perjantai 2. toukokuuta 2014

Kaikki sekaisin

Miksi tää aina menee näin? Aina. Ei vaan voi asiat mennä niin kuin suunnittelee.

Viime viikoissa on ollut vaan yksi hyvä asia: innostus liikkua. Oon mielelläni lenkkeillyt auringossa. Kävelyn lisäksi olen käynyt pyöräilemässä ja kaivoinpa rullaluistimetkin esiin. Mulla on myös sauvat, ja oli aika ihanaa viilettää täysiä uutta asvalttia pitkin! :) Ulkoilun lisäksi olen käynyt myös salilla.

Jep ja siinä ne hyvät uutiset sitten olikin. Huonoin homma on se, että oon syönyt tosi huonosti. En tiedä mikä mua on vaivannut! :( Melkein ahmimiseksi on mennyt paikoin. Ja sit on ollut pääsiäistä, vappua, bileitä, ravintolakäyntejä ja terassilla istustelua... Jotenkin kevääntulo itsessäänkin tuntuu ahdistavan. Tietoisuus siitä, että oon yhä vaan pullukka, vaikka pian pitäisi kehdata vähentää vaatekerroksia. Olo on niin haavoittuva tuolla kirkkaassa auringonpaisteessa, vaikka tavallaan se toki piristääkin. Talvella oli helppo piiloutua pimeyteen ja paksuihin vaatteisiin, jos tiedätte mitä tarkoitan..


Syöminen on ollut tosiaan sitä luokkaa, että paino on päässyt nousemaan liikkumisesta huolimatta. Tänä aamuna mun paino oli peräti reilut kolme kiloa korkeampi kuin tämän kevään enkkapaino. Ok, eiliset supersuolaiset halloumijuustot taisi turvottaa, kun sormetkin olivat kuin mitkäkin nakit.. en saanut niitä edes koukistettua normaalisti, huh. Mut kyllä ihan taatusti läskiäkin on tullut takaisinpäin. Hävettää ja harmittaa! Tää on eka kerta tän blogin vajaan vuoden historiassa, kun painoa pääsee tulemaan takaisin. Onneksi ei mitään hirveää määrää, mutta kuitenkin. Voi kurjuus.


Olis pitänyt arvata myös se, että ei mun työ- ja koulurumba mihinkään ole helpottanut nyt toukokuun alkuun mennessä. Mullahan piti alkaa kesäloma nyt, mutta pomo UNOHTI! Niinpä se alkaa vasta kolmen pitkän viikon päästä. Kouluhommatkin ovat yllättäen ihan levällään vieläkin.

Ja sit vielä järkyttävä ekstrabonus: tässä kävi vähän kaikkea viime päivinä, ja lopputuloksena mulla ei ole yhtään rahaa. YHTÄÄN. Siis tili on nollilla (tarkka saldo +0,97 €), luotto käytetty ja palkkapäivään on vielä 14 päivää. Mulle ei ole koskaan, ei siis ikinä käynyt näin, että rahaa ei vain ole. Ja jääkaappi on nyt aika pitkälti tyhjä.

En oikein tiedä, että miten meinaan selvitä, kun en voi käydä tekemässä ruokaostoksia kahteen viikkoon. :D Ainakaan tää odotettu dieetti ei voi alkaa vielä kahteen viikkoon, kun ei ole rahaa ostaa mitään. Yksi keino selvitä (:D) on käydä syömässä porukoilla silloin tällöin ja muuten vetää kaapeista kuivatavaraa eli makaronia, mysliä, kaurahiutaleita, ja muuta vastaavaa mitä siellä vielä on. Mut arvatkaa laihduttaako tuollainen, ei. Paitsi jos ne loppuu kesken ja saankin paastota. Sit mulla olis kaapeissa ne hiton Easydietit. Pitääkö mun nyt oikeesti käyttää ne? Niitä on niin paljon, että riittää kyllä pariksi viikoksi.. Mut en oikeesti tiedä saanko niitä alas. Eikä niissä muutenkaan mitään järkeä ole, mutta.. :(

Tänään oli vielä jämiä syötävänä eilisistä vapun grilliruuista, joita sain porukoilta mukaan. Huomisen ruuista ei sitten olekaan vielä mitään tietoa. Mä tuun tänne sitten kertomaan, että mitä olen keksinyt.. Ties vaikka olis sitten Easydiet-sopat korkattu.


Sori tästä masentavasta postauksesta, mutta tämä nyt on mun todellisuus tällä hetkellä. :D Kyllä se tästä taas iloksi muuttuu, palkkapäivänä viimeistään. :)

14 kommenttia:

  1. Apua! Kuullostaa aika rajulta, toivottavasti et joudu nyt ihan kokonaan paastoamaan :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo kyllä muakin hiukan hirvittää, ei oo tällaisesta tilanteesta aiempaa kokemusta. :/ Pitää vaan rukoilla, ettei nyt tule mitään yllättäviä menoja enää. Pari viikkoa ilman rahaa on tavallaan tosi pitkä aika, mutta tavallaan ei. Kyllä tästä jotenkin selvitään. :O

      Poista
  2. Samat on olleet huolet täälläkin kun paino nousi mulla kans messujen jälkeen kerralla kolme kiloa! :D Mutta hei kyllä se tästä ja voin sanoa, että näytät jo nyt niin upealta ja sun keskivartalo on niin sopusuhtainen jo nyt! :) Ei tarvi tota kroppaa piilotella enää minkään kledjujen alle, vaikka tottakai meillä jokaisella on ne omat tavoitteet ja murheet omasta kropasta, mutta sä näytät jo nyt upealta!!! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiiät varmaan aika hyvin miltä musta siis tuntuu. :D Kolme kiloa ei välttämättä äkkiseltään kuulosta kovin paljolta, mutta kyllä se valitettavasti tuntuu olossa ihan selvästi. Eikä ne ihan itsestään lähde pois..

      Mut kiitti paljon Sanna ku jaksat aina vaan tsempata ja kehua! :) Hävettää melkeen omata näin huono itsetunto. Olis niin kovin paljon helpompi olla kun toteais, että oon nyt jo ihan ok ja kelpaan tällaisenakin.

      Poista
    2. Mua kyllä vähän harmittaa toi sun rahatilanne, että tekis mieli lähettää sulle kirjekuoressa rahaa! :( Toivottavasti saat pari kymppiä vaikka porukoiltas lainaan, sillä ethän sä nyt eurolla kahta viikkoa millään pärjää!

      Poista
    3. Voi, kiitos myötätunnosta! Onneksi laskut on kuitenkin maksettu ja palkka kyllä tulossa. Vaatii tosin vielä kuukauden verran kitkuttelua tuon seuraavan palkan jälkeen, että saan tilanteen taas kunnolla normalisoitua.. Kyllä porukat varmaan jeesisi, jos pyytäisin heiltä apua. En kuitenkaan haluaisi kertoa, että tuli vähän sössittyä rahojen kanssa, joten kokeilen nyt itse päästä tasapainoon. Jos ei onnistu, niin sit on pakko vaan ottaa asia puheeksi, mihinkään pikavippikierteeseen en nimittäin lähde!

      Poista
  3. Voi, täällä toinen kellä kaikki ihan sekaisin. Itseasiassa tismalleen kaikki samat mitkä sullakin. Kummasti sitä ei saa panostettua painoon kun on kiireet, rahatilanne on nolla, kaikki koulujutut ja kesä ahistaa, eämäntapaprojekti on karannu ties minne karkuun jne jne. Eikä tässä oikeenuutta alkua saa aikaseks ennen kun rahatilanne korjaantuu ja pystyy panostamaan ruokaan kunnolla. Liikkunutkaan en ole, oot sentäs saanu lenkit ja salit pidettyä kuvioissa mukana :) Jospa tää taas tästä kun alkaa tarpeeks ketuttaa, kesäkledjut on pakko vetää ylle ja makkarat pursuaa :) Ja niin hölmöä että jaksaa kylöä panostaa kun on kakskyt, kymmenen kiloa tiputettavaa mut miä ihmeen vimesen viiden kilon kirous onkaan edessä ennen normipainoa. Ei vaan osaa, ei vaikka ois enää puol kiloa matkaa niin sekin pitää sössiä ja sitten taas tiputetaan samoja lukuja. Ihme motivaatiovinoutuma tai mikä lie :) Voimia ja toivottavasti saat syödyksi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Höh, kurja kuulla että siellä sama meininki! Noin se vaan tuntuu menevän, että jos muu elämä on sekaisin niin eipä tästä laihtumisestakaan mitään meinaa tulla. En mäkään oikein tiedä miten tästä lähtisi etenemään, että sais elämän kunnolla hallintaan! Mun suurin ongelma on kyllä toi koulu, jos sen vaan saisin hoidettua niin kaikki olis helpompaa.

      Mullakin oli aluksi helpompaa. Onnistuin silloin hyväksymään, että nyt mä oon tällainen. Nyt kun painoa on tullut alas, niin oon paljon kriittisempi. En ymmärrä tätä itekään. Ja mäkin olin jo kilon päässä normaalipainosta mut ei. Taitaa olla aika paljon opittavaa yhä vielä, huoh! Kiitos ja toivotaan, että sullakin pian lähtee helpottamaan. :)

      Poista
    2. Fiksu ja motivoitunut kun olis ni ottas ne kouluhommat nyt asiakseen ja kattelis sitä syömistä ja liikkumista vähän siinä sivussa. Kummasti stressi ei helpota ennen kun koulu on kunnossa - mutta kun ei vaan huvita. Se vaan on niin kaamee kierto kun ei tee kouluhommia ja näin suorita velvollisuuksiaan: sitten sitä stressaa eikä jaksa keskittyä syömisiin ja liikuntaankaan. Mulla ainakin ongelmien juuret on kirjallisissa kouluhommissa ja näin äkkiseltään ajalteltuna en varpisti laihdu pysyvästi niin kauan kun ne kolkuttaa takaraivossa. Jostain syystä sitä vaan ennemmin panostas elämäntapamuutokseen kun sekin vaikuttaa olotilaan. Jospa se valaistus tulee vielä joku päivä miten kaikki hommat saa samaan aikaan hallittua edes keskinkertasesi ja niin että mikään tekeminen ei syö toista pois.

      Ja kyllä, aiemmin sitä oli niin ilonen kun sai kympin ja kakskymppiäkin pois. Nyt vaan turhauttaa ja jo kahen, kolmen kilon takapakki tekee kunnon mammuttiolon. Suututtaa kun vieläkään kaikki vaattet ei näytä hyvältä ja isompiakaan kokoja ei halua ostaa kun ne ei istu. Kriittisyys on vaan taitanu kasvaa kun jotkut venyvät minihameet näyttää nykysin muka huonommalta päällä: 20 kiloa aiemmin kehtasin je vetää päälle makkaroista huolimatta mutta nyt heti tuijotan että hei, tohon tuli pien kumpare/makkara tms ja sitten kismittää. Haluu vaan pitää niitä vaatteita missä näyttää hoikalta ja todellisuus tulee vastaan aina kun laittaa esim jonkun ei-kainaloihin ulottuvan alaosan ilman laihuusilluusiota tekeviä sukkiksia tai paitakerroksia. Luulis että sitä pitäs olla ilonen kun normipainoon on pahimmillaankin "vain" 3-4kiloa mutta ei. Suututtaa vaan kun jojoaa sitä puolta kiloa vaille normipainoa ja kolmen kilon ylipainoa. Jospa sitä oppis ja tosiaan vieläkin ettis paremmin istuvia vaatteita missä on mukava ja hoikka olla, plussakilojen tai normipainon kanssa.

      Poista
    3. Joo. Ei olis ikinä pitänyt päästää hommia jäämään rästiin. :( Mulla kaikki sujuu niin kauan kun pysyn aikataulussa, mut auta armias jos jotain jää rästiin.. Mut joo, musta tuntuu et paras olis kun hoitais nyt asian kerrallaan. Menis sinne kouluun/kirjastoon jokaisena töistä vapaana päivänä vaikka 8-16 ja tekis niitä hommia. Keskittyis parikin viikkoa vaan siihen ja kattois syömisremppaa sit uusiksi. Hommat sais hyvälle mallille ja olo kevenis paljon! Mä tiedän, et sit joskus kun mä tästä selviän, niin katon taaksepäin ja mietin, että miksi vetkuttelin asioiden kanssa niin hirveän kauan...

      Toi on kyllä jännä homma. :D Sama nimittäin mulla, kun laihduin 66 kilon kieppeille, olo oli hyvä ja ihmeen tyytyväinen. Nyt kun kolme kiloa tuli takaisin ja paino taas siellä 66 kantturoilla, niin olo on ihan hirveä ja peilikuva näyttää siltä, kuin olisin palannut kokonaan lähtöruutuun. Äh, raastavaa puuhaa!

      Poista
    4. Niin samaa tekstiä kuin täältäkin nyt tulee :D Rästihommia ja juurikin niitä inhottavia kirjaesseitä ja raportteja ym ahistavaa kuraa mitkä on roikkunu ties kuinka pitkään. Ennemmin kävisin tenteissä mutta kun ei noita kirjallisia voi niin korvata. Sitten ahdistaa vielä enemmän kun niitä vetkuttaa kun ei niistä pääse eroon kuin tekemällä - mitä ei tietenkään tee kun ajatuskin ahdistaa. Mut jos eniveis ahdistaa ni sama se ois sitte samalla tehä niitä - loogista :D Sitten joku päivä olo on puoltusinaa kirjotettua tekstiä kevyempi. Ehkäpäs pari kiloakin hellittää kropasta pois kun stressi katoaa :)

      Se on niin raastavaa pyöriä jo tiputetuissa luvuissa että ei oo tottakaan. Ja mukamas sitä semmoset pari lisäkiloa näkyy niin paljon ja toki vain löystymisenä eikä lihaksina tai hetkellisenä nesteturvotuksena vaikka tilanne voi olla aivan muuta. Tosin kyllä mittanauhaki varmasti näyttäs että kylläpäs on masun ympärys kasvanu. Ei se kuitenkaan pitäs tämmöstä paisumisoloa ja ärsyyntymistä tuoda kun ei moinen vielä ulkonäössä niin paljoa näy. Tai no, kaks, kolme kiloa kohdistettuna vaan turvonneeseen mahaan kyllä näkyy. Turvottelis ennemmin vaikka takapuolessa :D Silti, hanskoja ei tiskiin lyödä. Pitäs vaan keksiä tapa innostua jo nähdyistä luvuista vielä kolmen kilon tiputtamisenkin jälkeen.

      Poista
    5. Joo hahah, uskomaton kuvio toi kyllä, että vaikka ahdistavista hommista ei selviä kuin tekemällä, niin niitä ei saa tehdyksi kun ajatuskin ahdistaa.. :D

      Vaikeelta kyllä tuntuu, mut ei hanskoja tiskiin missään nimessä! Kai se vaan pitäis ottaa aikalisä ja rauhoittua tän asian kanssa. Musta ainakin tuntuu että panikoin ja stressaan painoa ja sen myötä blogia ihan turhan paljon. Jos vaan hengittäis syvään ja hyväksyis, että tilanne on nyt tämä ja olen ihan hyvä tällaisena. Ehkä siitä sais taas virtaa jatkaa.

      Poista
    6. Kuullostaa hyvältä. Kunhan osais etenkin ton koulu- ja painoahistuksen vältämisen muutakin kuin puhetasolla :)

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)