tiistai 13. toukokuuta 2014

Jokseenkin hengissä

Valitan, mutta blogi saa nyt hetken olla ihan taka-alalla. Tässä on taas vaihteeksi vähän tilanne päällä niin sanotusti. Nukkumaanmennessä en saa unta (epätyypillistä mulle), vaikka väsyttää koska oon ihan kierroksilla ja ahdistaa niin, että luulen tuntevani rinnassa jonkun raskaan möykyn ihan fyysisesti. Kamalaa maata peiton alla ja tuntea melkein tukehtuvansa. :( Välillä ahdistaa päivälläkin niin, että joutuu ihan henkeä haukkomaan itsekseen.

Syy on taas kerran kouluhommissa. Hävettää myöntää, että reagoin näin voimakkaasti tuollaiseen asiaan.. Mutta havahduin siihen, että mä en varmaan vieläkään saa opinnäytetyötäni tehtyä valmiiksi ja mun opinto-oikeuteni päättyy parin kuukauden päästä. Ja asiahan on niin, että jos en nyt valmistu, niin mut potkitaan opinto-oikeuden päättyessä koulusta ulos. Siis tosi kiva olisi joutua ulos tässä kohtaa, kun kaikki kurssit on käyty, työharjoittelut tehty ja opinnäytetyö pitkällä. Jäisi tutkinto saamatta tältä erää...  Joten ymmärtänette, että nyt on tosi kovat paineet kaiken suhteen. En missään nimessä halua heittää neljän ja puolen vuoden opiskelua hukkaan. Huomenna menen töiden jälkeen seminaariin opponoimaan ja siitä selvittyäni keskustelen ohjaajani kanssa. Yritän neuvotella hänen kanssaan tästä mun tilanteestani ja selvittää, että saisiko asioita vielä järjestettyä, vaikka viralliset opinnäytetyön palautuspäivät sun muut ovat menneet jo aikoja sitten.

Rahat on edelleen finaalissa (tosin ylihuomenna palkkapäivä vihdoin!) ja olenkin nyt ollut muutaman viime päivän ajan vanhempieni luona. Itse asiassa täällä olo on hiukan helpottanut oloa noita pahimpia ahdistuskohtauksia lukuunottamatta. Kai siitä kotikotona olosta saa jotain turvaa, ja yleiseen jaksamiseen auttaa se, ettei tarvitse sen suuremmin tehdä kotitöitä tai huolehtia ruuan riittämisestä. Koiranlenkitysapuakin saan. :)

Mun päivät on nyt olleet sitä, että herätys 5.15, töihin 6.30, töistä klo 14.30 suoraan koululle ja siellä hommien tekemistä niin kauan, kunnes koulu sulkee ovet iltakahdeksan maissa. Sit lenkki ja nukkumaan ja seuraavana aamuna sama uudestaan. Syön normaalia kotiruokaa koulussa ja kotona ja tällä mennään nyt. Paino on muuten laskenut vähän, mutta en kuitenkaan ole lähelläkään mitään enkkapainoja tällä hetkellä.

Tiedättekö, mä oon taistellut tämän laahaavan koulunkäyntini kanssa koko tämän blogin olemassaolon ajan. Koko blogin ajan olen ajoittain tuskaillut tätä mun tilannettani, se on seurannut taustalla sellaisena synkkänä pilvenä myös silloin, kun mulla on mennyt näennäisesti paremmin. Välillä oon tosiaan saanut laihdutusdraivin päälle ja painoa pudotettua, mutta silloin olen keskittynyt vain siihen ja koulu on jäänyt taka-alalle. Sitten välillä todellisuus ja ahdistus on iskenyt taas päälle ja laihdutus on jäänyt. Olette varmaan huomanneet tämän syklin..

Ehkä kaikkein typerintä on se, että oon tuntenut syyllisyyttä siitä, että pidän postaamisen kanssa taukoa, vaikka tämä on vain pikku harrastus eikä ihmiset varmasti edes huomaisi, vaikka postauksia ei tulisikaan jatkuvalla syötöllä. Tai vaikka huomaisivat niin mitä väliä, tässä on kuitenkin vastakkain mun elämä vs. joku blogiharrastus! Oon myös tuntenut paljon syyllisyyttä siitä, etten ole onnistunut laihtumaan enempää kaikista puheista ja yrityksistä huolimatta.

Mut nyt on aika unohtaa blogista ja laihdutuksesta johtuvat syyllisyydentunteet, niitä on ollut niin kauan! Postaan kun ehdin tai kun on asiaa, kunnes toi typerä roikkuva tutkinto on suoritettu. Myönnän nyt lopultakin se, että ahdistuksen kanssa laihduttaminen on mulle lähes mahdotonta, joten nyt kokeillaan ensimmäistä kertaa ihan uutta järjestystä. Ahdistuksen aiheuttaja KOKONAAN pois päiväjärjestyksestä (enkä vain työnnä taka-alalle kuten tähän asti) keinolla millä hyvänsä ja sitten tuhat kiloa keveämmällä mielellä jatketaan blogiharrastusta ja sitä laihtumista. En malta odottaa sitä aurinkoista aamua, kun herään ensimmäistä kertaa tutkinto kainalossa ja voin keskittää voimavarat kaikkeen muuhun.

En aio poistaa blogia ennen kuin olen painotavoitteessa, vaikka tällä hetkellä meno on kuin täillä tervassa. :D Kaikelle on aikansa ja paikkansa, kyllä sekin päivä vielä koittaa kun minä olen tyytyväinen itseeni!

Huh kun tämä avautuminen venahti, tästä piti tulla vain nopea tilannepäivitys. Toivottavasti tosta ajatusvirrasta saa jotain tolkkua, vähän helpotti päästää höyryjä. Mä jatkan nyt tota opponointiin valmistautumista. Jännittää se seminaari ja pelottaa huominen ohjauskeskustelu myös.. Huomenna tiedän, olenko todella, todella pulassa, vai olisiko jotain vielä tehtävissä ja saisin vielä jonkin aikaa paahtaa samaan malliin kuin nyt viime päivinä.

Puuh.

20 kommenttia:

  1. Hui, ei kai ne nyt pois potki, vaikka opinto-oikeus päättyy? Tai ei sillä, että mitään noista tietäisin, mutta pari kaveria on yliopistolla ja sinne tuli se 7 vuoden raja. Teknillisellä puolella heittivät suoraan pari vuotta lisää ja sanottiin, että haet lisää jos ei riitä ja humanistisella puolella suoraan vuosi lisäaikaa. Ei kai missään voi olla noin natsitouhua? Tsemppiä, ihan varmasti asiat järjestyy! :)

    Ja tosiaan blogia ei kandee stressata. Kirjoitat silloin kun ehdit/jaksat/haluat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis juu, meilläkin saa lisäaikaa. Mä oon saanut sitä jo kahdesti, ensin automaattisesti ja sitten anomalla, joten nyt alkaa olla jo kaikki lisäajat oikeasti käytetty. Joku pieni mahdollisuus parin kuukauden lisäaikaan saattaa olla hätätapauksessa, mutta en oo varma.. On tietty todella typerää minulta (entiseltä luokan priimukselta), etten ole hoitanut hommia ajallaan, mutta mulla on kyllä painavat syyni viivästyksiin. :/ Mutta tosiaan huomisen keskustelun jälkeen olen taas hieman viisaampi. Katsotaan mikä on tuomio.

      Kiitos tosi paljon! :)

      Poista
  2. Heippa. En tiedä, missä tai mitä opiskelet.. mutta ainakin yliopistolla onnistuu anomaan lisää tutkintoaikaa..ja sitä käsittääkseni myönnetäänkin,onhan loppuun saatu tutkinto yliopistonkin etu (rahaa!).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka :) Meillä siis saa kyllä lisäaikaa, mutta mulle sitä on myönnetty jo kahdesti, joten periaatteessa sitä ei myönnetä enempää. Toivon kovasti, että mun tapauksessani löytyisi joustoa, tavalla tai toisella! Melkein kaikki hommat on kuitenkin jo tehty..

      Poista
  3. Älä nyt tyttö hyvä ota mitään ressiä tästä blogista! :) Tosi kiva tätä on lukea, mutta kuten itekin sanoit, nii valmistuminen on paljon tärkeempää ku joku blogi, oikeestaan sen pitäis kaikesta päätellen mennä nyt kaiken muun edelle. Laihduttakiin ehtii sitten parin kuukauden päästä :) Hirveesti tsemppiä sinne seminaariin ja nyt peukut pystyyn että kaikki menis hyvin ja valmistuisit kesällä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos järjen äänestä! :D Ei mutta tottahan tuo, nyt tämä alta pois, oon valmis käyttämään kaiken vapaa-aikani tähän kunnes homma on saatettu loppuun. Tutkimukseni on muutamaa sivua vaille valmis, joten voiton puolella ollaan jo. Kiitos tosi paljon iitu! :)

      Poista
  4. Voimia ja tsemppiä ihan kauheasti!!! Pidän peukkuja että saat opinnäytetyön kanssa lisäaikaa!!! Ja onhan sitä koko loppuelämä aikaa laihduttaa ja bloggailla;) Pieni hengähdystauko voi tehdä hyvää:) Vaikka tiedän että että se harmittaa kun ei tavoitteeseen pääsekään, itsellänikin oli paljon suuremmat tavoitteet kesäksi mitä saavutin... Koeta jaksaa!! Asioilla on tapana järjestyä:) -Laura-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos kovasti tsempeistä, toivotaan että tämä kohellus päättyisi hyvin! Olo on varmasti kuin uudestisyntyneellä, kun pääsen tästä monen vuoden riippakivestä eroon. Sitten on taas aikaa harrastaa. Ja joo toi tavoitteiden kanssa "epäonnistuminen" tuntuu vähän tympeältä, mutta siihenkin pitää vaan yrittää suhtautua hyvällä asenteella. Ei kai meillä niin hirmuinen kiire mihinkään ole kuitenkaan. :)

      Kiitos vielä, tuun tänne blogiin sitten kertomaan kuinka kävi!

      Poista
  5. Paljon voimia sinne opintojuttuihin ja blogista ei todellakaan kannata stressata! Harmittavaa tuollainen yötämyöten ahdistuminen, sitä suuremmalla syyllä hoida vaan hyvillä mielin se valmistuminen pois alta ja sitten taas uudella energialla blogin ja laihduttamisen pariin :) Kaikkea hyvää sulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti, kun jaksat taas kannustaa ja tsempata! :) Tutkimus on jo melko loppusuoralla, joten kun nyt tsemppaan kunnolla niin tässä ei enää montaa päivää tai viikkoa mene. Voi kunpa kaikki vaan järjestyisi opinto-oikeuden ja aikataulujen osalta.

      Poista
  6. Voi kovasti tsemppiä koulujuttuihin! Näytät jo nyt niin upealta että sillä painolla ei ole niin väliä! Ja me ollaan täällä niin kauan kuin sulla on vielä blogi olemassa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti! :) Meinasin kirjoittaa, että ite olisin olosuhteisiin nähden ihan tyytyväinen jos olisin pari kiloa kevyempi, mut tulinkin järkiini. :D Kaks kiloa sinne tänne, ihan oikeesti.. Ja kiva kuulla, blogi ei katoa ennen kuin mä oon normaalipainoinen, hah. :D

      Poista
  7. Tsemppiä kovasti, ei monesta tollaseen olis (ainakaan musta, pelkkä normaali 7-15 aamuvuoro on tarpeeks raskas) ja vielä jaksat kaiken päälle lenkkeilläkkin! Ja onneks rahatilannekkin helpottaa kohta, aika sinnikäs sissi oot ollu. :) Täällä on herkuttelu karannu vähän käsistä vapun myötä ja turvotusta ainakin on n. kilon verran. Uh. Mut kyl se tästä, upeita mimmejähä me ollaa vaikkei se 55 nyt kesäks ehkä täytykkää. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo nyt on kyllä ollut sinnikkyys koetuksella vähän kaikilla elämän osa-alueilla, huoh! Tätä pahinta vaihetta ei onneksi kestä enää kauaa. :) Voih, mut hei kilo ei oo paha, se lähtee heti kun herkkuhimot taas hellittää. :) Ja joo totta, 55 jää kyllä ainakin mun osalta kauas, mut ei haittaa.. kyl sitä ehtii!

      Poista
  8. Tsemppiä myös täältä! Olen ollut blogisi lukija jo pidemmän aikaa, mutta pysytellyt taka-alalalla. Kuulostaa niin tutulta, minulla myös tuo opinnäytetyö venähti ja lisäaikaa oli pari kertaa pakko hakea. Tein myös töitä siinä samalla ja olihan se raskasta. Välillä tuntui että jaksaa hyvinkin, mutta sitten taas voimat katosivat...

    Ahdistus varmasti katoaa kun saat opparin tehtyä ja valmistut. Itselläni on tuosta ahdistuneisuudesta myös paljon kokemusta. Edellisessä työpaikassani pitkäaikainen kaikkien asioiden epäselvyys aiheutti sen, että aloin ahdistua pikkuhiljaa. Ahdistus paheni ja kävin muutaman kerran psykologilla ja lääkärissäkin. Töissä tätä ei otettu tarpeeksi vakavasti, töitä vain lisättiin - niin uskomattomalta kun se kuulostaakin! Lopulta oireet pahenivat niin, että aloin saada rankkojakin ahdistuneisuuskohtauksia, lopulta ahdistus laajeni myös vapaa-aikaan. Kaupassa oli hankala käydä, kassalla jonottaessa huimasi. Harrastukset jäivät, ryhmäliikuntatunneille en voinut enää mennä vaikka kovasti halusinkin. Ahdisti ihan kamalasti työpaikan taukohuoneessakin. En ymmärrä miten tätä kaikkea kestin melkein kaksi vuotta.

    Lopulta päätin että nyt saa riittää! Aloin etsiä töitä muualta ja sainkin uuden paikan nopeasti. Nyt puolisen vuotta täällä uudessa paikassa olleena oireet ovat kadonneet jo kokonaan. Katosivat portaittain, eivät kaikki kerralla mutta vähitellen. Elämäni tähän astisista päätöksistä paras oli lähteä ja jättää se kaikki sotku taakse! :) Nyt kun olet valmistumisen kanssa loppusuoralla, kohta se varmasti helpottaa sielläkin. Uskon, että tämän päiväinen keskustelu siellä koululla helpottaa ja auttaa taas eteenpäin. Kaikki järjestyy ihan varmasti.. :) Se epäselvyys siinä on pahinta, kun ei oikein tiedä missä mennään.

    - Elina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon, kun jaoit kokemuksesi ja vielä noin pitkästi! Vertaistuki parantaa kummasti mieltä. Löysin tekstistä tosi monta tuttua kohtaa..

      Oot kyllä aika kovia aikoja kokenut, voi hurja. Tosi lohduttavaa kuitenkin kuulla, että asiat on nyt paljon paremmin. Onneksi pääsit vaihtamaan työpaikkaa!

      Mäkin uskon, että kaikki helpottaa, kun valmistun. Odotan sitä jo todella kovasti. En edes muista millaista arki oli, kun ei ollut mitään ylimääräistä taakkaa hartioilla ja mielen päällä. Millaista olisikaan herätä uuteen päivään ilman sitä kamalaa ahdistuksen tunnetta.

      Tämänpäiväinen keskustelu auttoi vähän, katsotaan kuinka tässä nyt tulee käymään. :)

      Kiitos vielä tsemppaavasta kommentistasi! :)

      Poista
  9. Ei voi muuta sanoa kuin jaksamista ja paljon paljon tsemppiä! Itselläkin ollu välillä melkoista painimista kouluasioiden vääntäminen ja useampaan kertaan on "luokalle jääminen" ts opiskelun venähtäminen suorittamattomien töiden takia ollut uhkana. Ahdistus on silloin aivan kammottava. Mutta kun tilanne laukeaa, olo helpottuu varmasti sinullakin. En tiedä lohduttaako yhtään tietää, ettei opiskelut aina niin smoothisti kaikilta muiltakaan suju, mutta tosiaan et ole yksin! Toivottavasti saat sovittua ohjaajasi kanssa asian kuntoon ja paperit ulos :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos! :) Opiskelun pitkittyminen aiheuttaa kyllä tosi ikävän olon. Tulen varmasti vielä opiskelemaan lisää myöhemmin, mutta sitten en enää jätä mitään roikkumaan. En enää ikinä halua tähän jamaan! Mutta tottahan tuo, en todellakaan ole ainut ahdistunut opiskelija..

      Keskustelu ohjaajan kanssa antoi vielä toivoa valmistumisesta, vaikka viralliset deadlinet ovatkin menneet jo aikoja sitten. Jos onnistun tässä, niin valmistun jo ensi kuussa. :) Nyt pitää vaan jaksaa tehdä tämä loppuun.

      Poista
  10. Tsemppii ja halit!

    Minä olen paljon vanhempi, mutta mullakin elämä aikamoista työn ja opiskelun sekä painonhallinnan yhteensovittamista.

    Pari päivää sitten olin ihan dead, kun en saanut yliopistolta yhteen hommaan joustoa. Töissä vuoden kiireisin aika enkä oikeesti saa tässä ahdistuksessa hirveesti mitään aikaan.

    Nyt olen yrittänyt pitää pääni kunnossa. Pitää muistaa myös kehua itseään. Ei kaikki jaksa tai pysty opiskelemaan ja tekemään työtä samaan aikaan. Sä ja mä ollaan pystytty kuitenkin.

    Olen aika varma, että antavat sinun vielä valmistua!

    Pärjäile! Niin mäkin aion, vaikkei se aina helppoa ole.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia!

      Ai sinäkin samassa veneessä, voi sentään. Ei kieltämättä ole helppoa työn ja opiskelun yhdistäminen, mutta ei ole paljon vaihtoehtoja, jos meinaa opiskellessakin tulla toimeen. Mulla on muuten sama, että ahdistuksessa ei meinaa saada mitään aikaiseksi.. Itselläni on vielä se paha tapa, että herkästi tukahdutan ahdistuksen (tietysti ruokaan), mikä auttaakin hetken.. mutta sitten olo on jatkossa taas entistä pahempi, kun hommat eivät ole edenneet toiveiden mukaan.

      Ja kyllä antoivat mulle mahdollisuuden valmistua ensi kuussa! :) Olen siitä tosi iloinen. En mä kuitenkaan ilman todella rankkaa työntekoa sitä tutkintotodistusta saa, joten ei auta kuin painaa hommia mua varten asetettuihin deadlineihin asti.

      Kiitos ja pärjäilehän itsekin!

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)