lauantai 14. maaliskuuta 2015

Syömiset ja taistelutahdon löytymistä

Päivän syömiset

Aamu: Kaksi palaa ruisleipää

Välipala: Rahkaa, mehukeittoa ja omena.

Välipala 2: Kaksi palaa näkkileipää

Illallinen: Uunijuureksia, lohta, katkarapukimaraa ja kermaviiliä. Niin ja lasi valkoviiniä.




Hmm, ihan kohtalaista viikonloppusyömiseksi.. Ja hei, ei karkkia tai muuta sokeriherkkua! Mä vielä saan itseni räpisteltyä irti sokerikoukusta. Nyt ei ole tehnyt tiukkaakaan, kun viikonloppuna on ollut seuraa, mutta kun yksinäisemmät arkipäivät taas tulee ensi viikolla, niin pitää yrittää tosissaan sinnitellä. Nyt ei enää ostella herkkuja kotiin, ei millään tekosyyllä. Ei tää muuten lopu ikinä.

Musta tuntuu, että mun taistelutahto on vihdoin alkanut palailla pitkän hiljaiselon jälkeen. Tuntuu, että olen ollut ihan väsyneenä jossain ihme sokerisumussa jo pitkään, jossain ihme kuplassa. Nyt kevätauringon myötä olen alkanut heräillä.

Tänään olo koheni oikein kunnolla, kun olin päivällä kaupungilla kirkkaassa auringonpaisteessa. Ihmiset vaikuttivat hyväntuulisilta ja monilla oli aivan ihania kevätvaatteita päällä. Ihan perus farkut+nahkatakki -yhdistelmäkin näytti niin ihanalta taas näin talven jälkeen! Ja mä mietin sitä, että mulla ei edes ole nahkatakkia. Eikä sinisiä farkkuja! Koska musta tuntuu, että näytän liian isolta niissä..

Niitä hoikkia ja freesejä ihmisiä katsellessa tuli kyllä sellainen olo, että hitto mä en enää jaksa olla tällainen henkisesti ja fyysisesti löysä ja väsynyt plösö. Juuri ja juuri normaalipainon rajoissa juu, mutta löysä ja selluliittinen, kiitos vaan viimeaikaisen ruokavalioni, joka koostui sokerista ja sokerista.. Mun kasvojen ihokin on jotenkin samea. :(

Himoitsen raikasta vettä ja paljon kasviksia. Puhdasta ruokaa ja liikunnasta tulevaa hyvää oloa. Ja niitä pieneneviä lukuja vaa'assa. Sitä lähdetään nyt tavoittelemaan, ihan uudella energialla. Tätä tunnetta ei olekaan aikoihin ollut, joten nyt on hieman perhosia vatsassa ajatuksesta, että vihdoin alkaa tapahtua. :)

En tiedä uskotteko te, että täällä mitään vieläkään alkaa tapahtua, mutta mä alan pikkuhiljaa uskoa.

4 kommenttia:

  1. Hyvä Karo!!! :) Tsemppiä hurjasti, kyllä se siitä. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, tätä olotilaa onkin jo kaivattu taas! :)

      Poista
  2. Jes, just näin, hyvältä kuulostaa! On kyl niiiiin ihanaa ku nyt on ollu aurinkoisia päiviä ja ens viikkoki pitäis olla tosi aurinkoinen :) Tälläkin hetkellä istun parvekkeella ottamassa aurinkoa - aurinko lämmittää niin paljon ettei yhtään tunnu kylmältä vaikka ilma onki vielä aika viilee :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Älä muuta sano. Ei sitä aina talvella tajuakaan, miten sitä valoa kaipaa. Mut nyt sitä tuntuu riittävän! Ja vau, auringonottoa maaliskuussa. :D Kevät tuli kyllä aikaisin, itekin olin tänään jo lenkillä ilman takkia.

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)