Joopajoo, juuri kun viikko sitten pääsin valittamaan, että tylsiä nämä viikkoyhteenvedot kun ovat aina samanlaisia, niin nyt sain sitten vaihtelua ja reilusti. :D
Eli maanantaina oli ekan kerran melkein-ahmimista. Tiistai ja keskiviikko meni reissussa, söin normaalisti ja sopivasti. Sitten torstaista alkaen koko loppuviikko meni vielä aikalailla penkin alle. Tuntuu, että kaikki vaan kaatuu päälle enkä siksi pysty laittamaan syömisiä hallintaan. Vanhentui yksi jauhelihapaketti jo jääkaappiin ja varmaan kohta nahistuu rehutkin, kun on jo monta päivää sitten ostettu. Tää on niin tuttua menneisyydestä. :(
Läskiksi siis mennyt koko viikko 8. Mutta tämä jääköön ainoaksi läskeilyviikoksi projektini aikana. Tämäkin piti taas käydä läpi, mutta nyt sitten entistä vahvempana uuteen taistoon.
Mulla on koko viikon ajan ollut sellanen periaatteessa tosi motivoitunut fiilis. Haaveilen taas siitä reippaasta olosta ja terveellisistä ruuista. Haluan sen fiiliksen, kun ei turvota, ja haluan treenata ja tuntea itseni päivä päivältä vahvemmaksi. Haluan laihtua ja saavuttaa normaalipainon! Ajatus ei tunnu vaikealta, mutten vaan saa ajatuksia käytäntöön.
Syytän tästä takapakista ihan oikeasti pelkästään laihdutuksesta riippumattomia asioita. Nyt olen sentään siivonnut kämppäni tiskausta lukuunottamatta (oli pakko kun kaveri tuli kylään). Se helpotti jo vähän. Huomenna yritän saada aikaiseksi opiskeluihin ja töihin liittyviä asioita. Yritän olla ajattelematta tulevan viikonlopun typeriä ja ahdistavia työvuoroja. Päätin myös, että annan itselleni viikon aikaa saada otteen kaikesta. Jos epäonnistun, otan yhteyttä koulupsykologiin ja yritän hänen avullaan (taas...) saada asioita kuntoon. Parhaassa tapauksessa saisin järjestettyä itselleni lisäaikaa opintoihin ja sitä kautta taakkaa kevennettyä. Mä en vaan voi jatkaa enää näin! Ei ole tervettä.
Nyt ensisijaisesti kuitenkin toivon, että viikossa saan tehtyä kunnon rykäisyn eteenpäin, eikä psykologeja ja lisäaikoja tarvita.
Kyllä tää tästä. Tänään kävin aamulenkillä ihanassa syysauringossa pitkästä aikaa, ja olin kyllä viikonlopun jäljiltä niin turvonnut, että joka askeleella muhun sattui, koska nestettä on niin paljon kropassa. Pakko muuten vielä mainita.. Olisin pitkästä aikaa saanut miesseuraa lauantaina ja olisin niin kaivannut sitä! Mutta enhän mä tänne herranjumala voinut ketään päästää, kun asunto oli hirveässä sekamelskassa ja mä varmaan kolme kiloa turvoksissa. Tää ihminen on viimeksi nähnyt mut normaalipainoisena, joten olisi ollut sillekin aika ylläri nähdä mut ensinnäkin niin paksuna ja toiseksikin niin turvoksissa. Hyi. Toivottavasti voidaan nähdä sitten muutaman viikon päästä, kun olen lähempänä normaalipainoa...
Ah ihana kuulla miesuutisia! :D Mut hei oot oikeesti tosi fiksu ku tiedät millon tarviit apua. Meille opiskelijoille kun noi koulupsykologit sun muut on niin helposti saatavilla, niin niitä todellakin kannattaa hyödyntää. Harmi vaan, että monille se avun hakeminen on silti niin vaikeaa... :(
VastaaPoistaHeheh joo, miesuutisia ei ole pahemmin näkynyt, hiljaista on.. :D Kyllä ois mies saanut tulla kylään jos olisin ollut vaikka siinä 66,4 kilossa johon kerran jo pääsin.. En ois mitään muuta niin kaivannutkaan kuin unikaveria, mutta no, toivottavasti joskus sitten..
PoistaJuu, tää tilanne ei oo valitettavasti ihan uus mulle. :/ Viimeksi vetkuttelin sitä avunhankintaa vaikka kuinka kauan, huonoin seurauksin. Nyt on onneksi hiukan matalampi kynnys pyytää sitä apua uudestaan jos on pakko. Hitto kun pääsisi tosta koulusta, se on kanssa yks riippakivi kun kaikki vastoinkäymiset osui juuri opiskeluaikana ja sen takia oon nyt kaikesta jäljessä.
Minäkin tykkään miesuutisista ;) Tykkään aina kuunnella kaikkien sinkkukavereidenikin säpinöitä kun omassa kohta jo 10v. suhteessa ei oo enää mitään kovin jännittävää kerrottavaa muille :D Ja pakko sanoa, jos se miekkonen siusta tykkää ni tykkää sitten kera turvotusten ja kilojenkin ;) Mutta tuohan se tietysti ihan uuden motivaation laihikseen kun koittaa sitten miestä vartenkin siinä sivussa petrata :) ;)
VastaaPoistaKannattaa kyllä miettiä koulu-urakoita ym. ihan oman jaksamisen kannalta, niin kuin yllä pohditkin. Mun pitäis valmistua tänä vuonna, viides vuosi yliopistossa menossa, mutta eipä mulla oo toivookaan - pitäis tehä sekä kandi että gradu. Ja hirvee liuta kursseja ja harjoitteluita. Ja niitä rästejäkin. Käyn kursseja ym. vähän omaan tahtiini, ihan omasta valinnastani. Periaatteessa olen aika samoissa muiden vuosikurssilaisteni kanssa, mutta silti kuitenkin sen verta kurssit ja opinnot menevät päällekkäin että en niitä kaikkia millään vuoteen survo.
Oon oikeestaan jo tokasta vuodesta lähtien kulkenut vähän omia polkuja. Ennemmin teen vähemmän ja hyvin kuin niin että paahtaisin ihan hirmuisia kurssimääriä vuodessa huonoin arvosanoin. Ei siinä, kun kerran olen jo jälkeen muista jäänyt, ei tässä ole enää kiirekkään :) Itse ainakin huomaan että tämä sopii minulle, olkoon toiset nopeampia ja tehokkaampia - tai mitä ikinä. Oon jotenkin ite tyytyväinen siitä että oon tajunnu höllätä ja sen että kyllä tässä on aikaa valmistua myöhemminkin. Nyt vaan vähän mietityttää että mua stressaa jo tämäkin tapa ja tehtäviä on liikaa :D
Oon itekki miettinyt tänä syksynä tuota koulupsykologiin yhteydenottoa. Kannattaisihan sitä kokeilla kun ilmaista palvelua saa :)Meillä vaan ei kuulemma ole varsinaista koulupsykologia vaan pelkkä psykologi että en sitten tiiä miten se mua kouluhommien kanssa vois auttaa. Kuitenkin viime kesänä ilmaantunut paniikkikohtaus, mun eka ikinä, sai vähän miettimään että meneekö liian lujaa. Ts. onko liikaa hommia ja koulustressiä. Ootko ite kokenu että psykologista ois ollu apua?
Kyllä asiat pikkuhiljaa järjestyy. Ja jos tuntuu että eivät, tee niin kuin yksi puolituttu papparainen minulle kerran rauhallisesti sanoi: "Ota aikaa." :)
Ei ne kouluhommat, työelämä eikä koko maailmakaan siihen kaadu tai siitä päätöksestä katoa! :) Tärkeintä on että itse jaksat ja sulla on hyvä olla :)
P.S Pakko taas kerran toitottaa tätä mutta on jotenkin jännä miten paljon samaa meidän ajatuksissa ja elämäntilanteissa on! :)
Hahah joo, voinhan mä täällä jotain pientä mainita noista miesasioista jatkossakin, jos sillä rintamalla enää mitään tapahtuu tämän blogin elinaikana. :D Itseasiassa mietin kyllä, että kyseinen kaveri ei välttämättä olisi edes kiinnittänyt huomiota mihinkään kiloihin, mutta omaan oloon se vaikutti niin paljon, etten olis saanut iloa irti mistään.
PoistaJep.. Mun tilanne on se, että sain juuri viimeisen rästikurssin suoritettua (kannatti pakertaa aiemmin tässä kuussa!) ja nyt on koko tutkinnon kaikki kurssit suoritettu. Jäljellä on vielä tämän kuun lopussa päättyvä työharjoittelu sekä opinnäytetyö, joka on vielä aivan alkutekijöissä. Palautus on jo ensi kuun lopussa, joten erittäin huonolta näyttää. Opiskeluoikeus päättyy vuoden loppuun mennessä, joten jos oppari ei silloin ole valmis, niin aikani loppuu enkä valmistu! :( Olen jo käyttänyt vuoden verran lisäaikaa... Eli tosi täpärälle menee.
Toi on hyvä, jos sulla kuitenkin on vuosia käytettävissä vielä paljon, ei kannata turhia kiirehtiä! Ihan hyvä mennä omaan tahtiin. :)
Kannattaa kyllä ottaa psykologiin yhteyttä jos vähääkään siltä tuntuu. Ei siinä mitään menetä! Itse silloin kävin kolmeen kertaan juttusilla ja sain lähetteet lääkärille, ravitsemusterapeutille ja psykiatrille (muistaakseni). Kahta jälkimmäistä en koskaan hyödyntänyt, mitä kadun nyt jälkeenpäin. Olisin saanut sairaslomaakin jos vain olisin ottanut sitä vastaan. Lisäksi mulle määrättiin mielialalääkettä, jota tosin en sitten syönytkään.. Mutta siis tosi kivasti mulle tarjottiin kaikenlaista apua, olisi vaan pitänyt vielä paremmin ottaa sitä vastaan.
Jep, oli kyllä aikamoinen (iloinen) sattuma että löytyi kaikinpuolin samassa tilanteessa oleva ja pitkälti samoin ajatteleva kohtalotoveri! :)