sunnuntai 15. kesäkuuta 2014

Hampaat sokerin vähentämisen motivaattorina?

Kiitos kovasti edelliseen postaukseen kokemuksensa jakaneille. Osa tarinoista antoi mulle toivoa, osa lietsoi kauhua mielessäni (:D). Kaikki ne olivat tärkeitä ja auttoivat kohtaamaan tosiasiat!

Jatkan vielä vähän hammasasiaa. Kuten kerroin, en ole viiteen vuoteen käynyt hammaslääkärissä. Viime vuosien ajan olen kamppaillut pahassa alakynnessä sokeririippuvuuteni kanssa, eli sitä kirottua ainetta on tullut kulutettua aika tavalla. Nyt hampaissa on näkyviä vaurioita, en tiedä vielä tarkemmin, että mitä...

Tämä hammas- ja hammaslääkäriasia on pyörinyt jossain alitajunnassa jo hyvin pitkään. Huomasin alahampaiden vauriot jo hyvän aikaa sitten. Olen huolehtinut hampaista ihan keskiverrosti eli pessyt hampaat 1-2 kertaa päivässä ja käyttänyt purkkaa ruuan jälkeen, langannut joskus hyvin harvoin.. Mutta siis en ole laiminlyönyt asiaa mitenkään ihan kokonaan.

Taustat huomioonottaen tuntuukin käsittämättömältä, että miten tuollaisen asian voi (tiedostamatta?) painaa johonkin niin perusteellisen taka-alalle omassa mielessä. Huomaan ongelman, tiedän mikä sen aiheuttaa, mutta kerta kaikkiaan kieltäydyn sisäistämästä sitä! Miten voi olla mahdollista? Nyt vaan yks kaks havahduin asiaan ja ymmärsin, että tässä on kohta hampaat tuhon omat, elleivät ole jo.

Musta on aina tuntunut pahalta juoda limsoja tai muita hapollisia juomia. Ne tuntuvat ikävältä hampaissa ja hyvän mielikuvitukseni ansiosta kuvittelen suunnilleen tuntevani, kuinka hampaat kärsivät. Siksi en olekaan ollut mikään kova limsanjuoja, koskaan. En tiedä, miksen ole soveltanut samaa ajatusmallia sokerisiin herkkuihin aikaisemmin, mutta nyt tämän totuuden kohtaamisen myötä huomaan inhoavani ajatusta sokerimössöistä hampaitani vasten. Sokeri vaan on tosi ongelmallista mulle, joten en usko että pelkästään hampaiden varjelu lopettaa sen käyttöä kokonaan. Toivon silti, ja jopa uskon, että se osaltaan tulee myötävaikuttamaan sokerinkäytön huomattavaan vähenemiseen.


Korjausliike on nyt aloitettu välittömästi. Toivotaan, että sanonta "parempi myöhään kuin ei milloinkaan" pätee tähänkin asiaan jollain tasolla.. Hampaiden harjaus (valkaisemattomalla=hammasystävällisemmällä) fluorihammastahnalla 2 kertaa päivässä AINA, aamun harjaus ei saa jäädä enää kiireessäkään väliin. Lankaus kolmesti-neljästi viikossa, purkkaa aterioiden jälkeen aina kun saatavilla, ja lisäks vielä suuveden käyttö kaupan päälle. :D

Kokeilin tollasta hammaslankainta tänään ekan kerran ja vau! Homma helpottui juuri moninkertaisesti! Tavallinen lankaaminen sormet verillä on hirveän epämiellyttävää ja aikaavievää, mutta lankaimella homma kävi huomattavasti kätevämmin. Hammaslanka pysyi paikoillaan lankaimessa tiukempienkin hammasvälien kohdalla.

Kyllä hampaat on mulle tärkeät, paljon tärkeämmät kuin muutamaa kiloa hoikempi kroppa. Nyt toivotaan, että tämä huoli hampaista yhdessä stressin poisto-operaation kanssa saa sokerinkulutuksen minimiin.

Ps. Jos joku vielä kaipaa lisämotivaatiota hampaiden hoitamiseen, niin suosittelen googlaamaan esim. "karies". Sivu täynnä kauhukuvia, yök. :D (nimim. omien vaurioiden aiheuttajaa etsimässä...)

Jep mutta eiköhän hampaat ole nyt hetkeksi loppuunkäsitelty. Täten julkisesti lupaan varata ajan hammaslääkäriin ensi viikon aikana. Saa nähdä kuinka pitkä jonotusaika on.. Jännittää ja pelottaa, mutta nyt tämä asia hoidetaan kuntoon vaikka mitä olisi edessä.

4 kommenttia:

  1. Aamuharjaus on itse asiassa sitä iltaa tärkeämpi. Yöllä on happohyökkäys ollut päällä ja jos sen tauon jälkeen sitten syö aamusta harjaamatta, tekee se tuhojaan. Pahinta on vedellä jotain tuoremehua siihen.

    Mutta tosi hienoa, että olet päättäväinen.

    Mä olin tuossa välissä pitkään käymättä hammaslääkärillä ja onhan noita reikiä. Mulla alkoi reikiintyminen lasten syntymän jälkeen. Vaikka mitä oisin tehnyt, niin reikiä vaan tuli, vaikkei lapsena niitä ollut ikinä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi aamuisin ei tule syötyä tai juotua mitään sokeripitoista!

      Olenkin joskus kuullut, että lasten saanti voi vaikuttaa suun terveyteen.. en kyllä muista, mikä siinä oli taustalla.

      Poista
  2. Paljon tsemppiä ja suosittelen oikeesti varaamaan sen hammaslääkärin mahd. pian! :) Ei se lekurikäynti edes loppujen lopuksi ole niin paha homma, oikeasti!

    Ite viivyttelin ikuisuuden hammaslääkärikäynnin kanssa (oon nyt 21 ja tätä vuotta ennen kävin viimeksi varmaan 17v), ja sitten kun sinne uskaltauduin niin reikiä oli kolme, samoin poistettavia viisaudenhampaita... MUTTA tarkotus ei oo pelotella vaan kertoa että kaikki meni oikeesti yllättävän kivuttomasti ja hyvin, ja nyt tuntuu kivalta kun asiat on kunnossa :) Mutta toki toivon ettei sulla ainakaan noita viisureita ois poistettavana, sillä onhan se inhan tuntusta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon tsempistä ja rohkaisusta! :) Voi kunpa se ei olisi niin paha kuin mitä etukäteen pelkään.. saa nähdä. :(

      Kiva kuitenkin kuulla, että sulla meni hyvin, ja paremmin kuin etukäteen uskoit. :) Varmasti oli mukava tunne, kun asiat oli hoidettu! Toivottavasti minäkin olisin yhtä onnekas, vaikka olen kyllä vähän epäileväinen..

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)