Jaksaa jaksaa

Sori kun mä tilitän näitä juttuja tänne, mutta kun ei mun päässä just nyt mitään muuta oikein liiku. Jotenkin helpottaa saada purkaa tuntoja jonnekin, sitä paitsi nämä hetket saattavat olla tämänkin blogin käännekohta. Nimittäin uskon ja toivon, että valmistumisen myötä saan vihdoinkin taas laihdutuksesta kiinni oikein kunnolla.

Se olis vielä noin 12 päivää, niin kaikki on ohi. Sitten saa vaan jäädä odottamaan tutkintotodistuksen kolahtamista postiluukusta.

Tää on edelleen ollut tosi rankkaa mulle. Ei enää niinkään työn viimeistelyn suhteen, vaan kaiken muun. Puuttuvan raportin hankkiminen kolmannelta osapuolelta, jatkuva soittelu ja sähköpostiviestittely ympäriinsä, sekä pahimpana se, että en ole vieläkään saanut ohjaajalta mitään kommenttia, vaikka lopullinen versio työstä pitää palauttaa ihan pian. Ahdistaa epävarmuus kaikesta. Tämä aikataulu ei olisi mikään ongelma, jos vaan tietäisin, että kaikki järjestyy. Mutta kun en tiedä vielä. :( Siitä stressi.

Tällä hetkellä mulla on vielä kolme päivää aikaa viilailla työtäni ja itse asiassa kirjoittaa vielä viimeinen kappalekin (yhteenveto ja pohdinta) kokonaan. Mulle kävi eilen tosi perinteisesti, eli tekstinkäsittelyohjelma kaatui ja menetin kaiken kirjoittamani. Olin kyllä tallentanut, mutta se ei auttanut. Kun avasin tiedoston uudelleen, asiakirja oli lähes tyhjä?! Sinne meni koko työ siis. :D No onneksi mulla on monta varmuuskopiota eri paikoissa, mutta eivät nekään tuoneet eilisen aikana kirjoittamaani tekstiä takaisin. Eli tänään pitää kirjoittaa se uudelleen, ja kello on jo noin paljon. Taidan keittää vähän kahvia ja valvoa koko yön sen kanssa taistellen. Todella vaikeaa koota itseäni ajattelemaan ja kirjoittamaan jo kerran tehtyä kappaletta uudelleen, voi kurjuus..

No, aamuun mennessä pitää olla valmista. Huomenna teen kaikkeni, että saisin siitä ohjaajasta jotain irti. Sitten tosiaan vielä se pari päivää viimeistelyä, jonka jälkeen pitää vielä suunnitella ja pitää seminaariesitys sekä tehdä virtuaalinen posteri. Viimeisenä odottaa vielä pieni paperisota. Ei siis paha enää, eikä 12 päivää ole pitkä aika. Mä pystyn tähän kyllä, KUNHAN kaikki muu järjestyy ja homma sujuu niin kuin mulle luvattiin.

Oon nyt jotenkin alkanut sisäistää, että pian mä en ehkä olekaan enää opiskelija. Ihan pian oon vapaa mua pitkään ahdistaneesta taakasta.
Nyt vaan mietityttää, että mitä sitten tapahtuu?
Millainen musta tulee?
Muutunko tästä nykyisestä hieman apaattisesta ja saamattomasta minästä taas iloiseksi ja energiseksi?
Loppuuko ahmimishimot siihen paikkaan, kun viimeisetkin lomakkeet on viety opintotoimistoon?
Entä jos mikään ei muutukaan?

Tää on niin jännää. 12 päivää ja sitten se nähdään.