keskiviikko 29. lokakuuta 2014

Herätys horroksesta

Kappas, blogi jäi horrostamaan lokakuun ajaksi, mutta täällä ollaan taas.

Kiitos edelliseen postaukseen kommentoineille ja anteeksi, että vastaaminen kesti lähes kuukauden päivät - nyt sain vihdoin vastattua. :)

Tämä lokakuu on pistänyt mun elämän ihan uuteen uskoon, positiivisella tavalla! Kuten olen vihjaillut jo aiemmin, löytyi tuollainen ihana mies, jonka kanssa on ihan huippuhauskaa ja parasta, ja taidan olla tosi ihastunut... Ihana tunne, kun edellisestä kerrasta on, surullista kyllä, lähes kymmenen vuotta aikaa.

Toinen mahtava juttu on uusi työpaikka. Sain yli sadan hakijan joukosta todella potentiaalisen, haastavan ja mielenkiintoisen työpaikan. Minä! En voisi olla onnellisempi tästä. Toki työpaikan vaihto on hieman stressaava ja jännittävä prosessi, mutta tämä on ehdottomasti mun juttuni. Vihdoin pääsee kunnolla laittamaan aivotkin töihin! ;) Ainut miinus on se, että arkiaktiivisuus laskee huomattavasti, sillä jatkossa vietän päivät toimistolla.

Tuntuu, että normaalipainon myötä elämä alkoi järjestyä. Sattumaako? Vai onko musta vaan tullut onnellisempi ja itsevarmempi painonlaskun myötä, mikä taas mahdollisti nämä mahtavat asiat?

Astetta synkemmät lenkkimaisemat näin lokakuun lopulla.

Välipalaa
Niin ja kolmas iloinen asia on se, että pääsen parin kuukauden päästä ihan unelmalomalle Karibianmerelle. Olen alkanut nyt tosissani haaveilla siitä, että pääsisin niihin upeisiin maisemiin vähän paremmassa kunnossa, vaikka 57-kiloisena! Saiskohan tästä pientä lisäspurttia nytkäyttää painoa taas pykälän verran  alemmas?

Nimittäin painosta puheenollen, en vaan ole päässyt sinne 50-luvulle, vaikka pitkään olen siellä rajoilla keikkunutkin. Tänään painoin muistaakseni 61,6 kg, on tullut nyt viime aikoina syötyä kyllä huonommin ja epäsäännöllisemmin, kun on ollut niin paljon muuta meneillään elämässä.

Eli onneksi paino ei kuitenkaan ihmeemmin ole noussut nyt lokakuussa, laskee muutamassa päivässä takaisin sinne 60,x kiloon kun järkevöitän ja säännöllistän taas syömisiä.

Jatketaan.

12 kommenttia:

  1. Ooi vitsi! Ihana kuulla, että rakkauselämässä menee pitkästä aikaa hyvin! :) Ja upeasti on painokin pysynyt kurissa, nimimerkillä kohta 70 kiloa taulussa! xD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, aika ihanaa on kyllä! :) Ja oivoi sentään, sitkeä oot kun et lannistu, vaikka painonnousu varmasti koetteleekin. :O

      Poista
  2. oiii ihan huippujuttuja sulle, rakkaus on ihanaa<3 ja varmasti laihduttamisen myötä oot saanut elämääsi lisää positiivisia jutskeleita! Hurjan hieno juttu <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kyllä, ihanaa kun eri elämän osa-alueet alkaa olla kunnossa! :)

      Poista
  3. Ihanaa kuulla sun positiivisia kuulumisia, paljon onnea rakkaan löytymisestä ja työpaikasta! :) Oon muuten huomannu ton saman, paino kun on pudonnut niin asiat on alkanu rullaamaan koko ajan paremmin. :D Tapasin itsekin 5 vuoden sinkkuilun jälkeen potentiaalisen tyypin synttäreiden jatkoilla muutama kk sitten ja sain aikaiseksi tavoitella monen vuoden unelmaani kosmetologin ammatista, tulihan se hyväksyntä kouluun. :) Onko se sitten sitä itseluottamuksen kasvamista kun kantaa itsensä päivä päivältä paremmin ja ylpeänä, tiedä häntä, mutta hyvä sä ja me muut! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos! :) Ja onnittelut itsellesikin, mahtavia juttuja!

      Mielenkiitoista kyllä, että sullakin on noita positiivisia juttuja tullut eteen just laihtumisen jälkeen.. ois kiva tietää, mikä sen todellisuudessa aiheuttaa. Ainakin ois kaunis ajatus, ettei johtuis pinnallisista seikoista tai edes sattumasta vaan just siitä, että se parempi fyysinen ja henkinen olo vaan loistaa ulospäinkin! :) Mut tosiaan oli mitä oli, niin hyvä me!

      Poista
  4. Ihmettelinki jo mihin oot kadonnu... Voi kuinka ihana kuulla että kaikki menee nyt putkeen! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu postausväli pääsi venähtämään oikein kunnolla, mutta täällä ollaan, lupaan etten kokonaan katoa blogiasta siitä ilmoittamatta! :) Ja juu, pistää kyllä hymyilyttämään! ^^

      Poista
  5. Kuulostaa tosi upealta! Nauti olostasi.

    VastaaPoista
  6. Päädyin sun blogiin useamman blogin kautta. Jäin heti koukkuun! Mullakin tarkoitus rueta pudottelee painoo ja oon suunnilleen saman pituinen kun sinä, pari senttiä lyhyempi. Oot saanut pudotettua kyllä tosi hyvin! Lisää omaa motivaatioo :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun eksyit tänne, tervetuloa! :) Pituuskaimat muuten tosiaan motivoi mukavasti omassakin projektissa, paljon tsemppiä! :)

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)