perjantai 24. tammikuuta 2014

Paino tänään

Viimeinen painopäivitys ennen kahden viikon lomailuja! Ja sieltä se toivomani 64-alkuinen enkkapaino tuli:




64,6 kg. 

2,7 kg normaalipainoon ja 4,7 kg 50-luvulle.

Viimeksi painoin 65,2 kg, joten viidessä päivässä katosi 0,6 kg. Tässä viiden päivän aikana söin enemmän kaloreita ja enemmän herkkuja kuin tähän asti, ja silti paino putosi. Tässä vähän herkkulistaa:

Sunnuntai: 80 g tummaa minttutäytesuklaata, ohut pullasiivu
Maanantai: Runebergintorttu, 6 palaa lakua, 40 g tummaa minttusuklaata
Tiistai: Ei herkkuja
Keskiviikko: 80 g tummaa minttutäytesuklaata ja bebe-leivos
Torstai: 4 pientä salmiakkiraekarkkia

Laihduttajakin voi siis syödä herkkuja, jos syö kohtuudella. Omat herkkuni söin kaikki töissä tai kylässä tarjottuna, kotiin en osta. Herkuista huolimatta paino putosi. Toki itse olen aika aktiivinen, kun teen aika fyysistä työtä tällä hetkellä ja lenkkeilen paljon. Pitää pitää mielessä myös se energiansaannin ja kulutuksen suhde. :)


Tarpeeksi tuhti aamiainen alle ja sitten aktiivisen päivän viettoon! :) Kuvassa olevan lisäksi söin vielä vaniljajogurtin ja join toisen pienen lasillisen rasvatonta maitoa. Näillä jaksaa rämpiä pakkasessa!

10 kommenttia:

  1. Onnea enkoista!!! Kyllä se vitonen sinullakin ihan kohta häämöttää siellä, ja sitä tunnetta ei voi tarpeeksi kuvailla kun se sinne putoaa! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, tätä numeroa ei olekaan nähty vaa'assa sitten vuoden 2011! :) Ja kyllä, voin kuvitella, sitä vitosta odottelen kyllä enemmän kuin normaalipainoa!

      Poista
  2. Onnea enkkapainosta! Ja toivotan jo tässä vaiheessa aivan huippua ja elämyksellistä lomaa :)

    VastaaPoista
  3. Ihana blogi sulla! Virkistävän rehellinen ja aito sekä mukava lukea. Onnea painolukemasta ja tsemppiä vielä jatkoon! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi onpa ihana kuulla! :) ja kiitokset tsempeistä!

      Poista
  4. Kannattaa muistaa, että syömällä oikeita ravintoaineita riittävästi niin sillä laihtuu. Älä laita kaloreita liian matalaks ettei aineenvaihdunta pysähdy :) Ite oon nyt superdieetillä enkä ois uskonu miten paljon pitää oikeesti syödä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu on mielessä, kyllä mulla ihan noi ravitsemuksen teoriat on tiedossa! :) En vaan niitä täysin noudata, vaan menen aika fiiliksen mukaan tässä kohtaa. Pikkuhiljaa parempia valintoja, eikä kerralla liian radikaaleja kuureja. Kalorit tosiaan lasken välillä, mutta aina vasta illalla jälkeenpäin, joten välillä energiansaanti jää alemmas jos ei ole ollut nälkä tai milloin mistäkin syystä. :)

      Poista
  5. Onnea suorituksesta!

    Minusta on hienoa, että voit viettää myös sosiaalista elämää ja syödä herkkujakin. Itse olen funtsinut, että olisi aika rajoittavaa olla käymättä missään missä voi olla tarjolla herkkuja. Eräs minulle erittäin rakas henkilö jätti tulematta häihini (viimetipassa), kun pelkäsi laihiksensa menevän pilalla. Ei minusta tuntunut oikein kivalta, vaikka ymmärrän toki halun laihtua. Meillä olisi ollut tarjolla ihan terveellistä ruokaakin. Tuo henkilö laihdutti yli 20 kiloa, mutta pianhan ne tulivat takaisin. Nyt on lihavampi kuin koskaan.

    Itse yritän syödä niin, että voin syödä niin lopun ikääni. Myös herkut kuuluvat ruokavaliooni ja aika usein nautin ne herkut juuri kylässä. Päätän vain, että syön kohtuudella (katson tarjoilun ja päätän etukäteen montako ja mitä otan).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :)

      Olen samaa mieltä, tää tuntuu olevan paras tapa. En koe jääväni mistään paitsi ja tätä jaksaakin kauemmin. En ehkä laihdu kiloa viikossa, mutta laihdunpa kuitenkin. Ja kilot ovat pysyneetkin laskusuunnassa nyt puolisen vuotta, mikä on ennätykseni. Aiempien kuurien jälkeen paino on alkanut nousta aikalailla välittömästi.

      Ja voi ei, kuvailemasi tapaus on juuri sellainen, johon en itse halua joutua, koska noinhan siinä todella usein käy! :/ Ensin uhrataan kaikki laihtumisen eteen, ja lopulta homma repeää kuitenkin ja aiemmat uhraukset tuli tehtyä ihan turhaan.

      Sun syömistottumukset kuulostaa oikein hyviltä ja terveiltä!

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)