torstai 24. lokakuuta 2013

Haukkuja ja koulutusta

Tää kirjoitus ei millään lailla liity koiriin.

Paitsi sen verran, että olin koiran kanssa lenkillä seitsemältä aamulla. Ulkona oli pimeää ja sateista eikä jalankulkijoita paljoa näkynyt. Oikaisin puiston poikki sellaista hiekkapolkua pitkin. Koira haisteli pusikossa, kun vastaan käveli joku mies, samaa puolta, kuin missä minä seisoin odottamassa koiraa. Mies sitten lähti ohittamaan mua, ja kohdalla huusi mulle, että "saatanan huora, kierrät oikealta, saatana" +vaikka mitä muuta, josta en onneksi saanut selvää. Siis mitä helvettiä just tapahtui? Siis huora? Häh?!

Ensinnäkin, kyllä Suomessa saa jalankulkija kulkea missä vaan. Enkä mä siinä koiran kanssa seistessä vienyt polun reunasta tilaa kuin hartianmitan verran. Mulla on normaalisti tapana kulkea kävelytien tai kuntopolun oikeaa reunaa sujuvuuden vuoksi, jos ulkoilijoita on paljon liikenteessä. Mutta yksin pimeässä aamussa puiston polulla ei mua paljon kiinnostanut, kummassa reunassa polkua seisoin sen koiran kanssa. Miten kukaan voi huutaa tuntemattomalle tollasesta? Ja miten kukaan ihan oikeasti haukkuu koiranulkoiluttajaa saatanan huoraksi? Tällä ihmisellä on varmasti rankkaa, kävelytiet ovat sitten täynnä niitä huoria.. ottaa varmasti hermon päälle.

Ei varsinaisesti mikään kovin piristävä aamunavaus. Kyllähän se tuntuu kurjalta kuulla tollasta, vaikkei tota tietenkään pidä ottaa henkilökohtaisesti. Uskomatonta.. Mutta toisaalta olen iloinen että mä olin kuitenkin se, joka tuon joutui kuulemaan, enkä sellainen hirveä ihminen, joka itse tuollaista huutelee toisille!

No, eipä se kuitenkaan mun päivääni pilannut. :) Osallistuin kivaan ajankäytön hallinnan koulutukseen. Se osui niin ytimeen! Sain hurjasti inspiraatiota opinnäytetyön ja laihduttamisen kanssa jaksamiseen. Nyt vaan toivon, että tää into pysyisi mulla kauemmin kuin yhden päivän ajan. :D Päivästä jäi kyllä fiilis, että olisi heti pitänyt päästä fiksailemaan kalenteria ja to do-listaa ja kokeilemaan tehokasta työskentelyä ja onnistumisen tunteita.

No, syömäpuoli ei tänään mennyt ihan ihanteellisesti laadun suhteen, mutta kalorit on kurissa kuitenkin. Koulutuksen aikana söin kaksi sämpylää, kupin kahvia ja lasillisen appelsiinimehua, kolmanneksen banaanista ja mandariinin. Iltapäivällä pienen vanukkaan ja kohta syödään siskon kanssa vähän lasagnettea. :)

6 kommenttia:

  1. Tais olla joku koiranvihaaja tai sit heränny vääräl jalal. Turhan tylyy käytöstä silti. Onneks et ottanu ittees, etkä antanu sen pilata sun päivää. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu. Käsittämätöntä... Toivottavasti hänelle jäi hyvä mieli huutelusta :D

      Poista
  2. No ohhoh. On kyllä ihmisillä paljon vihaa sisällä kun ventovieraille puretaan!

    -Kaukaa Kaunis

    VastaaPoista
  3. En tiä onko missää ihan kirjotettuna sääntönä mutta jalkakäytävällähän yleensä mennään kaip oikeeta reunaa, mutta yleensä esim. koiran kans kun maantielläki kulkee nii sen koiran joutuu opettaan siihen että mennään vasenta reunaa (ja maantiellähän sääntönä onkin että jalankulkijat menee sitä vasenta puolta) -että omaa puolta tulevat autot tulee edestä eikä takaa yllättäen ja ettei koira hyppää auton eteen jne. Niin kyllä ite ainaki jalkakäytävälläki liikkues koiran kanssa menen sitä vasenta reunaa ihan turvallisuussyistä ettei se hyppää yhtäkkiä jonku pyöräilijän tai jonku koirakammosen eteen kun tuoki vähä pentu on ja ilman koiraa meen oikeeta reunaa kuten muutki :)

    Toivottavasti tosta selityksestä tajusit jotaki :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itseasiassa kävin äsken ihan Liikenneturvan sivuilla katsomassa jalankulkijoita koskevat liikennesäännöt, enneku aloin kirjoittaa vastausta. :D Siellä sanotaan, että kevyen liikenteen väylällä kävellään oikeassa tai vasemmassa reunassa. Eli ei oo sääntöä siitä, että kummassa. Maantien osalta sivuilla sanottiin, että jalankulkijan on kuljettava tien reunassa, ja että vasen reuna on yleensä turvallisempi, mutta oikealla on ihan yhtä sallittua kävellä. Eli toisin sanoen jalankulkija saa kävellä missä tykkää. :)

      Mut joo, esim vilkkaalla lenkkipolulla kuljetaan ihan sujuvuudenkin takia yleensä automaattisesti oikeaa reunaa (ja jos joku nyt kulkee vasemmalla niin ei hänkään silti huoraksi muutu eikä riko mitään liikennesääntöjä eikä edes suosituksia). Itekin nimenomaan tulee koiran kanssa valittua puoli vähän tilanteen mukaan eli niin, ettei se kulje muun liikenteen puolella vaan penkalla. Turvallisempaa ja mukavaa kaikille, paitsi joillekin sekopäille se saattaa olla ongelma, kuten oli tälle kohtaamalleni herrasmiehelle. :D

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)