tiistai 6. elokuuta 2013

Tuorejuustolihapullat ja kukkakaalimuusi

Lihapullia ja muusia oli päivälliseksi eilen! Ihan tavallisia ei kuitenkaan tullut tehtyä, vaan lihapulliin laitoin tuorejuustoa ja muusia en tehnyt perunasta vaan kukkakaalista.

Ihan täysin tämä ei ollut ehkä ruokavalioni mukainen ateria, mutta melko vähähiilihydraattinen, korppujauhoista huolimatta. Hyvillä mielin söin silti. Syötiin porukalla, joten en alkanut laihikseni takia jättämään mitään ruoasta pois - en tee tästä oikeassa elämässäni numeroa. Muutenkin olin syönyt vain puuroa raejuustolla aamiaiseksi ja rahkaa välipalaksi, joten tämä ateria mahtui siis oikein hyvin kulutukseenkin. :)

Tuorejuustolihapullat - 4 annosta

2 dl vettä
1 dl korppujauhoja
1 kananmuna
1 sipuli
1 tl suolaa
½ tl rouhittua mustapippuria
1 tl paprikajauhetta
400 g jauhelihaa (naudan 10 %)
tuorejuustoa tai sulatejuustoa

Kukkakaalimuusi - 4 annosta

1 iso kukkakaali
3 rkl kermaa
2 rkl voita
ripaus suolaa
ripaus rouhittua mustapippuria


Pilkoin kukkakaalin ja laitoin kiehuvaan veteen pehmenemään. Kuullotin sipulin pannulla.

Laitoin korppujauhot veteen imeytymään. Sitten lisäsin kulhoon loput lihapulla-ainekset eli mausteet, kananmunan, kuullotetun sipulin ja tietysti jauhelihan ja sekoitin kaikki keskenään.




Muotoilin massasta lihapullia ja painoin niihin sormella kolon. Laitoin koloon nokareen tuorejuustoa ja nipistin sormilla lihapullan sitten kiinni venyttämällä taikinaa reunoilta kolon päälle. Tuorejuuston tai sulatejuuston voi toki valita oman maun mukaan, itse laitoin Valio Viola Ruohosipulia.



Uuniin 200 asteeseeen noin 20 minuutiksi. Sillä välin valutin kukkakaalikattilasta vedet pois, lisäsin mausteet, voin ja kerman, sekoitin, ja survoin sitten sauvasekoittimella muusiksi.



Tuli muuten älyttömän hyvää! :) Eikä ollut vaikeaa ollenkaan.

2 kommenttia:

  1. Näyttää hyvältä :) Tuliko tuosta kukkakaalista rakenteeltaan ja paksuudeltaan samanlaista kuin perunamuusistakin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä hiukan löysempää kuin keskivertoperunamuusi, muttei kuitenkaan mitään litkua! Melkeen vastaavaa perunamuusiakin oon joskus syönyt :)

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)