Mun kaapin perällä on jo viime syksystä asti lymyillyt purkki Fastin burnereita. En ole uskaltanut niitä vaan korkata, koska olen tosi herkkä kofeiinille ja ajattelin, että saan näistä siksi hirveät oireet. Ja ehkä muutenkin vähän epäilyttää vetää jotain pillereitä.
Nyt kaivoin purkin uudestaan esiin ja mietin ihan tosissani, josko kokeilisin niitä kuitenkin. Nyt, kun mulla on kaverikin täällä asunnossani asustelemassa vielä kuun loppuun, eli auttamassa jos saan hirveät oireet näistä. ;)
Sitten tutkin purkkia paremmin ja tajusin, että eihän näissä edes ole kofeiinia. Siis toki tämä sisältää vihreää teetä, jossa on kai jonkin verran kofeiinia, mutta ei mistään suurista pitoisuuksista voi olla kyse. Että sillä lailla. (No voin kyllä olla väärässäkin, kun ei tuo ainesosalista sano mulle paljon mitään. :D) Kokeiluun vaan, näitä riittää vaan kuukaudeksi, joten ei niistä mitään suurempaa haittaa voi olla.
Mulla on seuraavat pari viikkoa ihan järkyttävä kiire koulun ja töiden kanssa, mutta sitten helpottaa ja ajattelin silloin aloittaa nämä. Silloin jatkan taas salilla, en viitsi ladata vasta umpeutunutta korttia nyt vielä, kun tiedän että käyntikerrat jäisivät kuitenkin vähiin. Jos mä en saa mitään aikaan nyt parin viikon sisään, niin sen jälkeen ainakin! Toukokuussa mulla on myös kuukauden loma eikä reissuja tiedossa, joten silloin voin omistautua painonpudotukselle ihan täysin! Mahtava ajoitus juuri ennen kesää. :) Silloin viimeistään on mun tilaisuuteni päästä siihen kesän painotavoitteeseen.
Hei, ihanan motivoiva blogi sulla.. itse kamppailen kans kilojeni kanssa.. aikalailla saman painosia ollaan mutta olen sua 12cm pidempi!! Hassua, sillä kun katson kuviasi, ne näyttävät ihan samalta kuin oma vartaloni... Tsemppiä tsemppiä.. Kyllä sä siihen pystyt! Itelläni urakkana olis kesään mennessä pudottaa vielä ainakin viisi kiloa!!
VastaaPoistaKiitos! Kuule, sähän olet ihan normaalipainoinen! Jos et vielä käy salilla niin suosittelen tutustumaan siihen, oikeanlainen salitreeni tekee kropalle ihmeitä. :) 60 kg treenaamaton ja 60 kg treenattu kroppa ovat ihan eri näköisiä.
PoistaMutta kiitos ja tsempit myös sulle, että saavutat mieleisen kropan! :)
Joo, kiinteyttää yritänkin koska vaikka vaaka näyttääkin normaalipainoa, peilistä ei kyllä voi samaa sanoa:D salilla olen käynyt joitakin kertoja, mutta se vain ei ole yhtään tuntunut omalta jutulta.. Yksin en tykkää mennä ja kulkeminen ja rahatilanne tällä hetkellä rajottaa niin paljon.. siksipä olenkin yrittänyt kaikin keinoin kotona treenata ja juoksemassa käyn vähintään kolme kertaa viikossa.. Mutta ehkä vielä jossain vaiheessa on tilanne että asun jossain salin lähellä, tai omistan auton ja saan kaverin mukaan, silloin kyllä motivaatiota riittäisi!:)
VastaaPoistaOkei, harmi ettei sali ole innostanut. Mut ehkä vielä joskus tosiaan on senkin vuoro! Ja jos ei, niin ei sekään mitään, ei kaikkien ole pakko tykätä kaikesta. Jos kuitenkin lihaskuntoa haluaa tehdä niin sitä pystyy tekemään kotonakin (kyykyt, punnerrukset, käsipainot, kahvakuula jne :)! Lenkkeilykin on hyvä, kyllä sä keinot keksit. :)
PoistaJepps, oi kiitos ihanan tsemppaavasta kommentista.. :)
VastaaPoista