Aloin miettiä, että mistä saisin rahaa raavittua kokoon. Kävin läpi koko asunnon, housujen ja takkien taskut, laukut sekä auton ja keräsin kaikki löytyneet kolikot. Lisäksi tajusin voivani palauttaa tyhjät pullot. Nämä kaikki yhdessä tekivät hiukan päälle 8 euroa, mikä oli ihan hyvin.
Ensin kävin kuivakaapin läpi. Siellä oli onneksi ihan mukavasti täytettä: noin kilon verran makaronia, 5 annoksen paketti nuudeleita, kilo riisiä ja lähes täysi paketti kaurahiutaleita. Lisäksi jääkaapista löytyi yksi avaamaton sokeriton mehukeitto! Huraa, jotain puuron kanssa! :D Oli siellä muutama kananmunakin, mutta ne ovat vanhentuneet jo kolme viikkoa sitten. Voin niitä kuitenkin kokeilla, josko olisivat vielä syötäviä.
Sitten kauppaan. Olis tuolla summalla jotain halpoja kasviksiakin saanut, mutta ajattelin, että mun kannattaisi varmaan ostaa kuitenkin jotain proteiinipitoista eli lihoja. Pitää paljon paremmin nälkääkin, etenkin noihin hiilarinlähteisiin yhdistettyinä.
Lihahyllyllä mulla oli onnea: marinoidut broilersuikaleet olivat tarjouksessa 0,99 €/rasia 300g! Ostin niitä kaksi. Enempää en voinut, koska niissä oli tänään viimeinen käyttöpäivä eikä mulla ole pakastinta, johon jemmata. Noilla suikaleilla elän ensin kolme päivää. Ja joojoo maustamattomat parhaita, mutta ei tässä nyt auta nirsoilla. Sitten löytyi marinoituja koipireisiä mukavan edulliseen hintaan. Iso rasia koipia maksoi 1,86 €. Niillä elän taas pari päivää lisää. Ostin vielä sika-nautajauheliharasian, josta maksoin 2,59 €. Siitä riittää kahdeksi päiväksi. Viimeiset sentit käytin kahteen halpaan tonnikalatölkkiin (0,89 €/kpl), jotka riittää vielä päiväksi. Tajusin tosin, että niissä ei ole sitä avattavaa kantta eikä mulla ole säilykepurkinavaajaa.. No, pitää googletella vaihtoehtoisia menetelmiä. ;)
Uskon noilla ruuilla pärjääväni jotenkuten noin viikon. Huh, ei ainakaan viikkoon tarvitse syödä Easydietejä.
Nyt tiedossa siis empiiristä tutkimusta siitä, että miten tällainen ruokavalio pudottaa painoa! Veikkaanpa, että tulee kasviksia ikävä, maistuvat varmaan aikas hyvältä sitten kun niitä taas saa.
Kananmunat pysyy yleensä yli kuukauden parasta ennen päivän jälkeen hyvinä :) kannattaa kokeilla laittaa isoon kulhoon vettä ja munat sinne, jos kelluu niin ei kannata syödä, muutten ne on todennäköisesti ihan ok vielä.
VastaaPoistaMä muistelinkin, etteivät ne yleensä miksikään mee ihan heti! Kiitos vinkistä, kokeilen tota ja jos näyttää hyvältä eikä tunnu pahaa hajua niin syön nekin sitten pois. :)
PoistaVoi pientä, pitäiskö mun sun fanina laittaa vähän fanipostia tulemaan ( vaikka töi säilykepurkinavaaja) ;) haha :D
VastaaPoistaEt oo töissä vai kun noin rahat on tiukilla?
Haha, ihana! :) Just googlettelin vinkkejä purkin avaamiseen ilman avaajaa. :D Lusikalla pitäis onnistua! Oon mä töissäkin, mut menoja on paljon ja sit kun tulee vielä joku yllättävä meno siihen, niin äkkiä ne rahat loppuu kokonaan vähäks aikaa. Ei oo ennen ollut näin loppu mut kerta se on ensimmäinenkin. :/
PoistaSamassa veneessä kellutaan kuomaseni, ehkäpä tämä postaus auttaa jaksamaan:
VastaaPoistahttp://so-restless.blogspot.fi/2014/04/huudan-tanssin-riehun-ja-nauran.html
Ihana positiivinen postaus, kiitos linkistä!
PoistaNauratti lukea tätä, varsinkin kun itsellä oli ihan sama tilanne! :D 13 euroa ja viikko pitäisi elää. Nyt viedään viimeistä päivää ja ihan hyvin on tähän asti selvitty :) Oli muuten ensimmäinen ja viimeinen kerta kun päästän itseni tähän tilanteeseen :D Tsemppiä sinne!
VastaaPoistaVoi ei, otan osaa! :) Mut ihanaa kuulla että pärjäsit noin hyvin, ehkä mäkin pärjään, enää 10 kokonaista päivää.. Samaa tuossa mietin senttejä kokoon haaliessani, tämä saa kyllä olla ensimmäinen ja viimeinen kerta.. :D Kiitos!
Poista