Ja taas on yksi päivä takana. Mä olin niin järkyttävän väsynyt aamulla. Nukuttiin koiran kanssa puoli yhteentoista asti, jonka jälkeen aloitin pikaisen raivosiivouksen. :D Kaveri oli tulossa illalla mun kämpille jo sillä aikaa kun olin töissä, joten oli pakko vähän raivata paikkoja... Ennen lähtöäni kävin vielä koiran kanssa heittämässä vajaan tunnin lenkin.
Yhdestä yhdeksään olin töissä ja tosiaan tämä vuoro oli ruotsiksi. Mua jännitti ja stressasi tää tosi paljon etukäteen vaikka olen ennenkin tehnyt töitä ruotsiksi. Nyt kun vuoro on ohi, niin ei voi muuta kuin todeta, että ei se ollut niin paha kuin etukäteen maalailin. Hyvin se meni. Miksen voi lopettaa asioiden panikoimista etukäteen?
Kaveri on vielä kylässä, joten en jää jaarittelemaan tänään tämän enempää, mutta laitetaan päivän ruokalistaa vielä loppuun:
Herättyäni mannafrutti
Töissä lihapullia ja kukkakaalimuusia (tästä on tullut ihan lemppari)
Töissä illemmalla vielä toinen mannafrutti
Illalla kotona pari piimälimppusiivua ja muutama jaffakeksi kaverin kanssa
Sellasta, ei mikään hyvä päivä mutta mun mittapuulla ei huonokaan. Rehuja jäin kaipaamaan tänään, niitä kun ei oikein ollut. Noi mannafrutit oli kanssa aika turhia, mutta niitä nyt sattui olemaan, joten menköön. Ens kerralla mieluummin rahkaa tai jogurttia.
Tykkään ihan hirveästi piimälimpusta, kun laitan päälle oivariinia, maksamakkaraa, oltermannia ja lauantaimakkaraa. Aika tuhdit päälliset eikä kovinkaan raikasta syötävää, mutta joku tuossa yhdistelmässä viehättää... Nam! :D
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi! :)