Viimeisimmän kuvan jälkeen laihduin vielä kilon, sitten elin reilun kuukauden ihan pellossa ja söin kyllä aikalailla mitä sattui. Nyt olen ollut taas pari päivää kiltisti, ja miltä näyttää keskivartalo tänään?
Tältä:
Kaiken tapahtuneen huomioonottaen mun tilanne on uskomattoman hyvä. En tiedä kertooko kuvakaan kaikkea, mutta itse tunnen, ettei lantiolle ole tullut pahemmin rasvakerrosta takaisin. Sen sijaan kuvassa mulla on pöhöä jäljellä yllättävän paljon. Testasin sen taas hyppimällä hiukan - kerääntynyt neste aiheuttaa hyppiessä kipua keskivartalossa ja vähän jaloissakin. Eli tästä kun nyt viikon mittaan sitä nestettä poistuu vielä kilon tai enemmänkin, niin ei oo paha tilanne jatkaa rasvanpolttoa.
Arvatkaa, kuinka kamalaa on olla autuaan tietämätön painosta. :D Hullun hommaa tämä, ettei ole vaakaa omassa kodissa. Tekisi mieli ostaa sellainen, mutta sitten taas tiedän, että hyppisin siinä koko ajan. Parempi siis vaan punnita muualla. Seuraava mahdollisuus vaakailla on lauantaiaamuna, silloin luvassa painopäivitystä siis. En malta odottaa.
Huima ero kyllä :)
VastaaPoistaToi vaaka on kyllä piru. Mäkin jostain syystä haluaisin koko ajan hyppiä sillä, mutta pidän pintani koska tiedän että jos sille tiellä lähden niin sieltä ei ole sitten paluuta.
-Kaukaa Kaunis
Hyvä, jos sun itsekuri riittää vaa'alta poissa pysymiseen! :D Mä kyllä mietin vähän väliä, josko ostaisin oman vaa'an ja sitten vaan päättäisin, että siinä saa käydä vain aamuisin. Tai mielellään harvemmin. Mut vähän epäilyttää, että tulisko siitä sit oikeesti mitään.
PoistaOstin vaa'an pari kuukautta sitten ja pelkäsin juuri tuota, että hypin sillä sitten jatkuvasti. Aikaisemmin, kun samassa taloudessa on ollut vaaka, olen havainnut, että suhteemme on melko vaikea... :)
PoistaMutta nyt olen huomannut, että olen omaksunut ns. terveellisen laihduttamisen ajatusta sen verran, että vaa'an lukema ei enää määritä sitä, kuinka hyvä päivä on edessä. Ja käyn vaa'alla vain aamuisin - no, joskus todella harvoin iltaisin, mutta se on pikemminkin mielenkiinnosta. Suoraan sanottuna en ymmärrä, miksi kukaan käy vaa'alla muulloin kuin aamuisin. Jo pelkkä juotu vesi saatikka sitten ruoka näkyy painossa, joten luvut eivät ole millään tavoin vertailukelpoisia. :)
Olen jo useamman päivän halunnut kommentoida aikaisempaa postausta laihdutushistoriastasi. Pystyn hyvin samaistumaan siihen, sillä olen elänyt samanlaista jojo-elämää. Pahimpina jojoiluaikoina kuvioissa oli myös syömishäiriöt. Diagnoosina ensin bulimia ja myöhemmin epätyypillinen syömishäiriö tms. Minulle jäi postauksestasi käsitys, että ajattelet asiaa pitkälti itsekurin kannalta. Olisiko mahdollista, että taustalla olisi jotain muutakin? Toivottavasti et ota tätä nyt väärin, sillä tarkoitan pelkkää hyvää. Kävin itse terapiassa pari vuotta ja vaikka en koe virallisesti "parantuneeni" pystyn jo esimerkiksi laihduttamaan mielestäni melko terveellisesti ja ennen kaikkea nauttimaan elämästä enemmän. Myös ahmimiset yms. ovat historiaa. :) Tällaisia huonosti muotoiltuja ajatuksia minulle on herännyt blogisi perusteella ja uskoisin, että jos keskustelisit asiasta alan ammattilaisen kanssa siitä olisi tuskin mitään haittaakaan. :) Jos et halua julkaista tätä kommenttia, se on täysin ok. :)
Toivon sinulle kaikkea hyvää ja tsemppiä projektiisi! :)
- L
Kiitos pitkästä kommentistasi! :)
PoistaVaakajuttu on siitä jännä, että se vaa'an lukema ei tosiaan määritä mun päiväni onnistumista millään lailla, ja ymmärrän myös, ettei vaa'alla hyppimisessä ole kertakaikkiaan mitään järkeä.. Ja silti vaan mun tekisi mieli tehdä niin. En osaa tätä itsekään selittää. Ehkä omassa ajattelussa on kuitenkin vielä jotain parannettavaa. :)
Kyllä vaan, olet oikeilla jäljillä. Taustalla nimenomaan on muutakin, joka tämän koko kierteen alunperin aloittikin. Muistaakseni olenkin kirjottanut niistä tänne joskus heinä-elokuussa. :) Ne ikävät jutut taitaa edelleen painaa mieltä jossain pinnan alla, ja sitten pienikin stressi jostain arkipäivän asioista saa mut ahmimaan taas. Mä menin vajaa pari vuotta sitten koulupsykologille juttelemaan tästä ja sainkin lähetteet eteenpäin, eli olisin saanut ammattiapua. Olin kuitenkin erittäin typerä, enkä ottanut sitä silloin vastaan, koska en vain halunnut uskoa, että olisin sen tarpeessa... Sitä olen katunut jälkeenpäin monta kertaa ja olenkin miettinyt, josko yrittäisin hakea sitä uudelleen. Jos mä sillä saisin ahmimisen ihan kokonaan pois, tätä on nimittäin jatkunut jo aivan liian kauan.
Kiitos vielä kommentistasi ja tarinasi jakamisesta, on aina lohduttavaa kuulla, kuinka joku on päässyt syömisongelmista eroon! Antaa toivoa itsellekin. :)