Ei vaan maistu bloggaus näköjään, kummallinen kynnys ollut viime viikkoina tulla tänne kirjoittelemaan. Mennäkseni suoraan asiaan, paino oli tänään
60,2 kg
Ehkä eilisiltaisella viinilasillisella oli pieni myötävaikutus asiaan, mutta eiköhän tuo nyt aika todenmukainen paino ole. Olen saanut tässä painoa hilattua hiljalleen alaspäin siitä, mitä se tässä välillä ehti korkeimmillaan olla.
Alempi kymmenluku on niin lähellä, että oikein turhauttaa, miksen edes viikkoa viitsi tsempata sen vertaa, että saisin nähdä vähän uusia numeroita vaa'assa. Se voisikin tuoda mukavasti lisämotivaatiota..
Liikuntaa olen saanut onneksi lisättyä, muutaman pidemmän lenkin olen nyt viikon sisään tehnyt ja kahdesti ollut salilla.
Mutta se syöminen.. en ole itse ostellut herkkuja kotiin enää hetkeen, mutta kaikkea pullaa, kääretorttua ja kakkua on aina töissä tarjolla ja pariin otteeseen on tullut kahvilassa otettua jotain. Viimeisen viikon aikana olen usein tehnyt ruuaksi jotain pastaa salaatin sijaan ja rahkakin on korvattu jälkiuuniruisleivällä. Jos pullat jäisi syömättä töissä ja pastan sijaan laittaisin kasviksia, niin sekin jo riittäisi painon nopeampaan putoamiseen.
Sitten on vielä tämä pikkujoulukausi.. mulla on nyt joka viikonloppu jotain illanviettoa, joten alkoholia menee joka viikko ainakin vähän, eikä viikonloppujen syömisetkään noissa juhlissa aina terveellisimmistä päästä ole.
Yritän juhlista ja muista huolimatta yrittää syödä mahdollisimman fiksusti arkena, ettei paino nyt ainakaan nouse. En halua alkaa illanvietoista tinkiä, nyt kun niitä kerrankin on. :)
Saa kyllä olla tosi tyytyväinen tämänhetkiseen tilanteeseen, vaikkei laihtuminen oikein otakaan onnistuakseen. Olen edelleen onnistunut pysymään normaalipainossa, on kivoja ihmisiä ympärillä ja kiinnostava ja palkitseva työ.
Tuntuu tyhmältä edes kirjoittaa tätä taas kerran kun mitään ei tunnu tapahtuvan, mutta toivotaan nyt kuitenkin että pääsisin hehkuttamaan tänne alemmalle kymmenluvulle pääsyä joskus lähiaikoina. Ihanan lannistunut asenne! :D
Tärkeintä on ettei paino pääse nousemaan takaisin, älä siis lannistu vaikket olekaan laihtunut :) aina ei ole fiilistä laihduttaa, mutta kyllä se siitä!
VastaaPoistaMulla on ylipainoa sellaiset 15kg, oon jo vähän onnistunut niitä pudottamaan MUTTA nyt on fuksivuosi menossa ja bileitä joka viikko, helposti tulee siis juotua vähän turhankin paljon :/ mutta onneksi oon onnistunut nyt syömään sen verran järkevästi että painoa tippuu silti, hitaasti mutta kuitenkin. Vielä kun liikunnan saisi mukaan, ei vaan oo inspistä.
Totta kyllä, pakko olla tosi tyytyväinen, että oon saanut pidettyä normaalipainon monta viikkoa, eikä paino heti ole noussut! :)
PoistaFuksivuosi on taatusti tosi haastava, mut jos vaan menosta tykkää niin ei todellakaan kannata jättää osallistumatta mihinkän vaan just noin, hiljalleen siinä ohella :) Hiljaa hyvää tulee, liikuntakin sieltä vielä jossain vaiheessa tulee mukaan!
Tsemiä ja kärsivällisyyttä! Kyllä ne kilot siitä karkaa ja blogikin alkaa taas kiinnostaa ;)
VastaaPoistaKiitos! Tällaista vähän kausittaista tuntuu olevan tämä meno, niin blogin kuin laihtumisenkin suhteen, mutta ei se niin vaarallista. :)
PoistaMonella bloggaajalla tuntuu olevan into vähissä.
VastaaPoistaItselläni on ollut kiire ja vähän ahdistusta. Ole silti päättänyt, että vastoinkäymisistä huolimatta jatkan taistelua ja bloggaustakin.
Juu, sitä tuntuu olevan liikkeellä. Luovuttaahan ei silti kannata!
Poista