torstai 3. huhtikuuta 2014

Ne laihduttamisen vaikeat kohdat

Laihduttaminen on niin kovin yksinkertaista teoriassa, mutta käytännössä täynnä vaikeita paikkoja. 
Kokosin omat lempparini näistä haasteellisimmista tilanteista!

Älkää vetäkö herneitä nenään, kirjoitettu yleistäen ja pilke silmäkulmassa. ;)


1. Aloittaminen


Aloittaminen voi toki olla helppoakin, etenkin jos ei ole ennen (tai pitkään aikaan) laihduttanut ja käsissä tuntuu olevan joku lyömätön ase, vaikkapa joku superhyperdieetti. Olo on voittamaton. Mutta tällaiselle sata kertaa laihdutuksen aloittaneelle/laihdutusta jatkaneelle se sadasensimmäinen kerta tuntuu usein aika vaikealta ja edessä oleva urakka uuvuttavalta.

Kun painonpudotuksen startti viimein syystä tai toisesta onnistuu, niin alkaakin tämä ihastuttava parin viikon kuherruskuukausi dieetin/elämäntapamuutoksen kanssa. Kyllä te blogeja pitäneinä tai lukeneina tiedätte: rahkasta tulee yhtäkkiä aivan taivaallista superherkkua, eikä sitä kertakaikkiaan ymmärrä miten joskus on muka jostain jäätelöstä tykännyt hyi! Salilla käyminen ja lenkkeilykin on niin mahtavaa ja endorfiinit vaan leijailee, ei voi ymmärtää miten ennen viihtyikin usein sohvalla! Surautanpa vielä smoothienkin, niin herkkua että korvaan sillä aamupalan ja puolet päivän muistakin ruuista!


2. Eka repsahdus!


Eka "repsahdus" (tai kuten minä sanon: suunnitelluista syömisistä poikkeaminen :D) on yleensä hankala kohta myös. Se voi olla vaikka juhlat, poikkeava arki, herkkuhimo tai dieettiin kyllästyminen, joka aiheuttaa ensimmäisen harha-askeleen. Monesti ensin vakuutetaan, että ei se suklaa sitten maistunutkaan niin hyvältä kuin ennen, ei ei. Hyi miten överimakeaa ja vähän huono olokin tuli. Jaaaaa sitten kuitenkin se suklaa maistuukin kohta uudestaan. :) Ja maistuu huomennakin. Ja jos vielä ylihuomennakin..


3. Laihdutuksen jatkaminen tauon jälkeen!


Ehkä pahinta on jatkaa laihdutusta tauon jälkeen. Yhdessäkin päivässä voi saada sopivalla mussuttamisella kunnon turvotuksen aikaiseksi. Viikossa vahinko saattaa olla vieläkin suurempi. Se on hirveä tunne, kun vielä hetki sitten olo oli kevyt ja yhtäkkiä fiilis onkin kuin norsulla. Vaatteet kiristää. Silloin iskee hyvin helposti sellainen "lihoin sata kiloa ja menee ikuisuus, ennen kuin pääsen taas takaisin jo kertaalleen saavutettuun painoon". Siinä mielentilassa saakin käyttää kaiken tahdonvoimansa, että jaksaa jatkaa. Etenkin kun herkkuhimokin on saattanut jäädä päälle..


4. Samojen kilojen pudottaminen uudestaan!
Tämä liittyy oikeastaan tuohon edelliseen kohtaan. Samojen kilojen pudottaminen uudestaan on harvinaisen masentavaa. Sitä on ensin hikoillut urheilun parissa ja syönyt salaattia viikkoja, jotta saisi jokusen kilon kiristeltyä pois. Sitten pitää hieman taukoa pari viikkoa, ja tadaa, laardi on palannut. Erkkikään ei jaksaisi TAAS katsoa niitä samoja numeroita, jotka näkyivät vaa'assa monta viikkoa ja monta kiloa sitten.

8 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Nojoo, tarpeeksi kauan kun laihduttaa, pitää omaa blogia ja lukee muiden juttuja, niin tietty kaava nousee esiin.. :D

      Poista
  2. allekirjoitan :D

    -hanna-
    http://laihdutusmatka2014.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jes, en oo siis ainut kelle nämä on tuttuja kuvioita!

      Poista
  3. Mulla on yleensä silleen että aloittaminen on helppoa... Kunnes sitten kahden viikon päästä ollaan taas lähtöruudussa :/ oon tuskaillut painoni kanssa jo niin kauan kuin jaksan muistaa ja musta tuntuu etten koskaan tuu onnistumaan tavoitteessani (-15kg normaalipainoon).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, toi pitkäjänteisyys on hankala homma. :/ Mä oon todennut, että parhaiten saa tulosta aikaan, kun elämässä on kaikki hyvin eikä turhaa stressiä mistään. Ja monille sopii myös se, ettei yritä laihduttaa liian rajusti, vaan tekee pienempiä muutoksia kerrallaan. Kyllä sä vielä löydät se oikean ajan ja tavan, joka toimii sulle! :)

      Poista
  4. Amen, sister!

    Been there, done that.

    -Kaukaa Kaunis

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lisää kohtalotovereita! Miksei tää laihduttaminen vois olla hiukan helpompaa..

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)