perjantai 2. elokuuta 2013
Valkoisessa mekossa
Valkoinen tyttö valkoisessa mekossa. Painan kuvassa 69,6 kg, ollen sen 7,6 kg virallisesti ylipainoinen.
Ostin tuon mekon kesäkuussa Vilasta. Se on kokoa M ja vetoketju ei mennyt kiinni, kun sen ostin. Nyt menee, mutta se on vieläkin hiukan liian kireä. Pian se on sopiva, ja sitten se jääkin jo isoksi... jos muutaman kerran ehtisi vielä pitää tänä kesänä!
Ihanasti oikein hohdan valkoisena. Kameran asetukset ja valotus varmaan korostaa valkoisuuttani entisestään, mutta oonhan mä oikeasti tosi valkoinen. Kun oon peitellyt itseäni kaikenmaailman kaavuilla koko kesän ajan.
Pakko vielä lisätä, että mua niin inhottaa se, miltä näytän. Hiukset on vaan avattu hätäponnarilta, että niitä ei ole edes laitettu, mutta mun kasvojen muoto on ihan vieras! Olen ihan eri näköinen hoikkana, enkä tuollainen roikkuleuka. Ja jalat...käsivarret. Apua. No, pitää olla niitä ennen-kuvia, joita laittaa myöhemmin jälkeen-kuvien viereen.
Toinen lisäys, päivän syömiset. Kaksi kinkkusämpylää, kaksi persikkaa, pieni kanasalaatti ja lautasellinen tuhtia hernekeittoa. En laskenut energiansaantiani ennen kuin vasta nyt päivän loputtua, mutta lunastin onneksi eilisen lupaukseni: 1234 kcal. :)
Huomenna kunnolla kauppaan täydentämään ruokavarastoja, pääsee taas palaamaan pikkuhiljaa rahkalinjalle. ;)
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Todella kaunis mekko ja kengätkin on ihanat! :) Sulla on siis ilmeisesti luonnonkiharat hiukset, (jos et kerta oo ollenkaan laittanu tukkaas noissa kuvissa) vitsi oon kyl kade... Harkitsen vakavasti permanenttia, koska tykkään kiharoista hiuksista niin paljon :)
VastaaPoistaKiitos kovasti! :) Monet sanoo samaa hiuksista, mut mä ottaisin mieluummin suorat.. perus! Normaalisti ne tosin on vain laineilla, ellen suorista. Ohjeet kampaukselle: aamusuihkun jälkeen hiukset kaksinkerroin ponnarille, anna kuivua työmatkalla.. Illalla ponnari pois, älä suotta harjaa. ;)
PoistaNo niinhän sitä sanotaan, että ihmiset aina haluaa just sen, mitä ittellä ei oo :) Mä haluisin kiharat ja sä suorat :)
PoistaNiinpä! Vaihdetaan. :)
Poista