin ajatellakin ottavani uusinnan. Katsotaan. :)

      Poista
  3. Ei sua kyllä tuon kuvan perusteella ylipainoisena pidä.

    Mullakin kukkii iho. Yllättävää kyllä käsivarsissa ja kaulan tienoolla. Tässä iässä kuvittelisi näiden juttujen jo vähentyneen...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuva kaunistanee, mutta kiva kuulla. :)

      Ja voi ei, nää on niin hankalia vaivoja. Pahoin pelkään, että itsekin saan kärsiä näistä enemmän tai vähemmän loppuelämäni..

      Poista
  4. Ihanan näköistä tuo sinun kesäkeitto. Resepti olisi kiva. Koitin meinaa joskus tehdä ja siitä tuli melko pahaa, en tiedä mikä meni pieleen :)
    Uudet työvaatteet kuulostaa kivalta, onnea!
    Olen vasta löytänyt blogisi ja hyvältä vaikuttaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tein kesäkeiton tällä Valion reseptillä: http://www.valio.fi/reseptit/kesakeitto/ - yksinkertainen, mut silti hyvä. Just mietin, että pitää tehdä ens viikolla vielä toistamiseen! :)

      Tervetuloa tänne, ja kiitos kovasti! :)

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)