Tykkäsin ton mausta kyllä ja se oli tosi helppo valmistaa - mikroon vaan. Siinä ei myöskään ollut mitään ylimääräisiä lisäaineita. Huono puoli vaan oli se, että kanaa oli kyllä aika vähän, 10 % ateriasta eli vaivaiset 30 g. Mun puolesta olis saanut olla 100 g. :D Koko annos sisälsi 225 kcal eli sen puolesta oli ihan ok.
Tuomio tuolle on se, että on ihan jees vaihtelua silloin tällöin, tosin kaipailee kyllä vähän lisää proteiinia jotta nälkäkin pysyisi kauemmin poissa.
Illemmalla mulla vähän napsahti ja juoksin tuttuun tapaan kauppaan.
Homma lähti siitä kun kännykkä piippasi sähköpostin merkiksi. Viestissä vaadittiin multa erästä ulkomaanjaksoon liittyvää paperia nopealla aikataululla. Palasin Suomeen jo tammikuun lopussa, ja nyt vasta tuli tästä sitten puhe, että hei, pari viikkoa aikaa tehdä tämä ja tämä, tai tulee mulle kalliiksi monelta kantilta...
Siinä viestiä lukiessa sellainen pieni kauhun aalto pyyhkäisi yli, että voi hitto... Valitettavasti olin ko. hetkellä vieläpä kaupan pihassa autossa, juuri menossa kauppaan. No niin siinä sitten kävi että en ostanut mitään järkevää vaan hain jotain ahmittavaksi kelpaavaa.
Määrän puolesta pysyin luojan kiitos kuitenkin suht inhimillisissä rajoissa, eli siinä mielessä tämä ei ollut ihan oikeaa ahmimista muuta kuin mielenliikkeiden suhteen. Mut se tapa miten tämä homma tapahtui ja miten söin oli kyllä ihan entisestä elämästä. Alle tuo kebab-viritys ja päälle karkkipussi ja kaksi suklaapatukkaa. (Vispipuuro ei muuten sisältynyt sessioon, se on huomiselle. :D)
Siinä sitten maha täynnä turtuneena pystyin vasta ajattelemaan asiaa rauhallisesti. Laitoin muutaman sähköpostin menemään ja nyt sitten pitää vaan odotella vastauksia. Vähän huolettaa että kuinkahan tässä käy, kyseisen maan kulttuurin tuntien toiminta ei todellakaan tule olemaan niin nopeaa kuin tapauksessani tarvitsisi olla. Huolettaa.
Mä inhoan tätä mun tapaani reagoida! Mä en tiedä miten tää ikinä loppuu. Mä vaan teen näin ja sillä hetkellä siitä on järki kaukana. Toimin ennen kuin ajattelen asiaa aivoilla. Oon tehnyt näin niin kauan, etten kunnolla taida edes osata muuta.
Taas mä mietin, että tän on pakko loppua. Mun pää keksii tekosyitä. Olen kuitenkin sinnikäs ja elättelen aina toivoa, että seuraavalla kerralla osaan toimia fiksummin. Mut osaanko?
Kaiken muun sotkun lisäksi mua huolettaa se, että lihon. Mä en voi lihoa, mun piti laihtua...
Sivuhuomautuksena pitää kyllä sanoa, että aika hyviä noi uutuuskarkit oli. Sen verran mitä siinä mielentilassa niistä nyt edes maistoin.
Tuo kanapata näyttää jopa sellaiselta (lähinnä lihan koostumus) että tämmöinen liha- ja erityisestisuikalenirsokin voisi sitä suuhunsa lappaa :) Protskua sais varmaan enemmän esim. lisäämällä sekaan raejuustoa. Kalorit ei oo kyllä pahat :)
VastaaPoistaKurja että tuli ikäviä ja stressaavia uutisia. Ne kyllä laittaa aina aivot lukkoon :( Ehkä voisit kokeilla vaikka jotain mielikuvaharjoitteita tai mitksei vaikkapa kirjottaa ihan jonkin listan vastaavien stressiherkuttelujen varalle tulevaisuuteen? Tyyliin näin toimit kun stressaa? :) Kuullostaa vähän hölmöltä, mutta miksei se vaikka toimiskin. Tai ainakin pysäyttäs hetkeks miettimään että mitä kaupasta hakee lohdutukseksi ym.
Tuommosia juttuja sattuu, onneksi kuitenkin suht harvoin, joten älä kuitenkaan liikaa soimaa itseäsi :) Ei muuta kuin eteenpäin, kyllä sä opit vielä! :) Kannattaa kuitenkin suhteuttaa tää poisopetteluaika siihen kuinka kauan tuota stressiherkuttelua on jatkunut. Pikku hiljaa sitä oppii, ja nytkin heti yhdestä kerrasta reagoit siihen :) Ja aina herkuttelua voi kompensoida liikunnalla ja kiristämällä vaikkapa vähän seuraavista päivistä :) Ite ainakin koitan repsahtamisen sattuessa aatella että jaahas, tää olikin sitten tän viikon herkuttelupäivä (kuten ehkä tänään joltain osin oikeasti olikin) ja loppu viikosta ei enää toista sallittua isompaa herkuttelua tule :)
Tsemppiä kovasti ja toivottavasti asiat siitä selkenee mahdollisimman pian! Älä jää tuleen makaamaan :)
Haha, suikalenirso. :D Kannattaa kyllä kokeilla. Itekin tajusin raejuuston vähän liian myöhään, sitä mulla olis ollutkin jääkaapissa.
PoistaKiitos taas! Jaksat aina käyttää aikaa ja vaivaa mun ongelmien pohtimiseen, tosi kiva. :) Kyllä voisin tosiaan kokeilla noita. Tunnistan kyllä tilanteen kun homma lähtee käsistä, tiedän miltä se tunne tuntuu joten hyvin voisin mielikuvaharjoitella. Ja myöskin vaikka laittaa ohjeet hätätilanteen varalle ihan paperillekin! Toki tässä on silti epäonnistumisen vaara, koska siinä tilanteessa aivot vaan meinaa mennä niin offille, että kaikki listat ja järkevät ajatukset unohtuu.
Mut ei auta ku opetella. Kyllähän tämä mulla jo yhdessä vaiheessa sujuikin aika pitkään. Nyt kun stressaa joka suunnasta niin hillinnän ja hallinnan kanssa on selvästi enemmän ongelmia...
Tosiaan kiitos vielä, enköhän parin päivän sisällä taas huomaa että asiat alkavat järjestyä tavalla tai toisella. Vähän kyllä suututtaa, että olen ollut Suomessa jo 8 kuukautta, eikä kukaan sitten yhtään aikaisemmin voinut tästä ilmoittaa mulle?! Mur!!
Hih, tämmönen mie oon, suikalenirso koti/ystäväpsykologi :) Kyllä sie tuut tuossa onnistumaan, ihan varmasti! Ja mitä enempi asioita kelaa, sitä paremmin ne ehkä sinne jonnekin takaraivonkin taakse jäävät :) Vähän niinku ensiapu- tai paloturvallisuusohjeet :)
PoistaÄrsyttäviä kyllä tommoset itsestä riippumattomat härdellit, mutta ainakin voit todeta että vika ei oo sun. Ja, no ainakin sitten jälkeen päin voit aatella että oot yhtä kokemusta vahvempi :) Mikä siinä onkin että stressaaminen aina astuu kuvioihin kun joku menee päinvastoin kuin oletti - tai etenkin kun tulee joku ikävä ylläri vastaan. Pitäs vissiin ottaa oppia semmosilta ihmisiltä, joita ei tunnu hetkauttavan mikään - tai ainakin ne peittävät sen loistokkaasti :) Pitäs jostakin oppia semmosta hälläväliä- tai ihan sama- ajattelua :) Tyyliin "vaikka koko maailma kaatuu, mun mailma ei, ja hoidan homman huomenna" :D
Itellä oli mukava stressipäivä eilen kun illalla pärähti opelta sähköposti missä se kyseli mun tehtäviä. Hupsista heikkaa, hienosti unohin koko eräpäivän kun kurssi oli muutenkin yksi kahden viikon läpijuoksu. Ei siinä auttanu muu ku paniikkityöskentelyä koko loppuilta ja tehtävät suitsait sukkelaan opelle. Jälkeen päin fiilis oli ihan jees, mutta ihan hyvin olisin voinut palauttaa myöhässä olevat tehtävät vasta tänäänkin, ajan kanssa. Mutta kun on aina niin "kiltti, tunnollinen ja ohjeiden ja sääntöjen noudattaja" niin tottakai sitä piti sitten siltä istumalta väkertää. Eipä se maailma yhteen myöhästyneeseen lisäpäivään ois kaatunu, mutta stressaaja ku stressaaja. Puhumattakaan siitä kun olin vielä töissä ja välillä heräsin keskellä yötä kun pelkäsin että myöhästy töistä. Elämä. Joku stressinhallintakurssi ois olla hyvä :D
Loistavaa, täytyy uskoa sua. :)
PoistaNiinpä. Tota oonkin joskus koittanutkin, mietin mitä vaikka joku kaveri tekisi mun tilanteessani. Tiedän, että muut vaan tekisi sen mitä pitää ja sillä selvä. Saan siitä itelle voimaa ehkä muutamaksi tunniksi ja sitten taas vajoan omaan maailmaani jossa ongelmat ratkaistaan herkuilla. Pyh. Mut ehkä se asia vielä joku päivä on toisin.
Voi ei. :D Mut toisaalta aika "kivuttomasti" tuo kuitenkin meni, jouduit sillä sekunnilla hommiin ja sit se olikin jo ohi, sun homma kun onneksi oli mahdollista tehdä sen illan aikana. Lyhyempi stressi, jos jotain positiivista yrittää hakea. :) Hahah joo, toi töihin herääminen on stressin aihe mullekin (kuka yllättyi? :D). Mulla on tärkeinä aamuina aina kaksi eri kelloa soittamassa ja puhelimessa monta herätystä, mulla kun on paha tapa sammuttaa herätys unissani. Sit kun tiedän tän ongelman niin joko en saa unta tai sitten just herään yöllä katsomaan kelloa peläten, että myöhästyn. Mitä enemmän mulla on herätyskelloja ja herätyksiä niin sitä vähemmän heräilen... Ehkä mäkin olisin kurssin tarpeessa. :D
Heh, noh, kuten huomaat, meitä stressikurssin tarpeessa olevia on muitakin :) Vahinko vaan että se oma stressi tuntuu aina vähintäänkin 200% isommalta kuin muiden stressi :) Ylläri sinänsä kun on eri asia kokea se kuin kattoa vierestä. Miten sitä pystyykin tilanteen ulkopuolisena kattomaan tilannetta niin "kylmän rauhallisesti" :D Pitäs vissii hankkia joku sivupersoona joka astuis aina kuvioihin mukaan kun on stressitilanne :D
VastaaPoistaHitsi tuosta aamuherätyksen torkuttamisesta pitäs kyllä päästä eroon. Aiemmin heräsin yhteen pimputukseen, nyt niitä on kännyssä kolme 10minsan välein. Ihan älytöntä kun sitten kuitenkin nousen aikaisintaan tokalla, ja yleensä vasta kolmannella kerralla :) Saisin siis nukkua puoli tuntia pidempään keskeytyksittä. Nyt onkin jo tapahtunut jopa pientä edistystä kun oon laittanu kännykän käden ulottumattomalle paikalle, jotta joudun nousemaan kokonaan tai edes puolittain sängystä sulkemaan herätyksen :) Oi niitä aikoja kun oli vielä lukiossa, meni sänkyyn kympiltä lukemaan ja viimistään yheltätoista nukahti. Hyvin jakso nousta jopa kuudelta puunaamaan naamaa/tukkaa. Nykysin menee nukkumaan 00-02 välillä ja aamukasit on painajaista. Onko kumma kun kilot - ja samalla myös se stressi- on kertyneet? :)
Niinpä. Joskus yritänkin miettiä omaa tilannetta ulkopuolisen silmin tai miettiä sitä, mitä minä itse ajattelisin tästä hetkestä muutaman vuoden päästä. Aika varmasti olisin silloin sitä mieltä, että ihan turhaan tuli stressattua sitä ja tätä, kun asiat kuitenkin järjestyivät. Järkevä sivupersoona kelpaisi mullekin. :D
PoistaSamaa mieltä torkuttamisen turhuudesta. Mut se vaan tuntuu niin hyvältä ajatukselta aamulla unenpöpperössä siellä lämpimän peiton alla! Silloin ei ole mitään parempaa kuin se, että saa sulkea silmät vielä kerran, edes hetkeksi... Voisinpa vielä kertoa mun toivottomasta torkuttamisesta, niin sulle tulee parempi olo omasta toiminnastasi! :D Mulla tosiaan on herätyskellot aina toisella puolella huonetta tai viereisessä huoneessa, jotta joudun kävelemään sammuttamaan ne. Puhelimessa on usein noin 12 herätystä. Niinä aamuina kun on pakko herätä, herään yleensä 1-2 torkutuksen jälkeen, mutta sitten ne aamut, kun on tarkoitus pysyä kotosalla tekemässä hommia... silloin laitan herätyksen ensin vaikka 8 tai 9, ja siitä lisää herätyksiä puolen tunnin välein aina klo 13 asti. Loppujen lopuksi sammutan nuo kaikki ja nukun kuitenkin ne 10 tunnin unet koska nukuttaa. Ja seuraavana iltana ei tulekaan uni ja sama toistuu... Että joopajoo, tässä olis korjattavaa itse kullakin.. :D
Hih, kiitos torkuttamiskertomuksesta :D Oot sä kieltämättä aika mestari 12 herätyksen kanssa :D Etenkin kun vielä kävellen sammutat ne :) Sulle varmaa tepsis se mikä lie koottava herätyskello mikä ei ymmärtääkseni lopeta pärisemistä ennen kun siitä singahtava osanen on löytyny ja laitettu takasin :D Tai sit se kamala räminäkello ämpärissä. Tosin ei sekää estä takasin peiton alle menemistä :) Heität aina noustessas ämpärillisen jääpaloja sänkyyn? Ei taitas sekään toimia, tai toimis mut ei tekis hyvää sängylle :D Mutta eipä siinä, kun nukuttaa niin on nukuttava :) Simppeliä :D Nukahtas vaan jo sillon ihmisten aikoihin.
PoistaJospa sitä pikku hiljaa oppis, kun nyt ottais asian hoitaakseen oikeasti eikä vaan puhetasolla :) Kai sitä oppis pikku hiljaa vähentämään torkkuja ja käymään nukkumaan vaikka edes 10min joka päivä aikasemmin. Miten se onkin niin vaikeeta. Pitäs vissii istua pimeessä aina iltaysistä lähtien ni kai sitä sitte helpommin nukuttas :)
Kyllä, paha paha tapa.. Mulla muuten on kokoelmissa sellanen vanhanaikainen vedettävä räminäkello, se on aika karu jos se pääsee huutamaan, muttei tosiaan silti estä peiton alle uudelleen kaivautumista sekään. :D Toi koottava herätyskello kuulostaa ihan mun jutulta, siinä pitäis olla joku kunnon matemaattinen pulma ratkaistavana ennenku pärinä sammuu. Josko edes sitten heräisin, oon kova puuhailemaan unissani (ois monta muutakin tarinaa mutta ehkä nää unisekoilutarinat riittää jo :D).
PoistaJep, nyt pitäis saada taas tsempattua tämän(kin) asian kanssa, mulla meni jo yhdessä vaiheessa pari viikkoa ihan hyvin, mutta nyt on taas lipsunut tähän..
Ai ai, pitäis kyllä meistä yhen jos toisenkin mennä nukkumaan nyt, hyvä keskustella tästä tähän aikaan yöstä. :D Tehdään just päinvastoin kuin mitä puhutaan!
No eipä toi nyt mikään katastrofi ollu: yks karkkipussi, joku kebabrulla ja pari suklaapatukkaa... Että eteenpäin vaan :) Mutta ymmärrän toki että sua harmittaa se, ettet oo päässy stressisyömisestä eroon. Mielestäni Mannalta tuli kyllä viisaita sanoja, kun hän kehotti vertaamaan sitä, kuinka kauan tämän tavan kehittämisessä on mennyt siihen, kuinka kauan olet nyt yrittänyt päästä siitä eroon. Eli sun täytyy vaan hyväksyä se, ettei se tapa vaan yhtäkkiä katoo (tämä on tietysti helpommin sanottu kuin tehty).
VastaaPoistaP.S. Vitsi muuten repesin tolle sun "sivuhuomautukselle" postauksen lopussa XD
Haha joo, määrän puolestahan toi oli mulle oikein mallikas suoritus. :D Toi kebab-juttukin on vaan 220 g. Mut tosiaan se mun käytös tässä eniten ottaa päähän. Tottahan se on että tätä käyttäytymistä oon itelleni vahvistanu jo useamman vuoden, niin eipä kai siitä noin vaan eroon päästäkään. Jospa ne onnistuneet kerrat vaan sais tästä lisääntymään ja epäonnistuneet vähenemään niin näyttää jo paljon paremmalta. Kiitti kommentista!
PoistaJa p.s. itekin huvitti kirjoittaa sitä ja etenkin tohon kohtaan, mut totta se on. :DD