sunnuntai 4. toukokuuta 2014

Sunnuntai


Täällä ollaan kana-nuudelitunnelmissa jo toista päivää. Oon nyt syönyt parin päivän aikana neljä annosta tota, ja se tulee jo korvista ulos. Oon todella yllättynyt siitä, että nykyään tuntuu vastenmieliseltä syödä marinoitua kanaa. Meillä nimittäin syötiin sitä kotona kun olin lapsi ja silloin se oli musta ihan hyvää. Muutaman viime vuoden aikana en ole enää syönyt tuota marinoitua broileria missään muodossa, ja nyt kun sitä pitkästä aikaa piti taas maistaa, niin se ei enää maistukaan. Ja musta tää on ihan positiivinen juttu. :)

Toinen mielenkiintoinen huomaamani juttu on kasvikset. Niitä ei kauheasti ollut tarjolla lapsena. Joskus oli tomaattia tai kurkkua, mutta ei aina niitäkään. Mun vanhemmat eivät koskaan ole olleet mitään ravitsemuseksperttejä tai intohimoisia ruuanlaittajia, kun ehkä voitte tästä postauksesta päätellä. :) Itse olen siis opetellut syömään kasviksia ja ilokseni olenkin oppinut tarvitsemaan niitä! Nyt kun kasviksia ei ole tarjolla, niin kaipaan niitä todella. Tuo nuudeli on jotenkin niin tunkkaista ja pistää janottamaan. Vaihtaisin sen niin mielelläni tuoreisiin raikkaisiin kasviksiin, jos voisin. Tuntuu, että annoksesta puuttuu jotain tosi olennaista, kun siinä on pelkkää kanaa ja nuudelia ilman rehun rehua.


Sit tää ikuisuusaihe, eli mun huono itsetunto. On ollut tosi vaikeeta hyväksyä sitä, että painoa tuli vähän takaisin, mikä on naurettavaa, koska eihän sitä nyt paljoa ole tullut. Ja siitä pääsee kyllä muutamassa viikossa taas eroon. Mut silti musta tuntuu, että oon yhtä paksu kuin silloin, kun aloitin laihduttamisen. En näe peilikuvassa mitään hyvää ja vertailen itseäni tosi paljon muihin.

Tässä seuraavien muutaman päivän aikana nuudelia syödessäni voisin ottaa tavoitteeksi sen, että vetäisin mielessäni henkeä painon ja blogin tuomien paineiden suhteen. Tekisin vähän ajatustyötä itseni hyväksymisen eteen. Että oon ihan hyvä näin ja tällaisena kun nyt olen. Se ajatus päällimmäisenä on niin paljon helpompi jatkaa kuin tässä typerässä mielentilassa. Oon kuin mikäkin teini-ikäinen. :D En oikeasti haluaisi ruikuttaa tästä, mutta oon vaan rehellinen.

Ps. Oli paino vähän laskenut eilisestä, että ei tämä nuudeliruokavalio tunnu ainakaan lihottavan vaikkei mikään ideaali olekaan. :)

8 kommenttia:

  1. Hyvä että oot rehellinen epävarmuuksistasi! Sehän ois suoraan sanottuna aika paskaa, jos blogissaan sais hehkuttaa aina vaan niitä onnistumisia. Mulla on ihan samanlaisia fiiliksiä, nyt kun oon turvonnut jonkun verran siitä ns. parhaasta lukemasta tunnen näyttäväni samalta ja olevani terveydentilaltani samoissa asemissa kuin silloin liki 10 kiloa painavampana. Mikä ei siis mitenkään voi edes olla mahdollista, pitäis nyt vaan koettaa itsekin se tajuta... :D Tuo, että tuntee olevansa niissä lähtöasetelmissa on vaarallista siinä mielessä, että se voi lipsahtaa helposti luovuttamisen puolelle, ainakin mulla. Jotenkin ei ehkä enää samalla tavalla osaa arvostaa sitä, mitä on jo saavuttanut?

    Ja nyt hei kyllä mielelläni lähettäisin sulle muutaman euron, että saat ostettua vaikka edes porkkanaa ja kurkkua raukkaparka! :<

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, mitä sitä turhaan huijaamaan itseään ja muita, jos totuus on toinen. Ja voi ei, sinäkin samassa suossa! Järjellä kyllä ymmärtää, ettei mitenkään voi olla lähtötilanteessa, mutta silti se vaan tuntuu siltä. Mullekin tästä tulee helposti sellaista luovutusmielialaa ja epätoivoa, kun tuntuu että kova työ on heitetty tuosta vaan menemään.. Ilmeisesti tähänastista saavutusta ei tosiaan enää arvosta samoin kuin silloin, kun siihen pääsi ensimmäisen kerran. Pitäis aina vaan pystyä parempaan, jotta pysyis tyytyväisenä. :/

      Voi, ootte te kyllä ihania kun ootte noin myötätuntoisia! :) En kestä. Mut hei, tämän päivän jälkeen enää 9 kokonaista päivää, ja sit pääsee kauppaan!

      Poista
  2. Mä oon jo 50-vuotias ja itsetunto vieläkin tosi huono. Saan kyllä joskus jotain postiviista palautetta, mutta en koskaan ulkonäöstä. Vaikka mullakin on paino laskenut ihan kivasti, peilikuva on ihan kamala. Toivottavasti sä opit hyväksymään itsesi, sillä tää ei todellakaan ole kivaa. Mulla on ollut lapsuudesta asti kauniita ystäviä ja olen tuntenut itseni rumaksi ankanpoikakseksi enkä ole vieläkään joutseneksi kasvanut :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei, ikävä kuulla. Minä en tiedä miltä näytät, mutta oon varma ettet ole kamala ollenkaan. Tämä on niin klisee, tiedän, mut oikeasti kaikki on omalla tavallaan viehättäviä. Jos mietin omiakin tuttuja, kavereita, sukulaisia, työtovereita, vanhoja luokkakavereita jne, niin ei musta kukaan ole ruma, kenenkään mahdollista ylipainoa en koe vastenmielisenä jne. Ja tästä sitten päästäänkin siihen älyttömyyteen, että itsestään kuitenkin on niin kovin epävarma! Miksi ihmeessä?

      Toivon, että opit pitämään itsestäsi, koskaan ei ole liian myöhäistä. Lupaan itsekin tehdä parhaani omalla kohdalla. :)

      Poista
  3. Minusta paras itsetuntoa kohottava teko on uusien vaatteiden sovitus ;) Käydä ajoittain edes sovittamassa sovituskopissa uusia ja PIENEMPIÄ vaatteita. Ihana tunne. Itsekin vedin jalkaani tänään neljä kokoa pienemmät housut, kuin vuosi sitten... :) Tsemppiä sulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi on kyllä totta! Mulla itsetunto kohenee muutenkin aina kun paino laskee.. Vaikeimpia onkin nämä hetket, kun paino on päässyt hiukan nousemaan. Ei pääse niitä pienempiä vaatteita sovittelemaan. :( Mutta kyllä senkin aika taas tulee. Kiitos tsempeistä ja VAU mikä suoritus sulla takana! :)

      Poista
  4. Se on kyllä surullista miten monella naisella itsevarmuus on sidottuna vaa'an lukemiin :( Sama juttu itselläni.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! :)