perjantai 11. huhtikuuta 2014

Ei enää kahvia

kuva
Kai se sitten on myönnettävä, ettei mun kannata kahvia juoda.

Mulla ei oo mitään erityisiä intohimoja kahviin enkä mitenkään tarvitse sitä. Mutta silloin tällöin kahvi maistuu - kahvilassa, kylässä, aamuväsymykseen tai matkoilla. Nyt on vaan alkanut tulla niin paljon hankaluuksia tuon kofeiiniyliherkkyyden myötä, että alkaa riittää.

Ennen kaksi kuppia oli liikaa, mutta nyt yksikin kuppi tekee tiukkaa. Kädet alkaa täristä, sydän hakkaa ja olo on kaikin puolin kummallinen. Tuskanhiki iskee.

Viimeinen niitti oli kuitenkin muutaman viikon takainen paniikki- tai ahdistuskohtaus, jonka sain kun join kupin kahvia kolmena päivänä peräkkäin. Voimakasta ahdistusta, sykkeen kohoamista ja kuolemanpelkoa. Epämääräinen pelko ja huono olo jatkui tunteja.

Tämän takia olen niitä edellisen postauksen burnereitakin vältellyt, kun ajattelin niiden olevan tosi kofeiinipitoisia..

Huoh. Nyt oikeasti ei enää kahvia.

6 kommenttia:

  1. Hei! Kokeile burnereita varovaisesti, jos kokeilet. Olen itse "kahvikissa" ja juon kahvia 3-6 mukia päivässä, eikä kahvi ole aiheuttanut ongelmia. Mutta nuo burnerit... Mun kroppa selkeesti sai niistä jotain outoa potkua ja korvasin niillä jopa kahvia, koska vaikutus oli mun mielestä suurempi. Siksi yllätyin suuresti, kun aiemmassa postauksessa mainitsit, ettei tässä olisi edes kofeiinia. Voihan se olla, että mun kokemus on pelkkää plaseboa - odotin, että ne voi pistää kierroksille ja odotus täyttyi. Kuitenkin, jos kokeilet, niin ota aluksi vain yksi ja mieluiten jonain rauhallisena päivänä (ja kenties hyvässä seurassa).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oho, mielenkiintoista. Oliko sullakin noita samoja burnereita? Meinaan muilla merkeillä voi varmaan olla lisättyä kofeiiniakin niissä. En ole sen enempää perehtynyt. :) Mut kofeiinia tai ei, muita piristäviä ainesosia niissä pitäisi olla.

      Kiitos kommentistasi, pitää tosiaan aloitella varovaisesti!

      Poista
    2. Oli ihan samanmerkkisiä ne mun burnerit. Itseasiassa vihreä tee -uutteessa taitaa normaalisti olla kofeiinia, mikä selittäisi mun tuntemukset: http://forum.bodybuilding.com/showthread.php?t=116112953. Wikipedian mukaan on olemassa myös kofeiinittomia vihreä tee -valmisteita: http://en.wikipedia.org/wiki/Green_tea_extract.

      Poista
    3. Kiitos linkeistä! En tiedä mistä olen lukenut/saanut päähäni että vihreässä teessä olisi vain vähän kofeiinia.. Olis kiva jos tuon burneripurkin kyljessä olis ilmoitettu kofeiinin määrä. No, aloitan pienellä määrällä ja katson, tuleeko ikäviä sivuvaikutuksia vai riittääkö sietokyky. :)

      Poista
  2. Minäkään en meinaa kestää millään kahvia. Olin parin vuotta ilman, mutta nyt kun uudelleen taas kokeilin, niin kamalaa se oli. Teetä latkin, mutta yleensä vaan aamusta tummaa teetä. Iltapäivällä aina rooibusta, kun siinä ei ole kofeiinia. Välillä mietin, että onko se aamuteekin mulle liikaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos aamuteekin aiheuttaa jotain negatiivisia tuntemuksia, niin silloin varmaan parempi luopua siitä. Muussa tapauksessa jatka ihmeessä, jos se on tärkeä aamurutiini. :) Mun pitäisi varmaaan kokeilla tuota rooibusta myös!

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)