sunnuntai 11. elokuuta 2013

Paino tänään

Tänään hyppäsin taas vaa'alle hyvien yöunien jälkeen, ja hän sanoi, että:

68,9 kg 

Painoindeksi laski 27,8:aan.

Seurantataulukko tuolta painoseuranta-välilehdeltä:

10.07. 72,0 kg (BMI 29,0)
21.07. 71,7 kg (BMI 28,9) -0,3 kg 
01.08. 69,6 kg (BMI 28,1) -2,1 kg yhteensä -2,4 kg
11.08. 68,9 kg (BMI 27,8) -0,7 kg yhteensä -3,1 kg

Aika mielenkiintoista sinänsä. Mä oon tällä viikolla ollut tähän mennessä kolmesti salilla, ulkoiluttanut koiria päivittäin ja tehnyt fyysistä työtä noin kahdeksan tuntia päivässä melkein joka päivä. Söin aivan olemattoman vähän. Ja silti paino putosi vaivaiset 700 g kymmenessä päivässä?

Tässä nähdään nyt elävä esimerkki siitä, että pitää syödä! Kituuttamisella ei tullut mitään maatamullistavia tuloksia, samat tai paremmatkin tulokset tulee, kun syö oikein ja tarpeeksi.

Kivaa paasata tästä koko ajan, ja tehdä silti päinvastoin. :D Opetteluahan tämä on mullekin vielä. Yritän nyt jatkossa panostaa eväisiin ja aamiaisiin ihan erityisesti.

Aloitin heti tänään syömällä piiitkästä aikaa kunnon aamiaisen. 



Mä odottelen jo kovasti muutoskuvia, mutta ennen sitä pitää lähteä vielä 1,9 kg. Jokohan 2-3 viikon päästä pääsisi ottamaan uuden kroppakuvan ja sovittelemaan taas tavoitevaatteita kameran edessä?

6 kommenttia:

  1. Hyvähän pudotus tuo on. :)

    Jos olet nyt liikkunut poikkeuksellisen paljon, ehkä lihaksiin on kertynyt nestettä tms.? En ole varma uskonko itse tuohon teoriaan, mutta omalla kohdallani piti paikkansa: aloitin lenkkeilyn ja tarkkailin syömisiä vielä tarkemmin - paino ei pudonnut millään. Nyt keho alkaa ilmeisesti tottumaan jo, koska loppuviikolla paino on laskenut noin kilon. :)

    Tsemppiä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, oon kans lukenut tuosta. Sitä en tiedä, että kuinka kauan sitä periaatteessa on kerääntyneenä yksittäisen liikuntakerran tai sit ylipäänsä liikkumisen aloittamisen jälkeen. Nyt en käynyt salilla edellisenä päivänä, tein vain kuuden tunnin työvuoron heti aamusta. :)

      No, oli miten oli, pitäisi osata olla välittämättä liikaa pikkujutuista! Ja hyvin voi munkin kohdalla käydä niin, että jossain kohtaa tipahtaa taas reilummin, mielenkiintoista jäädä seurailemaan. :)

      Kiitos paljon!! :)

      Poista
  2. Syö nainen syö! :) Jaksaakin sitten paremmin :) Ymmärtääkseni 1200 kcaloria on hyvä alkustartti laihikseen, mutta niinkään vähän syömällä ei saisi ihan hirmu montaa viikkoa kituuttaa, saati sitten jos tulee päiviä jolloin kalorit eivät yllä edes 1200kcal ja kuluttaa vielä siitäkin vähästä liikkumalla osan. Olen testannut tuon edellä mainitun tavan viime laihiksella ja tuloksena ainakin itsellä oli huono ja väsynyt olo plus nyt tällä toisella (ja toivottavasti viimeisellä) laihiskerralla olen tosiaan huomannut tiputtavani kiloja nopeampaan tahtiin syödessäni reilummin. Oon samaa mieltä siitä että syömällä enemmän laihtuukin enemmän, sillä uskon siihen että sillon kroppa ei mene niin helposti puolustuskannalle ja pidä kiinni joka ruokapalasta ja kilosta.
    Niin ja vielä, onneksi olkoon tiputuksesta, mielestäni 700g ei kyllä ole lainkaan huono tai "vaivainen" tulos reilu viikon painonpudotuksessa - puoli kiloakin viikossa on jo hyvä saavutus. Ettei vain pieni kärsimättömyys iskisi painonpudotuksen kanssa? ;) Itsestä ainakin tuntuu siltä että mitä nopeammin laihtuu, sitä nopeammin ne pudotetut kilotkin sitten ovat vaarana tulla takaisin kun vähänkin lipsuu tai syö enempi. Lippu korkeelle, kyllä niitä tuloksia tulee kun vain jaksaa odottaa, unelmoida ja pakertaa :) Sitä ennen täytyy vain opetella - ainakin omalla kohdallani erityisesti kärsivällisyyttä ja pitkäjänteisyyttä ruoka- ja liikuntatottumusten ohella :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista, puhut kyllä taatusti asiaa ja voinkin allekirjoittaa koko kommentin (vaikka mun oma toiminta muuta antaiskin ymmärtää. ;)

      Tosiaan fyysisestikin kannattaisi syödä enemmän mutta mun kannattaisi syödä enemmän myös henkisen puolen takia. Heti tuntuu homma kaikin puolin vaikeammalta, kun energiansaanti on liian vähäistä.

      Oon huomannut, että tällä viikolla on mennyt hiukan metsään niin käytännön tekeminen kuin ajatuksetkin. Pitäisikin kirjoittaa ihan postaus siitä, jos saan ajatukset jäsenneltyä jotenkin järkevästi. Nimittäin kyllä meinaa se kärsimättömyys iskeä! :D Korjausliikkeen paikka olis nyt kyllä kaikin puolin.

      Mä oon kovin kärsimätön ihminen, mutta opetellaan, opetellaan.. :D

      Poista
    2. Hih, kyllä se siitä - ja aina voit aatella että hoikkana sitä on sitten tosi seesteinen, viilipyttymäinen ja rauhallinen kun hermot ja kärsivällisyyskin ovat päässeet venymään tässä projektin aikana :D Eniten hermot kyllä menee väsyneenä ja nälkäisenä kun treenikään ei huvita ja yllättäen ei sitten painokaan putoa :) Saarnaan siis syömisen nimeen! ;) :D Ja joskus kannattaa antaa itselleen armoa: ei sitä aina kaikkea jaksa tai pystykkään tekemään 100% hyin, on se sitten syömistä, liikkumista tai painonpudotusta jne. Aina niistä joku osio hieman kusee :D Ainakin oon ite huomannu että en pysty kaikkeen satsata sitä 100% eikä kyllä tarvitsekkaan - tulee tuloksia hieman höllemmälläkin otteella :) Anna armoa isselleis ja muista palkita ittes aina pienestäkii onnistumisesta ni säilyy letkee ja mukava mieli pidempään ;)

      Poista
    3. Ei hullumpaa tosiaan, musta tulee sekä hoikka että loputtoman kärsivällinen! :D Toi on kyllä huomattu, että aina joku osa-alue kärsii. Kaikkea on niin hirveän vaikeaa pitää kasassa. Mun on hiukan vaikeaa höllätä, mutta olen viimeaikoina onnistunut siinä paremmin ja paremmin. Jotenkin alitajuisesti kuvittelen, etten laihdu jos vähänkään menen lipsumaan, vaikkei se tietenkään ole totta. Nyt pitää vaan todistaa se itselle. :)

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)