Kirjaimellisesti! ;) |
Mä itse valitsen aina rappuset. Myös silloin, kun se ei olisi niin fiksua. Esimerkiksi kuudennen kerroksen labrasta tullessa voisi ottaa hissinkin, jotta veri ei vuotaisi verikokeen pistokohdasta. :D Toinen hyvä hetki hissille on jännittävään tilanteeseen mennessä. Kerran menin työhaastatteluun ja hengästyin pahasti rappusissa, puoliksi silkasta jännityksestä. En meinannut saada hengitystä tasaantumaan millään, kun oikeaan kerrokseen saapuessani törmäsin heti haastattelijaan. Erittäin noloa. :D
Toinen mitä teen, on pyöräily kouluun tai keskustaan. Pyörä on itseasiassa aika luonnollinen vaihtoehto, koska auton pysäköinti noissa paikoissa on hankalaa tai maksullista. Ja en mielelläni kävele puolta tuntia joka paikkaan, kun kävelen muutenkin aina koiran kanssa. Parhaat muistot koulumatkapolkemisesta on viime maaliskuulta, kun poljin aivan järjettömässä loskassa jäistä pyörätietä pitkin kouluun. Meinasin kaatua koko ajan ja matka eteni muutenkin niin hitaasti, että olis ollut nopeampaa ja fiksumpaa ihan vaan kävellä sinne.
Fyysistä työvuoroa tehdessä pyrin tekemään reippaaseen tahtiin hommia, jotta syke pysyisi vähän koholla - samalla tulee oltua tehokas työntekijä. ;)
Tänään käytiin kahvilla. Sain kahvini kaupanpäälliseksi konvehdin, jota en minä eikä kahvittelukaverini halunnut syödä. Kun teimme lähtöä, keksin tarjota konvehtia jollekin tuntemattomalle. Menin erään pöydän luo ja annoin konvehtini pöydässäolijoille. He ilahtuivat eleestäni ja itsellekin tuli hyvä mieli! Ja jäipähän konvehtikin syömättä. ;)
Pienistä puroista syntyy suuri virta! Koskee varmasti myös näitä pieniä valintoja, joiden vaikutus yhdessä on jotain suurempaa. :) Itsekin lisännyt portaiden käyttöä huomattavasti viime aikoina. Konvehdista luopuminen tosin vaatis multa jo vähän enempi selkärankaa. x)
VastaaPoista- Fätti
Kyllä! Tää on tosiaan hyvä pitää mielessä myös niiden huonompienkin valintojen kohdalla. ;) niistäkin voi tulla jotain suurta, pahimmassa tapauksessa ihan konkreettisestikin. ;D haha joo, itelläkin asiaa auttoi se, että ei ollut mikään mun lempparikonvehti kyseessä. :D
PoistaIte laitan aina noi konvehdit joita tulee kahvin kanssa laukkuun "pahan päivän varalle". Sieltä voi sitte sen napsasta ku tarvii vähän piristystä ;) Mut toi oli kyl ihana ele antaa se toiselle :)
VastaaPoistaHyvä idea. :) Epäilenpä, että mulla se ei kyllä siellä kauaa säilyisi! :D
Poista