maanantai 12. elokuuta 2013

Kolmannen viikon yhteenveto

Piti tarkistaa kahdesti kalenterista, että joko taas on viikkoyhteenvedon aika? On se.

Tälläkin viikolla tein poikkeuksellisia työvuoroja, enkä oikein onnistunut energiansaannin nostamisessa, vaikka viikko sitten niin uhoilinkin. Pärjäsin kuitenkin vähilläkin syömisillä ihan hyvin, kunnes loppuviikosta energiat loppuivat ja nälkä yllätti.

Salikäyntejä kertyi 3, kevyttä kävelyä koirien kanssa taas tuli jokaiselle päivälle. Fyysistä työtä tein 30 tuntia. Vedenjuonti oli ihan ok olosuhteisiin nähden. :) Nukkuminen jäi aivan liian vähiin, koska en vain osaa mennä tarpeeksi ajoissa sänkyyn, jotta olisin virkeä aamulla klo 4.30...

Paino laski tällä viikolla 68-alkuisiin lukemiin. :)

Fiilis on edelleen hyvä, etenkin nyt, kun sain vähän tasattua energiavajetta nostamalla kaloreita parin päivän ajaksi. Tässä eilisen ja tämän päivän ruokailut:

Sunnuntai (vapaapäivä)
Kaurapuuro raejuustolla, tuoreilla mansikoilla ja mehukeitolla
Rahka banaanin ja persikan kanssa
Annos kesäkurpitsalasagnea
Pari palaa mustikkapiirakkaa jäätelöllä (hmm :D)
= n. 1600 kcal

Maanantai (työpäivä)
Kaurapuuro raejuustolla ja tuoreilla mustikoilla
Lounaaksi annos kesäkurpitsalasagnea
Päivälliseksi mansikka-vuohenjuustosalaatti
Jälkiruuaksi pala sitä eilistä mustikkapiirakkaa vielä, jäätelön kanssa taas
Illalla myöhemmin syön vielä rahkan mustikoilla ja mehukeitolla.
= n. 1700-1800 kcal.

Sain kalorit nostettua (mutten ylittänyt kulutusta), söin kiltisti aamupalaa klo 5 ennen töitä, tein kunnon eväätkin töihin! Hyvältä näyttää, jos jatkan samaan malliin ja jätän mustikkapiirakat pois. :D Nyt on jääkaappi taas täytetty rehuilla, lihalla ja rahkalla. Näillä eväillä uuden viikon kimppuun. Viikon treenit aion korkata tänään salilla.

Niin ihanaa, ettei mustikkapiirakkakaan aiheuttanut mitään himoja. Oon niin tyytyväinen. Mulle tekee hyvää silloin tällöin syödä joku pieni annos jotain sokerista, ettei siihen pääse tulemaan mitään järjetöntä himoa. Kunhan ei liian usein. Ja kunhan en ole itse ostanut sitä. ;)

Ostin myös juoksu-/treenilenkkarit, kun halvalla sai. Kelpaa lähteä iltalenkille. Vai kykenisinköhän jopa aamulenkille sitten, kun nämä superaikaiset aamut loppuvat?


4 kommenttia:

  1. Mäkin kävin ostamassa lenkkarit parisen viikkoa sitten ja olen aloittanut juoksemisen coach to 5k -sovelluksella! Se on hauska, ja kannattaa testata. Siinä saa kävelläkin välillä. Tietysti, jos kävely nappaa enemmän, niin ei sekään paha ole :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei hyvä kun muistutit tosta sovelluksesta! En edes muistanut sen olemassaoloa. Latasin sen heti kännykkään.

      Mun on tosiaan yleensä tullut lähinnä käveltyä koirien takia, maksimijuoksulenkit ovat tainneet olla sen 3 km. :D Tää alkoi nyt todellakin kiinnostaa, katsotaan jos jossain kohtaa alkaisi toteuttaa. :)

      Poista
  2. Minulla kans elämäntaparemontti käynnissä, hiilareita vältellen :) Tsemppiä sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvältä kuulostaa, toivotan menestystä! :) Ja kiitos!

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)