torstai 22. elokuuta 2013

Ruuanlaiton helpotusta

Nyt kun yritän syödä suht terveellisesti, niin ruoka pitäisi pääsääntöisesti tehdä itse. Tuntuu, että sitä saa olla tekemässä ihan koko ajan. Ajattelin vähän helpottaa urakkaa (ja vähän säästää rahaakin) ja valmistaa vähän suuremman määrän kanaa kerralla.

Ostin Prismasta siis vähän suuremman rasian maustamattomia broilerin fileitä (800 g), merkki oli tietysti Rainbow. Tällä rasialla oli halvin kilohinta. Noi Rainbown kanafileet muuten tulee Atrialta.

Käytin kaikki elintarvikevaa'an kautta, ja katsoin, että fileet on suunnilleen sen 100 g/kpl. Tarvittaessa leikkelin ja yhdistelin pienempiä paloja. Kaikki pellille, mausteet päälle ja noin 20 minuutiksi uuniin.



Pari filettä meni jääkaappiin odottelemaan huomista, viisi laitoin yksittäin minigrip-pusseihin ja pakastimeen.


Ja yksi toki suoraan lautaselle. Paprikan ja kirsikkatomaatit pehmensin pannulla. Tuore persikka on muuten ehdottomasti yksi parhaista hedelmistä! Etenkin silloin, kun se on just sopivan kypsä. Kuten toi tämänpäiväinen oli. Pitää nyt syödä niitä niin paljon kun ehtii, vielä kun kaupasta saa.


Mutta joo, älyttömän helppoja noi kypsänä pakastetut fileet. Sitten kun meinaan syödä ne, riittää että otan ne edellisenä iltana jääkaappiin sulamaan ja ennen syömistä lämmitän mikrossa.

Mulla on tänään vielä edessä 100 kyykkyä, 60 vatsarutistusta ja 60 s lankku. Hirvittää! Haasteesta on suoritettu vasta kolmannes, ja pelkäänpä, että mun rajat lähestyvät jo. Saa nähdä, kaikkeni aion tehdä.

Tänään on muuten vielä C25K-treenikin edessä. Mulla alkaa nyt viikko numero kaksi, joten juoksen nyt 90 sekunnin pätkiä. Ei kuulosta pahalta, tämä onneksi etenee aika hitaasti, toisin kuin tuo toinen haaste.

Haasteista suurin on kuitenkin vielä noita liikuntahaasteitakin vaikeampi: keittiön siivous! Tiskivuoren on kadottava tänään, koska pari seuraavaa päivää menee taas poissa kotoa. Tulee vähän haasteita taas syömiseenkin, kun huomenna on meidän toimiston avajaiset illalla ja lauantaina on mun synttärit. Nojoo, kattellaan miten menee.

Huomenna vaa'alle! Mulla ei ole hajuakaan, mitä se paino nyt on. Jännää.

2 kommenttia:

  1. Jos pakastimen omistaa, niin kannattavampaahan se on ostaa kerralla isompi satsi ruokaa ja pakastaa. Vaikka kerralla on vähän isompi summa, mutta kyllä siinä helposti säästää ihan mukavasti rahaa. Oih ja voih, nyt alkoi tekemään mieli kanaa ja kaupat on kiinni. Ehkäpä sitten aamulla täytyy lähtee ostamaan! :D

    Hyvää syntymäpäivää näin etukäteen! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, usein sitä vaan tulee ostettua pienempiä rasioita ja tehtyä parille päivälle ruoka. Tää oli kyllä kätevää, pitääkin ottaa tavaksi. :) Voi ei, sun olis pitänyt vähän aikaisemmin käydä lukemassa uusin postaus. :D Onneks huomenna on päivä uus!

      Kiitos kovasti! :)

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)