lauantai 27. heinäkuuta 2013

Soveltamista

Hui mikä päivä. Töitä 8 tuntia. Enkä mä tehnyt kunnon eväitä. Meni ihan soveltamiseksi!

Syömiset siis

Aamulla kaurapuuro mehukeitolla
Töissä purkki rahkaa mehukeitolla
Töissä myöhemmin banaani
Töiden jälkeen 4 nakkia, pari lusikallista perunasalaattia sekä reilu pätkä kurkkua

Illalla myöhemmin taidan syödä vielä toisen purkin rahkaa.

Mä meinasin vetää hirveät ahdistukset noista nakeista, koska eihän ne millään lailla kuulu mun ruokavalioon tällä hetkellä. Niitä kuitenkin oli tarjolla, joten nälkäisenä ne söin. Koska ihan oikeasti, en mä niistä liho, mun tämän päivän syömiset on ihan onnettoman vähäiset. Siihen kun lisätään 8 h fyysistä työtä, eli kävelyä, kyykistelyä, kurottelua, nostamista, seisomista koko päivän, sekä vielä illan koiran ulkoilutukset, niin kyllä mun vaje on edelleen ihan järjetön tältä päivältä. :D

Tää on niin typerää, mutta kun mä oon aina näissä niin sellainen kaikki tai ei mitään -tyyppi. Meinaa ahistaa, kun "lipsuu". Ja mä sentään olen sallinut itselleni ruokavaliosta poikkeamiset aina, kun tulee poikkeustilanteita, joissa ei ole muita vaihtoehtoja. Että nyt pois tuollaiset ajatukset ja eteenpäin. Huomenna pitää kyllä syödä enemmän ja kunnolla. En ole tällä viikolla vielä kertaakaan syönyt kaikkea, mitä pitäisi. En ole vaan ehtinyt. Mutta huomisesta lähtien siihen tulee muutos, ja syön kiltisti kaikki ateriat.

Makeanhimoa oli muuten hiukan tänään, kun töissä katselin karkkeja. Tai ei se fyysistä ollut, mutta sellaista henkistä makeanhimoa. Se onneksi meni ohi, aion kyllä pysyä karkinostokiellossani. Mikään ei pysäytä mua, ajatus siitä että ehkä jo n. 10 viikon päästä mä olen normaalipainoinen, laittaa kyllä jatkamaan samaan malliin kuin tähänkin asti. :)

Lihakset ovat vielä aika muussia torstain salikäynnistä, mutta eiköhän huomenna pystyisi taas mennä treenaamaan? Sitten kun lihakset tottuvat taas harjoitteluun ja treenaan kaksijakoisesti, niin pystyy käydä salilla montakin kertaa viikossa.

Eipä muuta tänään, jatketaan. Vaa'alle luultavasti ensi viikon torstaina seuraavan kerran.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi! :)