Jokseenkin hengissä

Valitan, mutta blogi saa nyt hetken olla ihan taka-alalla. Tässä on taas vaihteeksi vähän tilanne päällä niin sanotusti. Nukkumaanmennessä en saa unta (epätyypillistä mulle), vaikka väsyttää koska oon ihan kierroksilla ja ahdistaa niin, että luulen tuntevani rinnassa jonkun raskaan möykyn ihan fyysisesti. Kamalaa maata peiton alla ja tuntea melkein tukehtuvansa. :( Välillä ahdistaa päivälläkin niin, että joutuu ihan henkeä haukkomaan itsekseen.

Syy on taas kerran kouluhommissa. Hävettää myöntää, että reagoin näin voimakkaasti tuollaiseen asiaan.. Mutta havahduin siihen, että mä en varmaan vieläkään saa opinnäytetyötäni tehtyä valmiiksi ja mun opinto-oikeuteni päättyy parin kuukauden päästä. Ja asiahan on niin, että jos en nyt valmistu, niin mut potkitaan opinto-oikeuden päättyessä koulusta ulos. Siis tosi kiva olisi joutua ulos tässä kohtaa, kun kaikki kurssit on käyty, työharjoittelut tehty ja opinnäytetyö pitkällä. Jäisi tutkinto saamatta tältä erää...  Joten ymmärtänette, että nyt on tosi kovat paineet kaiken suhteen. En missään nimessä halua heittää neljän ja puolen vuoden opiskelua hukkaan. Huomenna menen töiden jälkeen seminaariin opponoimaan ja siitä selvittyäni keskustelen ohjaajani kanssa. Yritän neuvotella hänen kanssaan tästä mun tilanteestani ja selvittää, että saisiko asioita vielä järjestettyä, vaikka viralliset opinnäytetyön palautuspäivät sun muut ovat menneet jo aikoja sitten.

Rahat on edelleen finaalissa (tosin ylihuomenna palkkapäivä vihdoin!) ja olenkin nyt ollut muutaman viime päivän ajan vanhempieni luona. Itse asiassa täällä olo on hiukan helpottanut oloa noita pahimpia ahdistuskohtauksia lukuunottamatta. Kai siitä kotikotona olosta saa jotain turvaa, ja yleiseen jaksamiseen auttaa se, ettei tarvitse sen suuremmin tehdä kotitöitä tai huolehtia ruuan riittämisestä. Koiranlenkitysapuakin saan. :)

Mun päivät on nyt olleet sitä, että herätys 5.15, töihin 6.30, töistä klo 14.30 suoraan koululle ja siellä hommien tekemistä niin kauan, kunnes koulu sulkee ovet iltakahdeksan maissa. Sit lenkki ja nukkumaan ja seuraavana aamuna sama uudestaan. Syön normaalia kotiruokaa koulussa ja kotona ja tällä mennään nyt. Paino on muuten laskenut vähän, mutta en kuitenkaan ole lähelläkään mitään enkkapainoja tällä hetkellä.

Tiedättekö, mä oon taistellut tämän laahaavan koulunkäyntini kanssa koko tämän blogin olemassaolon ajan. Koko blogin ajan olen ajoittain tuskaillut tätä mun tilannettani, se on seurannut taustalla sellaisena synkkänä pilvenä myös silloin, kun mulla on mennyt näennäisesti paremmin. Välillä oon tosiaan saanut laihdutusdraivin päälle ja painoa pudotettua, mutta silloin olen keskittynyt vain siihen ja koulu on jäänyt taka-alalle. Sitten välillä todellisuus ja ahdistus on iskenyt taas päälle ja laihdutus on jäänyt. Olette varmaan huomanneet tämän syklin..

Ehkä kaikkein typerintä on se, että oon tuntenut syyllisyyttä siitä, että pidän postaamisen kanssa taukoa, vaikka tämä on vain pikku harrastus eikä ihmiset varmasti edes huomaisi, vaikka postauksia ei tulisikaan jatkuvalla syötöllä. Tai vaikka huomaisivat niin mitä väliä, tässä on kuitenkin vastakkain mun elämä vs. joku blogiharrastus! Oon myös tuntenut paljon syyllisyyttä siitä, etten ole onnistunut laihtumaan enempää kaikista puheista ja yrityksistä huolimatta.

Mut nyt on aika unohtaa blogista ja laihdutuksesta johtuvat syyllisyydentunteet, niitä on ollut niin kauan! Postaan kun ehdin tai kun on asiaa, kunnes toi typerä roikkuva tutkinto on suoritettu. Myönnän nyt lopultakin se, että ahdistuksen kanssa laihduttaminen on mulle lähes mahdotonta, joten nyt kokeillaan ensimmäistä kertaa ihan uutta järjestystä. Ahdistuksen aiheuttaja KOKONAAN pois päiväjärjestyksestä (enkä vain työnnä taka-alalle kuten tähän asti) keinolla millä hyvänsä ja sitten tuhat kiloa keveämmällä mielellä jatketaan blogiharrastusta ja sitä laihtumista. En malta odottaa sitä aurinkoista aamua, kun herään ensimmäistä kertaa tutkinto kainalossa ja voin keskittää voimavarat kaikkeen muuhun.

En aio poistaa blogia ennen kuin olen painotavoitteessa, vaikka tällä hetkellä meno on kuin täillä tervassa. :D Kaikelle on aikansa ja paikkansa, kyllä sekin päivä vielä koittaa kun minä olen tyytyväinen itseeni!

Huh kun tämä avautuminen venahti, tästä piti tulla vain nopea tilannepäivitys. Toivottavasti tosta ajatusvirrasta saa jotain tolkkua, vähän helpotti päästää höyryjä. Mä jatkan nyt tota opponointiin valmistautumista. Jännittää se seminaari ja pelottaa huominen ohjauskeskustelu myös.. Huomenna tiedän, olenko todella, todella pulassa, vai olisiko jotain vielä tehtävissä ja saisin vielä jonkin aikaa paahtaa samaan malliin kuin nyt viime päivinä.

Puuh.