Aamulenkkeily on nyt kesän kynnyksellä ihanaa! Ei se talvellakaan ihan kamalaa ole, mutta onhan se vähän karua taapertaa -10 asteen pakkasessa säkkipimeydessä klo 4.30. Alla oleva kuva on eiliseltä, kello taisi olla 4.45 ja vaikka aurinko ei ollutkaan vielä noussut, niin oli mukavan valoisaa. Valo kajasti jo horisontista. :)
Seuraavat kuvat ovat myös eilisen aamulenkiltä. Noiden aikaan kello oli jo 5.15 ja alkoi olla jo hyvinkin valoisaa. Tuntui, että kello olisi ollut enemmänkin. Erona vaan se, että kaupungin kadut ovat tuohon aikaan aivan autiot. Joki tyyni ja ilmassa vallitsee sellanen uinuva hiljaisuus. Jossain ehkä sirkuttaa lintu. Mikäs siinä kävellessä, ihan oikeesti! Eikä kaunis kaupunkimaisemakaan haittaa yhtään.. Kävisin vapaapäivinäkin tuohon aikaan lenkillä, jos vain en olisi niin toivoton unikeko ja huono herääjä.
Viimeisissä kuvissa on vasemmalla lenkkilookki ja oikealla nolo peiliselfie, jonka otin juuri ennen nukkumaanmenoa. Kaikkihan ottavat salaa tuollaisia kuvia itsestään joskus, vai mitä? :DD Vai eikö? En ikinä tunnustaisi, mutta semianonyyminä voin tämänkin myöntää. Melkein jätin täälläkin julkaisematta, mutta siinä se nyt näköjään kuitenkin on. Ei mutta tavoitteena oli yrittää saada kuva, jossa en näyttäisi niin ylipainoiselta (joo tällaisiakin harrastuksia mulla on). Tarpeeksi kun venkoilee, niin voi jokseenkin jopa onnistua.. Tosin itsehän näen vain kaikki virheet ja erityisesti pyöristyneet reidet.
Muuten täällä lasketaan vaan päiviä siihen seuraavaan palkkaan. Noin viikko pitää vielä räpiköidä. Nyt koiran kanssa kiertämään vielä muutama kortteli ja sit nukkumaan, jotta jaksaa taas herätä lenkille.
Kuvien perusteella uskallan suositella, että käyt torilta hakemassa vähän ennen sulkemisaikaa jotain halpoja kasviksia eurolla tai parilla. Tomaattia, omenaa, banaania, kurkkua, viinirypeläitä yms. voi saada tosi halvalla etenkin sulkemisaikaan ja on niillä myyjillä halpoja pusseja myynnissä jo aamullakin. Tosiaan monessa kaupungissa tori ei todellakaan ole halpa, mutta täällä voi onneksi tehdä todella halpoja löytöjä. Ihan sillä eurolla-parilla saisit piristykseksi edes hiukan kasviksia. Tsemppiä vikoihin sentinvenytyspäiviin! :)
VastaaPoistaHei kiitos vinkistä! Muistankin kavereiden kertoneen noista, mutta olin jo unohtanut koko jutun. Ehdottomasti pitää alkaa tehdä vihannesostokset torilta, etenkin jos siis hinnat ovat kohdillaan siellä. Asun vain korttelin päästä kauppatorilta, joten ei ole homma eikä mikään käydä sieltä hakemassa. Kiitos! :)
PoistaÄlä ole huolissasi tuosta riisinkeittoasiasta! :D Sama homma täällä, se vesi loppuu aina ennen. Nyt olenkin alkanut laittaa vettä paljon enemmän, se ohjeissa oleva määrä ei millään riitä! :D
VastaaPoista- Elina
Ihanaa etten ole ainut! Pitää kyllä itekin laittaa enemmän vettä seuraavalla kerralla. Tai sitten vaan tarkkailla veden määrää vähän aktiivisemmin eikä vain kellosta katsomalla. Riisi oli meinaan kypsää (ja vesi loppu) jo vartin keiton jälkeen sen ohjeessa olleen 20 min sijaan. :D
Poista