torstai 27. helmikuuta 2014

Laihduttamisella on aikansa ja paikkansa

Näin olen kuullut sanottavan ja tavallaan voin sen allekirjoittaakin.

Tunnesyöjän on todella vaikeaa muuttaa tapojaan, jos elämässä rankempi vaihe meneillään. Mulla on taipumus syödä ahdistukseen ja siihen sorrun aika helpostikin. Kun pitkittyneet opinnot stressaa, rahat on loppu, työ on vääränlaista eikä sitä ole tarpeeksi ja sydänkin on aika palasina, niin onhan tässä aika rankkaa ja aika paha olla. Sitten kun tässä kaiken muun kaaoksen keskellä pitää syödä oikein, liikkua ja muutenkin hallita iloisesti kaikki niin, että paino vielä putoaisikin, niin huhhuh. Tää on koko ajan ollut vähän joko tai. Kun syömiset menee paremmin, oon laiminlyönyt kaiken muun. Sitten taas havahdun panikoimaan kaikkea muuta laiminlyömääni, ja on syömisten vuoro mennä pieleen. Miten ihmeessä voisin pitää kaikki langat käsissä samaan aikaan?

Niin, tässä mielessä laihduttamisella on aikansa ja paikkansa. Jos mulla ei olisi arjessa muita velvollisuuksia kuin työ ja mieluiten vielä vierellä oma kulta niin oishan tämä sata kertaa helpompaa. Kokemuksesta tiedän, että olisi.

Asiat ei kuitenkaan muutu sormia napsauttamalla. En voi jäädä odottamaan parempaa hetkeä, koska en tiedä milloin sellainen tulisi. Siihen saattaisi mennä niin kauan, että ehtisin lihoa järjettömästi, ja sitten saisinkin masistella niitä kiloja seuraavaksi..

Musta tää kuva sopii tähän kohtaan...kuin minä. Kuva
Valitettavaa on myös se, että ei ne murheet tähän lopu. Elämässä on tulossa vielä yllin kyllin kovia paikkoja eteen. Se on vaan pakko oppia hallitsemaan sitä tunnesyömistä. Nyt stressaan ja suren koulua, töitä, rahaa ja ihmissuhteita, joissa on toki todella paljon kestettävää samanaikaisesti, mutta ei se tule helppoa olemaan silloinkaan kun läheiset kuolee tai jos joku joutuu onnettomuuten, sairastun itse vakavasti tai menetän joskus vaikka lapseni. Kaikkea paskaa on vielä tulossa, joten yritetäänpäs nyt handlata tämä homma jo tässä vaiheessa kun sentään läheiset ja minä itse olemme vielä hengissä.

Olipas ihanan kannustava tuo viimeinen kappale, mut valitettavasti se on totuus. On vaan jaksettava, ei kohta vaan nyt. Taistoon vaan. Ensimmäinen vaihe: ruokapreppaus. Palataan siihen huomenna. :)

8 kommenttia:

  1. Äläs nyt, oot hienon urakan tehnyt jo ja olen itse ottanut inspiraatiota sinun matkastasi (no ok, lähtöpainosi on melkeinpä tavoitepainoni ja 10 v sitten olin suurin piirtein samoissa kuin olet nyt vaikka senttejä on melkein saman verran) - eli pienet retkahdukset ei toivon mukaan muuta tilannetta ja se stressi on vaan pakko kestää. Kokemuksen syvällä rintaäänellä: riippuu ihan siitä tukihenkilöstä.. ihmisethän lihoo yleensä honeymoon-kaudella eli.. voi käydä päinvastoin..elämä ei vaan ole helppoa. On hyvä, jos pystyy hyvät elintavat omaksumaan yksin. Minun mielipiteeni tosin, vain.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vaan rohkaisevista sanoista ja toisen näkökulman esiintuomisesta! :) Kyllä sitä loppupeleissä voi lihoa vaikka missä elämäntilanteessa. Vaikken honeymoon-kaudella lihoisikaan, niin arki se koittaa senkin jälkeen, joten.. Jos oppii hallitsemaan ne elämäntavat nyt kun on hankalampaa, niin eiköhän ne suju silloinkin kun on taas helpompaa. :)

      Poista
  2. Oot kuule Karo niin upee mimmi ja kohta sulla on niin upee kroppa, että jo alkaa miehet oven takana kolkuttelee! ;) Sitten tuleekin uusia vaikeuksia: Kenet niistä kosijoista valita! ;) Kyllä se päivä paistaa meille risukasaankin ja kevät tulee aikaisemmin kuin milloinkaan! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :) Kiitos piristyksestä! Kolkuttelijoita odotellessa! ;) Mut joo, kevään tulo piristää ihan varmasti ja onneksi se tuntuu tänä vuonna olevan ajoissa. Ei pidä aliarvioida auringon vaikutusta mielialaan :)

      Poista
  3. Musta sä puhut ihan asiaa, vaikka mulla onkin päinvastainen ongelma. Nimittäin itsellä vain työ, joka ei kulkeudu ikinä kotiin asti. Kulta vierellä ja elämä helppoa ja mukavaa. Sen lisäksi asun paikakkunnalla, jossa en tunne ketään, joten eipä ole houkutuksia lähimaillakaan kosteiden illanviettojen merkeissä. Niinä kertoina, kun ollaan menty omalle paikkakunnalle reissuun, onkin lähtenyt ihan lapasesta. Miten mä tuun pärjäämään siellä, kun sinne pian takasin muutetaan? Täällä on kaikki ollut niin helppoa. Että jos sä pärjäät tollasessa elämäntilanteessa noinkin hyvin, niin nostan hattua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista! Tääkin toi taas esiin sitä, että ei se tosiaan oo helppoa kenellekään. Kaikilla on ne omat sudenkuoppansa. Ensin helppoa, sitten vaikeeta tai toisinpäin. Luultavasti sulle tulee uusi oppimisen paikka sitten siinä kohtaa, kun muutatte. Mut älä vielä murehdi sitä liikaa, saat varmasti arjen asettumaan siellä omallakin paikkakunnalla! :)

      Poista
  4. Niinku mun suustani nää kaikki ajatukset, itekkin oon täsä pyöritellyt mielessä samoja juttuja nimittäin :) Niin totta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva etten ole yksin ajatusteni kanssa :) Mut huoh että pitääkin olla näin monimutkaista! :/

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)