keskiviikko 19. helmikuuta 2014

Viime päiviä

Maanantai-iltana mulle iski joku hillitön herkkuhimo. Olin itseasiassa jo lähtenyt ovesta ulos hakemaan jotain, mutta kesken matkaa muutin mieltäni. Heitin samalla pienen lenkin sitten ja palasin kotiin tekemään kunnon ruokaa: broilerin rintafilettä, kasviksia ja vähän pastaa. Ja voin sanoa, että olo oli tosi hyvä, kun en hakenutkaan mitään turhuuksia vaan söin terveellisesti. Suihkun jälkeen oli kiva löhöillä sohvannurkassa leffaa katsomassa, kun olo ei ollut ähky vaan juuri sopiva.

Tiistaina iskikin sitten nää naistenpäivät. Olen kuullut, että monilla tulee hirveät herkkuhimot just ennen kuukautisia, mutta en ole koskaan oikein uskonut siihen. Nyt pisti väkisinkin miettimään, että liittyikö tuo mun edellisiltainen asiaan jotenkin, vai oliko vain sattumaa. En tosiaan tiedä!

Siinä sitten päivän mittaan tuli suoritettua kunnon tyhjennys pahojen kipujen kourissa. Vietin päiväni vessan lattialla oksentamassa, nukkumassa ja itkemässä mahakipuani. :D Särkylääke ei auttanut, koska oksensin sen pois. Ei se muutenkaan olisi auttanut.

Kun pahin alkoi vihdoin illansuussa hellittää, olin ihan poikki, nälkäinen ja nestehukassa. Eikä mulla ollut mitään lämmintä, täyttävää ruokaa jota olisin niin kaivannut siinä hetkessä. Menin kauppaan, ja katselin jotain nopeaa einestä, jonka saisi mikroon ja jolla saisi mahan täyteen, koska en tosiaankaan alkaisi kokkailla mitään. Oli jo niin nälkä, että maha sattuisi sen takia kohta lisää.

Eipä sieltä eineshyllyltä oikein meinannut löytää yhtään mitään. Oksetti ajatuskin niistä! Päädyin lopulta ottamaan makaronilaatikon, omenatuoremehua ja sellaisen kerroskiisselin. Mehu maistui hyvältä kaiken sen kaurahiutaleiden, raejuuston ja mahanesteiden oksentamisen jälkeen, mutta noi kaksi muuta..yök. Tykkään kotitekoisesta makaronilaatikosta enkä muutenkaan ole yhtään nirso, mutta tuo valmislaatikko oli kyllä aika hirveää. Söin purkista ehkä kolmanneksen jos sitäkään. Myöskin kiisseli maistui oudolta, vaikka tykkäsin siitä lapsena. Joko tuote on muuttunut tai sitten mun makuni!

Illalla menin yökylään, ja siellä tuli syötyä vielä muutama joulukonvehti sekä salmiakkia.

Sitä seuraavana päivänä eli eilen aloitin aamuni sämpylällä. Söin vielä kolme konvehtia ja lisää salmiakkia. Sitten palasinkin kotiini ja päivä jatkui taas normaalisti, normaaleilla ruuilla.

Iltalenkin jälkeen lähdin vielä myöhään salille. Olipa kiva treenailla siinä puoli kymmenestä puoli yhteentoista! Salilla oli mukavan väljää ja treeni kulki hyvin. Tänään tuntee, että varsinkin kyykyt tangolla taisivat tehota...

Olen muuten menossa lumilautailemaan päiväksi ensi kuussa. Vihdoin! En olekaan tänä vuonna vielä ollut kertaakaan. En malta odottaa. Yritin viimeksi lautailla joskus viime talvena vai sitä edellisenä, kun painoin sen reilut 10 kg enemmän. Ja silloin se ei ollut hauskaa, tuntui vaan todella rankalta silleen huonolla tavalla. Hyvä kun sain monot siteisiin tai pääsin istualtani ylös jalat kiinni laudassa sen mahani kanssa. :( Nyt uskon, että fiilis on ihan eri, sen verran painoa on ropissut pois! Ja ensi kuuhun mennessä sitä ehtii lähteä vielä lisääkin.

Kuvassa minä neljä vuotta sitten. Eipä taida tuo lasketteluasu ihan vielä mahtua päälle, ei varmaan ensi kuussakaan vaikka laihtuisinkin vähän lisää ennen sitä. Mutta uskon, että viiden kilon päästä aletaan olla jo aika lähellä. Ensi talvena sitten, kyllä mä jaksan odottaa!

9 kommenttia:

  1. Löysin juuri blogiisi ensimmäistä kertaa ja pakko on varmasti jäädä lueskelemaan. Olen noin 5cm sinua pidempi, mutta paino sama kuin aloittaessasi. Joskos sitä saisi itselleenkin sitä motivaatiota kun tulokset ovat noin komeat! :) Tsemppiä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun eksyit tänne! :)

      Haluan esimerkilläni näyttää, että vaikka ei olisikaan aikaa/halua/energiaa vetää hommaa 100 % teholla niin pienemmilläkin askeleilla pääsee silti tavoitteeseen eikä tarvitse olla ehdoton minkään suhteen. Fiiliksen ja energian mukaan kun menee, parhaansa tehden, niin hyvä tulee ennen pitkää! :)

      Kiitos ja paljon tsemppiä myös itsellesi! :)

      Poista
  2. Moikka,

    oon tässä parin viikon ajan lueskellut blogiasi, kirjoitat tosi kivasti :) Tsemppiä vaan jatkoon! Tuli tuosta kuvasta mieleen, että itse haluaisin kovasti oppia lautailemaan ja tänä talvena olisi tarkoitus antaa sille uusi yritys :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi,

      Kiitos vaan kivasta palautteesta ja tsempeistä! :)

      Ehdottomasti suosittelen lumilautailua, se on kyllä ihan huippukivaa. Aluksi toki vaatii vähän kärsivällisyyttä ja mustelmia, mutta sit kun sen oppii ja oivaltaa niin se on ihan parasta. Sinnikkäästi vaan opettelemaan! :)

      Poista
  3. Voi vitsit, oletpa laihtunut hienosti! Itse vasta aloittelen (uudelleen), 15 kiloa pitäisi saada pois että oltaisiin normaalin rajoissa. :/

    Millä keinoilla olet laihduttanut? Varmaankin löytäisin tiedon blogistasi mutta vaatii vähän aikaa että ehtii kaiken lukemaan. :)

    Oma laihdutusblogini löytyy osoitteesta http://pitaaksolla.blogspot.fi/. Otan todella mielelläni kaikki mahdolliset vinkit vastaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mullakin oli alussa noin 12-13 kiloa normaalipainoon, nyt enää reilu kilo. Joten aika samat lähtökohdat meillä!

      Kävin heti vilkaisemassa sun blogia, kivalta näyttää ja sulla näyttää olevan tosi fiksut tavoitteet laihdutuksen suhteen, uskon että oot ihan oikeilla jäljillä siis. :)

      Jos mun oivallukset ja räpiköinnit kiinnostaa, niin kannattaa tosiaan lukea blogia vähän taaksepäin kunhan kerkeät. Mut ehkä tiivistetysti sanoisin, että nää jutut on olleet niitä aika ratkaisevia onnistumisessa:

      - Tarpeeksi pienet muutokset ja pikkuhiljaa tehtyinä. Ei suoraan hamppareista rahkaan ja raejuustoon. :)
      - Kuuriajattelu kokonaan pois.
      - Liikunta sellaista, josta tykkää. Mua motivoi lenkille parhaiten koiran hyvinvointi. :D Salille taas se oma hyvä olo. Ei liian tiukkoja suunnitelmia määrän suhteen, varsinkaan alussa.
      - Terveys ja hyvä olo etusijalle. Sen ajatuksen voimalla jaksaa jatkaa aina vaan uudestaan ja uudestaan, vaikka välissä olis huonompiakin aikoja.
      - Ei vaa'alle joka päivä.
      - Ei liikaa kalorinlaskentaa.
      - Ei lakkoja tai ehdottomia rajoituksia (herkkuhimot vaan kasvaa), vaan aina pyrkii tekemään tilanteeseen nähden parhaat valinnat.
      - Ei liikaa lopputavoitteeseen tuijottelua, vaan yrittää nauttia jo matkasta ja pienistäkin muutoksista itsessään.
      - Sopivien vaatteiden käyttäminen. Näyttää paremmalta, olo parempi eikä läskit ahdista.
      - Ulkonäöstä huolehtiminen. Voi kuulostaa hassulta, mutta kannattaa vaivautua laittautumaan useammin ja pukeutumaan kivasti vaikka ihan kotonakin. Vaikuttaa yllättävän paljon mielialaan ja sen myötä syömiseen! :)

      Siinä asioita, joita mulle ekana tuli mieleen. Kai tätä voisi joskus miettiä vähän tarkemminkin ja tehdä siitä vaikka oma postaus.

      Kaikki on toki yksilöitä eikä kaikki toimi kaikilla, mut huomasin että sulla on aika samanlainen tilanne kun mulla oli - dieetit kokeiltu, kilot saatu takaisin ja tällä kertaa pyrkimässä niistä lopullisesti eroon. :)

      Paljon onnea matkaan sulle, onnistut kyllä! Ei pidä lannistua mistään, takapakit ei haittaa, hiljaa hyvää tulee! :)

      Poista
    2. Härregyyd mikä kilometrivastaus, enkä edes tainnut vastata suoraan kysymykseen sittenkään. Mutta siis pyrin syömään näin mahdollisimman usein:
      - Aamulla puuroa, raejuustoa, soijalesitiiniä ja marjoja/Bonnen soseita/mehukeittoa
      - Lounaalla kasviksia ja lihaa/kanaa/kalaa. Jos lämmitän kasviksia, niin oliiviöljyssä.
      - Välipalalla jogurtti+hedelmää, tai rahkaa+hedelmää/sosetta/mehukeittoa
      - Päivällinen sama kuin lounas, lisänä usein vähän pastaa (vähän nälän mukaan tämä)
      - Iltapala sama kuin välipala

      Mut tosiaan tästä saan poiketa ihan hyvällä omalla tunnolla ja syödä herkkujakin, tää on vaan runko johon pyrin. Ja yllättävän hyvin tämän noudattaminen onnistuukin, kun ei oo niitä rajoituksia ja sitä kautta turhia mielitekoja kiellettyihin asioihin. :)

      Poista
  4. Ikävä että nuo naistenvaivat aiheutti sulle tollasta, en haluais kyllä ite kokea. :/ Ja huippu asenne ton laskettelupuvun suhteen! :) Mukavaa päivää sitten kun pääset sinne rinteeseen, itellä jää varmaan tänä talvena väliin. :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Älä muuta sano, ei oo arpaonni suosinut tämän ominaisuuden suhteen. Onneks ei oo joka kerta näin paha kuitenkaan! :) Voi kiitos, ja oispa kiva jos itsekin pääsisit rinteeseen, jos kuuluu sunkin suosikkipuuhiin. Rinteessä on niin hauskaa ja rinnepäivän jälkeenkin olo on niin huippu!

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)