Tänä aamuna sain tehtyä ihan kunnon punnituksen kunnon yöunien jälkeen. Paino on 67,9 kg. Eli puolitoista kiloa se paino virallisesti on koholla kuukauden takaisesta ennätyksestä eli 66,4 kilosta. Eilen tuli syötyä vieläpä sokeroitu välipalarahka, einesateria, vähän irtokarkkeja, kaksi karjalanpiirakkaa, spagettia ja jauhelihakastiketta ja vielä hiukan jäätelöäkin. Apua, aika överi... Kaikesta huolimatta paino ei ollut tuon pahempi. Seuraava punnitus on joko viikon tai kahden viikon päästä, josko siihen mennessä olis vihdoin turvotukset poissa ja näkisi, että mitä se paino oikeastaan onkaan?
Noudin tänään Stadium-paketin ja sovitin tilaamiani tuotteita. (Sori taas toi peili. Mulla ei ole peilinpesuainetta enkä koskaan muista kaupassa ostaa. Noloa. :D)
Huomaa, että turvottaa reippaasti kun kyljissä on kunnon jenkkikset. :D Mutta joo.
Aluskerrasto on kokoa S. Mahtui päälle, mutta on oikeasti ihan liian pieni vielä. Katsotaan istuuko paremmin sitten 6 kilon päästä normaalipainossa. Sadeasu on kokoa 36 ja takki on tosi kiva! Mahtui hyvin päällekin nyt jo, eli pääsee heti käyttöön. Housut sen sijaan eivät vielä mahtuneet. Palataan siis niihinkin sitten 6 kilon päästä, ellei silloin ole jo täysi talvi päällä. ;)
Uu, kiva toi sadetakki! Mäkin into piukeena odotan että sais oman tilauksen noutaa! :)
VastaaPoista-Kaukaa Kaunis
Eikö ookin! Tota ehkä vois muutenkin käyttää kuin sateella, riippuu vähän miten hengittää. Pitää testailla. Mulla kesti tilauksen tekemisestä 8 päivää, että tuli saapumisilmoitus, eli eiköhän sunkin paketti ole jo pian perillä! :)
PoistaNjääh, taas sisäinen shoppailijani vinkuu :) Ei yhtään hassumpi kyllä tuo sadeasu :) Eipä jää ainakaan lenkki sateen takia tekemättä, ja sadeilmassahan on tosi kiva ja raikas liikkua sillon kun ei kastu ja ole kylmissään :) Hih, mikähän siinä on kun aina tuntuu että ulkopukujen housut ovat eri paria kuin takki, ja tosiaan käy noin että takki menee mutta housut ei. Noh, onpahan tavotetta!:)
VastaaPoistaJep, heittämällä kivoin sadeasu jonka oon omistanut, toivotaan, että on vielä vedenpitäväkin. ;) Oon huomannut samaa ongelmaa, mutta taidankin olla vartalotyypiltäni vähän päärynä. Mutta kyllä, onpahan tavoitetta ja ehkä kannustaa laihtumaan vähän rivakammin, jotta sais vedenpitävät housutkin eikä tarvitsis aina laittaa housuja kuivumaan sateisen lenkin päätteeksi. :D
PoistaPeilin voi muuten pestä muullakin kun vain peilinpesuaineella :)
VastaaPoistaIhanaa ku joku kommentoi tätäkin. :D Mä oon yrittänyt, mut tuntuu et sotkee vaan enemmän kuin puhdistaa. :( Onkohan mulla ihan väärät välineet vai missä vika, höh!
PoistaIhan pakko vastata että kyllä mikä tahansa pesuaine toimii, mutta lasta (vai mikäköhän se oikeaoppinen nimitys on?) on oltava. Jos alkaa kuivaamaan pyyhekeellä tai paperilla niin tulee tosi epäsiistiä jälkeä, tai mä en ainakaan oo onnistunu löytämään sellasta mikrokuuituliinaa tai vastaavaa, josta ei lähtis nukkaa.
PoistaKiva sadeasu muuten :) Vähän mietin itekin ku ton tilasit että pitäskö munki, mutta tulin sitte siihen tulokseen ettei mulla ole tarvetta lähteä sateella ulkoilemaan, kun ei ole koiriakaan ulkoilutettavana niinku sulla.
Tossa se vika varmaan onkin, kun nimenomaan oon yrittänyt pyyhkiä paperilla tai rätillä. Mulla oli jotain lasipinnoille tarkoitettua ainetta, ja sen pystyi pyyhkimään ihan talouspaperilla. :) Sit kun se loppui, niin kokeilin yleispuhdistusainetta mut pieleen meni. Eli ei tässä taida nyt auttaa mikään, pakko muistaa ostaa pesuaine ja/tai lasta!
PoistaJoo, tykkään kans kovasti. Toi on muuten materiaaliltaan aika kevyttä, joten voi olla ihan hyvä poutasäälläkin jos on vaan tarpeeksi hengittävä. Kätevää, jos käy sama takki säällä kuin säällä eikä sade pääse yllättämään ikävästi. :) Itelle ihan nappiostos (mikäli toimii ;) mut tosiaan koirattomat pystyy taktikoimaan ja skippaamaan lenkin tarvittaessa. :)
Äääää...mun Stadium paketin tilauksesta on 10 päivää eikä vieläkään kuulu! En jaksa enää odottaa.
VastaaPoistaNo höh, mut eiköhän se kohta tuu! Mulla kesti 8 päivää. Käy kattoo seurantakoodin kanssa että missä paketti menee, ettei oo jäänyt jumittaan mihinkään :)
Poista