tiistai 6. elokuuta 2013

Tavoitefarkut!

Mun vaatekaappihan on täynnä pieniä vaatteita, joihin haluan vielä mahtua. Muutaman niistä olenkin kuvannut ylläni (postaukset täällä ja täällä). Nyt löysin yhdet todella vanhat Mangon farkut. En tiedä, tulenko niitä enää koskaan käyttämään, ne kun ovat ehkä malliltaan jo aika out. :D Käytän niitä silti tavoitevaatteena.

Harmittelinkin sitä, ettei mulla ollut tavoitevaatteissa yhtään housuja, mutta onpas! Kokeilin niitä heti ylleni ja järkytyin aika totaalisesti. Ne jumittuivat reiteen...

Päällimmäinen ajatus on edelleen se, että noi housut eivät ikinä tule mahtumaan mulle.

Mutta minäpäs vielä näytän itselleni ja kaikille.

Päiväpaino kuvissa voidaan pyöristää n. 70 kiloon.



Piti vielä lisätä tähän, että housut ovat kokoa 36. Näin lyhyen ihmisen pitäisi normaalipainoisena mahtua tuon kokoisiin housuihin ihan kevyesti.

Päivällinen: broilerimausteella maustamani kanafilee, seuraksi sipulia, porkkana, miniluumutomaatteja ja kesäkurpitsaa. Kaikki yhdessä uuniin ja olipa hyvä ja värikäs ruoka! :) Yritän nyt hiukan panostaa muiden kuin punaisten lihojen syöntiin. Kana ei aina oikein houkuttele, mutta tämä maistui mullekin.


Näiden kuvien innoittamana lähdenkin tästä heti salille.

4 kommenttia:

  1. Se tunne on varmasti palkitseva, kun nuo farkut nousee sentti sentiltä ylemmäs ja lopulta sujahtaa kiinni asti. Tsemppiä siis urakkaan! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Urakka tuntuu suunnilleen toivottomalta, mutta ei se sitä ole.. Lopussa kiitos seisoo, todellakin!:)

      Kiitos paljon! :)

      Poista
  2. tuo on niin tuttua....! mulla on myös yhdet tosi kapeat housut kaapissa ollut kauan, ja on niin hemmetin turhauttavaa kun se tökkää jo polviin. en tiiä, ehkä ne on muotoiltu eri malliselle kropalle mutta harmittaahan se. koko on sama kuin muissakin mun housuissa, mutta ne ryökäleet ei vaan jalkaan mene.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oho, miten ne nyt niin pienet voi ollakin! Samaa oon kyllä miettinyt noiden housujen kohdalla, että ehkä ne on jotenkin mallinsa puolesta pienet. Koska noi ko. housut jäi mulle pieneksi jo kauan ennen kuin muut samankokoiset.

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)