Kävi klassisesti, eli kirjoittaminen vain jäi ja ajan myötä kynnys kirjautua Bloggeriin vain kasvoi. Nyt sain kuitenkin aikaiseksi tulla kirjoittamaan vähän kuulumisia. :)
Paljon on tapahtunut elämässä taas tässä välissä - asunnon osto ja remontointi, auton vaihto, uusi koiraharrastus, vähän sydänsurujakin.
Noilla kaikilla on toki ollut vaikutusta syömiseen ja painoonkin, jokaisella omalla tavallaan. En nyt ala noista avautumaan kuitenkaan sen enempää, vaan mennään suoraan asiaan eli painoon ja nykyisiin elintapoihin. :D Paino ei ole kovasti heitellyt tällä välillä kuitenkaan, vaikka välillä ruokavalio on ollut sellainen, että oksat pois.. eikä kuntosalillakaan ole tullut nyt liikaa käytyä viime kuukausina. Itse asiassa se on vähän laskenut, ja painan nykyään vähemmän kuin vielä kertaakaan ennen tämän blogin aikana. Punnitsin itseni viimeksi tänään, ja painoin
57,0 kg
Ihan kiva siis. Joskus asettamaani tavoitteeseen olisi enää 4 kg. Toki tavoitteet voivat vielä muuttua moneen kertaan, mutta siis 53 kg on ollut pitkään sellainen paino, johon olen ainakin halunnut päästä.
Tänään 57 kg. Just heränneenä ja hiukset pystyssä. :D |
Tällä hetkellä olen suht ahkerasti laittanut itse eväät töihin ja syönyt säännöllisesti, mikä on hyvä. En ole mitenkään kuitenkaan laskenut kaloreita tai kovin suunnitelmallisesti syönyt muutenkaan. Liikuntaa ei ole ollut mitenkään megapaljon, no loppukesästä poljin töihin (15 km/pvä) muutaman viikon ajan. Nyt kun tästä pääsisi sopivaan moodiin ja flunssan paranneltua, niin olisi kiva kyllä hankkia taas salikortti. Vaikka paino on laskenut, en kyllä näytä kovin kummoiselta. :D Aika löysää on.
Tän viikonlopun ruokaa eli kukkakaalikeittoa. :) |
Mut pieni kropan löysyyskään ei ole mulle nyt mikään ongelma, paino on sen verran alhaalla jo, että tuntuu ettei ole kiirettä eikä paniikkia enää. Mut silti mä haluan vielä sinne tavoitteeseen sekä palautettua kuntosalin ja pidemmät lenkit arkeeni. Joten siinä työnsarkaa täksi syksyksi. :)
Mutta nyt lääkäriin särkevän korvan kanssa. Toivotaan, ettei tulisi ihan noin monen kuukauden taukoa kirjoitteluun jatkossa. Tuskin musta enää on bloggaamaan joka päivä, mutta jos silloin tällöin edes. En lopeta, ennen kuin olen ainakin siellä 53 kilossa!