sunnuntai 25. toukokuuta 2014

Farkkuasiaa

Yksi syy haaveilla normaalipainosta on se, että voisin pitää farkkuja, siis ihan tavallisia sinisiä farkkuja. Selailin kuva-arkistoja muutaman viime vuoden ajalta ja totesin, että olen pitänyt farkkuja viimeksi 19-vuotiaana, eli yli neljä vuotta sitten! Silloinhan farkut oli niitä kamalia matalavyötäröisiä. Lisäksi mun kaikki farkut oli aina liian löysiä mun päällä.. Alla kuvatodiste. :D


Farkkujen sijaan olen pitänyt lähinnä mustia housuja viimeiset vuodet. Alla oleva kuva näyttää esimerkkiä..
Ko. kuva on viime vuoden heinäkuulta, ja rehellisesti sanoen tekee paha katsoa sitä. Ensinnäkin, kiva pitää mustia läskinpeittovaatteita keskellä kesää.. ja vieläpä tuollaisia resupekkavaatteita! Hyi, vois kai sitä pullukkanakin edes vähän panostaa ulkonäköön eikä näyttää ihan katuojasta esiin ryömineeltä? Mut kamalaa on sekin, miten oon kaltoinkohdellut itseäni ja paisunut noin. Noiden kuvien välillä lienee noin 20 kg.


Voi että, pääsisinköhän syksyllä ilmojen viiletessä jo farkkuostoksille?

kuva

14 kommenttia:

  1. Hei,

    kuten itsekin toteat, ei pieni pyöreys estä käyttämästä kauniita vaatteita - ei edes farkkuja! Etsi vartaloasi imarteleva housumalli ja käytä farkkuja suurella ylpeydellä, ilolla ja riemulla. Minun mielestäni kummallekin kuvassa esitetylle vartalolle sopii farkut ihan yhtä lailla. Lue kirjoituksesi uudelleen ja mieti, onko ajattelutavassasi kenties jotain outoa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, myös painavampana voi ja kannattaakin pukeutua kivasti. Oikeastaan uskon kyllä, että jopa minulle voisi löytyä farkut, jotka näyttävät ihan kivalta jo nyt, vaikka ajatus vähän epäilyttääkin..

      Mun kohdalla yksi ongelma on siinäkin, etten raaski paksumpana ostella vaatteita, koska haluan vain laihtua ja mennä sitten vasta ostoksille. Valitettavasti vaan se "väliaikainen ylipaino" onkin venahtanut vähän pidemmäksi ajaksi, joten oon sitten rymynyt rumissa ryysyissä ihan liian kauan. Ja siis yhä edelleen ajattelen, että en viitsi panostaa kunnon farkkuihin nyt, koska "ei ne näytä kuitenkaan hyviltä mun päällä tässä painossa, sitäpaitsi laihdun pian ja sitten ne jää isoiksi"... Huoh. :D Jos se paino ei pian ala tippua, niin sitten pitää oikeasti harkita housuostoksille lähtöä jo aiemmin.

      Poista
  2. Haha, farkut on munkin yks tärkeimpiä motivaattoreita tässä painonpudotuksessa :D En oo vieläkään uskaltautunut farkkukauppaan, kun on liian selkeinä muistissa mielikuvat sovituskopissa tuskailemisesta kymmenen kiloa sitten... Mut kukapa niitä kesällä tarviiskaan tosiaan ;) Syksyksi mullekin sitten..? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saattaisit kyllä yllättyä aika lailla, jos menisit nyt kymmenen kilon jälkeen farkkukaupoille! :) Mut mitäpä sellaisilla kesällä, syksyllä sitten me molemmat käydään farkkuja sovittelemassa, vai mitä. Toivottavasti hieman nykyistä hoikempina. ;)

      Poista
  3. Farkut ovatkin kiva tavoite.:) Siskonikin juuri totesi, että hänellä on kaapissa ihania farkkuja jotka eivät mahdu päälle, ja hän on päättänyt että uusia "isojen naisten" farkkuja hän ei osta, vaan tavoite on saada kiloja pois niin että Onlyn tai VeroModan farkut mahtuvat jalkaan, ja että saa myös vetää kaapista vanhoja lempifarkkuja jalkaansa. (Hänen bloginsa: http://vattusuonlenkilla.blogspot.fi/ ) Uskon että sinullakin on mahdollisuus syksyllä mennä ostamaan sellaisia farkkuja joista pidät!:) Tsemppiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo! Mulla ei muuten oo kaapissa kivoja farkkuja odottamassa toisin kuin siskollasi, mut ihan mielelläni menen niitä sitten myöhemmin ostamaan uutenakin. ;) Kiva kun vinkkasit blogista ja kiitos tsempeistä! :)

      Poista
  4. Heips taas:) oli taas pakko kommentoida sun kirjoitusta... olet niin asian ytimessä! Kirjoitin viimeksi,jolloin pystyin samaistumaan sun elämään, koulu, oppari ja varsinkin laihdutus asiassa:) Saisinko kysyä minkä rrotuinen sun hauveli on? tsemppiä!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka! Heh hyvähän se on, jos pystyt samaistumaan, silloin on yleensä kivampi lueskella postauksia! :) Mulla ja perheellä on lappalaiskoiria, niistä yksi asuu mun kanssa. :)

      Poista
  5. Mä olen pitänyt farkkuja, vaikka vielä viime syksynä jouduin ostamaan ne isojen tyttöjen osastolta. Mä en ole farkkuihminen ja musta on ollut tylsää, kun en oikein mitään muutakaan ole päälleni keksinyt.

    Nyt mahtuu pienemmät farkut, mutta kun en vielä ole ollut toivomassani koossa, mulla on vain kahdet noname-farkut ja parit farkkucaprit. Kun olen siellä missä haluan, ostan sitten vähän tyyrimpiäkin farkkuja. Siitä isompia en aio ostaa.

    Itseään ei kannata inhota. Vaikka on kiloja, ei se tarkoita, että olisi huono tai arvoton ihminen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi on ihan hyvä, että hankkii väliaikaisiksi housuiksi vähän halvempia ja panostaa kunnon farkkuihin sitten tavoitepainossa. Munkin kaikki housut ovat nyt pullukkana ollessa olleet niitä kauppojen halvimpia, mutta jostain syystä olen silti vältellyt nimenomaan farkkuja..

      Ja totta nuo viimeiset lauseet. Harmittaa ihan tosissaan, etten osaa arvostaa itseäni niin paljon lihavampana, vaikka järjellä ajatellen tiedän kyllä, etteivät ne kilot niin merkitse. Sitä paitsi en ikinä arvostele muiden kiloja, miksi siis omiani?

      Poista
  6. Kirjoitit siitä, mitä minäkin olen ajatellut :) Minulla on vaatehuone läskinpeittovaatteita täynnä ja juurikin näitä mustia housuja. Täällä myös haaveissa farkut enkä vielä raaski ostaa niitä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vai kohtalotoveri sielläkin :) Niin odotan sitä päivää, kun pääsen farkkuostoksille! Toivottavasti se päivä koittaa meille molemmille pian :)

      Poista
    2. Voi minäkin odotan sitä päivää! Ajattelin, että sitten kun painan 64 kg, voisin hankkia itselleni ne Farkut :) Tavoitepainoni on 60 kg, mutta tällä hetkellä tärkeämpi tavoitteeni on oppia hyväksymään itseni. Tuijotan aina isoa vatsaani enkä näe itseäni kokonaisuutena...

      Poista
    3. Sinähän olet jo normaalipainoinen muistaakseni, joten voisit hyvillä mielin mennä farkkuostoksille! :) Näytät varmasti hyvältä. Itsensä hyväksyminen on tärkeä tavoite ja taatusti tärkeämpi kuin joku tietty lukema normaalipainon sisällä. Tsemppiä. :)

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)