Ajatella, että oon laihdutellut jo 4 viikkoa. Sokeriherkkuja oon ollut ostamatta vielä hiukan kauemmin. Välillä iskee olo, että mä en oo laihtunut kovinkaan paljon tässä ajassa. Mutta sitten taas kun miettii, niin oonhan mä paljonkin kevyempi.
Vielä heinäkuun alkupuolella, ennen tämän blogin olemassaoloa, mun paino seilasi jossain 74-75 kilon välimaastossa. Kun vähensin sokeria mutten rajoittanut muuta syömistä, paino tipahti itsekseen 71,7 kiloon. Siitä aloin aktiivisesti laihduttaa, ja painan nyt hieman päälle 68 kiloa. Olen siis keventynyt 6-7 kiloa viime kuun alusta, noin seitsemässä viikossa. Se on aika paljon, joten ei ihmekään, että mun olo on nyt niin paljon parempi. :) Tällä hetkellä mulla on normaalipainoon matkaa enää suunnilleen saman verran kuin multa on jo lähtenytkin, eli päälle kuutisen kiloa.
Nämä ekat kilot ovat lähteneet tosi vaivattomasti, mun ei ole tarvinnut kärvistellä. En ole tuntenut siis jääväni mistään paitsi. Oon kerrankin jaksanut vähän tehdäkin jotain hiukan parempaa ruokaa, jota on kiva syödä. Pelkkää kurkku-tomaatti-salaatti-broilersuikale-salaattia mä en kauaa jaksa syödä. Silloin tällöin oon myös syönyt herkkuja, mutta pieniä määriä ja vain tarjottuna.
Mutta niin, nyt neljännen viikon yhteenvetoon.
Tällä viikolla tein sekä normitöitä että toimistotyötä. Toimistopäivinä söin lounaat ulkona. Muutenkin tällä viikolla tuli syötyä herkkuja enemmän kuin aiemmin, mutta silti kohtuudella ja kulutuksen rajoissa. Kalorit olivat keskimääräistä korkeammalla, eli noin 1400-1500 kcal. Parina päivänä korkeammallakin.
Sain nukuttua jo hieman paremmin kuin aiempina viikkoina, eli suunnilleen tarpeeksi ja ihmisten aikaankin vielä.
Liikunnan osalta salikäynnit jäivät viime viikolla kahteen. Sen sijaan tein tosiaan 3 päivää fyysistä työtä, ulkoilutin koiria ja aloitin kaksi liikuntahaastetta. Niiden myötä oon joka päivä liikkunut edes vähän, uutena lenkit, joissa osan matkaa menen hölkäten ja loput kävellen tällä hetkellä.
Henkisesti oon nyt jotenkin tosi iloinen ja en enää häpeä mun kroppaa (kunhan on tarpeeksi vaatteita päällä) tai koe olevani pelkkä jättimöhkäle. Silti laihdutusmotivaatio ei ole kadonnut mihinkään, vaan innolla jatkan eteenpäin taas uuteen viikkoon, jolta odotan tietysti lisää painonlaskua. Mielessä on jo, että miltäs se luku 67,x näyttäisi vaa'assa. ;)
No sullahan on hyvin lähtenyt paino tippumaan, just noin sen pitääkin, että hiljalleen niin hyvä tulee. :)
VastaaPoistaJoo, nyt pitää vaan jatkaa samaan malliin tästä eteenpäinkin. :)
Poista