maanantai 4. elokuuta 2014

Kuulumisia

Kuumuus vaikuttaa kyllä niin paljon syömiseen. Olen viime päivinä syönyt ihan liian vähän, kun ei vaan meinaa mennä alas. Tänään meinasin pitää herkkupäivän ja syödä muutenkin vähän tukevammin, koska veikkaan että viime viikko meni aika matalilla kaloreilla, vaikken niin haluaisikaan käyvän.

Aamupalaksi meni rahka, lounaaksi kana-nuudeliruokaa, ja sitten töiden jälkeen söin jäätelöpuikon. Iltapäivällä söin katkarapupatongista puolet sekä suklaapatukan (50 g) ja vähän karkkia (90 g). Sen jälkeen en ole syönyt mitään, mutta yritän saada syötyä vielä sen toisen puolikkaan patongista.

Vaikken yleensä laskekaan kaloreita, nyt halusin uteliaisuuttani tarkistaa päivän saldon. Noin 1800 kcal, jos syön vielä sen patongin lopun. Eli eipä kovinkaan paljon, vaikka yritystä oli.. joku suklaa ei todellakaan ole mitään helleruokaa.. :D

Niin kuuma, että pakko istua lattialla alusvaatteissa. :D silti on kuuma ja koiraparkakin läähättää. Varmaan hurjat lämpötilat tässä asunnossa sisällä.
Kuumuus muuten vaikuttaa mun painoon aika lailla. Tässä oli pari päivää hieman viileämpää, ja paino romahti samantien 64,2 kiloon. Siis apua miten lähellä se 63 jo oli! Mutta sitten kuumuus palasi ja paino nousi kerralla yli puoli kiloa, vaikken syönyt sen enempää kuin aiemminkaan.

Nyt ei ehkä kannata ravata vaa'alla pahimpien helteiden aikaan. Menee sitten kun lämpötilat taas vähän laskee, niin siellä voi odottaa aika kiva yllätys. :)

Mitäs muuta. Tosi hyvin menee edelleen herkkujen suhteen. Tää taitaa tosiaan olla mun juttuni. Koko ajan herkkupäivien välillä on enemmän kuin se vaadittu kolme päivää ja määrät ovat murto-osia entisestä. Olen saavuttanut tällä sen, että en edes HALUA syödä enempää kuin nyt syön! Muistan 20-vuotiaana ajatelleeni, etten ikinä voisi vähentää päivittäistä herkuttelua. En halunnut. En kyllä halunnut lihoakaan. Ei hyvä yhdistelmä.. Myöhemmin, tämän blogin alussa taas pakotin itseni lopettamaan. Se meni aluksi hyvin ja ihan tahdonvoimalla pysyinkin herkuista erossa. Mut sitten kun niitä sai, niin se oli niin syntisen ihana hetki, söin paljon (vaikka tuli huono olo) ja joko söin tai halusin syödä lisää seuravaana päivänä. Eli näennäisesti olin irti sokerista kun lopetin sen käytön joksikin aikaa, mutta mieli ei ollut siinä mukana. Mielihalut vaanivat pinnan alla koko ajan. Nyt niitä ei ole sitten alkuunkaan. Mun päässä tapahtunut muutos on kyllä todella merkittävä, en osaa edes kertoa kuinka hienolta tuntuu (vaikka joka postauksessa yritänkin.. heh). Tämä ei tunnu vaikealta, ja siksi uskonkin, että nyt lopultakin hivuttaudun sinne normaalipainoon ja 50-luvulle -ja myös jään sinne. Tämä on sellainen juttu, jota voi noudattaa vaikka loppuelämän.

Muuten olen jälleen kerran tässä ihanimmassa laihtumisvaiheessa, eli lähellä normaalipainoa (alle 3 kg matkaa). Tässä painossa huomaan pieniä muutoksia koko ajan! Vatsa pienenee, yläselän raamit erottuu, käsivarret kapenee, kasvot kaunistuu.. Paras kaikista on se, että tässä kohtaa peppu lakkaa "roikkumasta". No roikkuminen on vähän ehkä rankka ilmaisu, mut siis tätä painavampana takamus oli paljon sellainen löysempi. Nyt alkaa muodot tulla esiin ja pinta siloittumaan. Itseasiassa tää on hassua, että se takapuoli tosiaan on pienentynyt ja parantunut paljon, mutta reittä vielä löytyy. Reidet on nyt sellaiset "löysät", löysää ihoa ja läskiä löytyy. No, reidet ne mulla pieneneekin viimeisenä, joten ei auta kuin jatkaa ja odotella. Vielä koittaa niidenkin vuoro.

Noniin menipä yksityiskohtaiseksi analyysiksi. Taitaa helle olla pehmentänyt päätä.

6 kommenttia:

  1. Kuumuus vaikuttaa kyllä. Ja varsinkin nyt kun tämä vain jatkuu ja jatkuu! Mutta tsemppiä - upeasti sujuu :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo! Mut ei tätäkään enää kauaa voi kestää, kun elokuuta jo mennään. Tykkään kyllä lämmöstä, mut kyllä sitä jo hiukan kaipailee raikkaampaa ilmaa. :) Kiitos!

      Poista
  2. Tosi hienosti etenet, jatka samaan malliin! :)

    VastaaPoista
  3. Olis kiva nähdä postausta mitä vaatteita käytit kun olit isompi, mitä käytät nyt ja mitä haluat tavoite painossa käyttää. Kokoja kans koska on aina mukavaa katsoa paljonko vaatekoot pienenee laihdutuksen myötä. Sillä uutta, pienempää kehoa pitää opetella pukemaan eritavalla kuin sitä entistä isompaa kehoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva idea, kiitos postausehdotuksesta! :) Ehdottomasti toteuttamisen arvoinen, pitää yrittää alkaa kaivella kuvia ja muuta materiaalia. Postaus tulossa sitten jossain vaiheessa. :)

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)