perjantai 30. elokuuta 2013

Haastekuulumisia

Kerroin joku aika sitten aloittaneeni pari liikuntahaastetta

Nyt päätin keskeyttää 30 päivän haasteen. Pääsin kolmanteentoista päivään asti, mistä olen iloinen. :) Eli viimeisenä päivänä tein 130 kyykkyä, 80 vatsarutistusta ja 100 sekuntia lankkua (1 min 40 s, ennätys!), kaikki siis putkeen.

En lopettanut siksi, etten periaatteessa olisi pystynyt enempään. Olisin pystynyt, vaikka lankku alkoikin jo olla tuskallinen. :D Ihan loppuun asti tosin en olisi uskonut selviytyväni. Ongelma tuli palautumisessa. Kun laihdutan ja syön vähähiilihydraattisesti ja vajetta on välillä reippaastikin, niin energia ei riitä ihan kaikkeen. Jaksoin tähän asti tehdä haasteliikkeet, mutta kroppa ei päässyt palautumaan ollenkaan. Loppuvaiheessa jalat alkoi mennä ihan hapoille jo pelkästään siitä, että kävelin rappuset ylös kotiini toiseen kerrokseen. Lisäksi selkään koski vatsoja ja lankkua tehdessä, joten katsoin paremmaksi antaa periksi, vaikka jääräpäisenä olisi tehnyt mieli vetää homma väkisin niin pitkälle, ettei oikeasti fyysisesti olisi enää pystynyt tehdä enempää. Voisi olla mielenkiintoista toistaa haaste sitten tavoitepainossa, kun tulee taas syötyä tarpeeksi eikä ole liikakilojakaan kannateltavana.

C25K-juoksuhommat ovat käynnissä edelleenkin, ja tulevat olemaan jatkossakin. Pientä ongelmaa olen huomannut jaksamisessa hiilihydraattien vähyyden takia, mutta toistaiseksi se ei ole haitannut liikaa. Eli en hengästy pahemmin, hapenotto ok, mutta jalat aika voimattomat välillä. Ehkä tuon 30 päivän haasteen pois tiputtaminen auttaa, ja voimia riittäisi paremmin tähän? Toivotaan! Nyt on menossa haasteen viikko numero 3, jonka ensimmäisen lenkin tein tänä aamuna tyhjällä vatsalla. Jaksaminen oli vähän heikompaa kuin silloin kun on jo syönyt, mutta halusin lenkin heti aamusta alta pois, koska illalla en välttämättä olisi ehtinyt. Tämän päivän hölkkätreeni meni seuraavasti:

alkulämmittely kävellen 5 min
hölkkää 1,5 min, kävelyä 1,5 min
hölkkää 3 min, kävelyä 3 min
hölkkää 1,5 min, kävelyä 1,5 min
hölkkää 3 min, kävelyä 3 min
jäähdyttely kävellen 5 min

yht. 28 min

Ei siis ole vielä kolmannellakaan viikolla rankkaa! :) Ensi viikolla juoksuajat piteneekin vähän reilummin, jännää..


Kuvassa tämän päivän pikaruoka, eli broilerfilee ja kruunusekoitusta, molemmat pakastimesta mikrovalmiina. On tuossa persikkaakin, joka oli muuten aika mätä, muutaman syötävän kappaleen sain siitä vielä kaavittua. :D Mulla alkaa aina ruuat tulemaan ankeammiksi loppuviikkoa kohti, kun yritän kehitellä ruokia jääkaapin ja pakastimen jämistä, ennen kuin menen seuraavan kerran kauppaan ostamaan uutta.

Eilen olin muuten kavereiden kanssa ulkona syömässä. Jätin viinit ja jälkkärit ottamatta ja pääruuaksi valitsin caesar-salaatin. Ei varmasti ollut kovin kevyt salaatti, no mutta salaatti nyt kumminkin! Sain hirveät vatsanväänteet siitä, oli varmaan maha ihmeissään mun simppeleiden ruokieni jälkeen, että mitäs ihmeen kastiketta sinne nyt tulee... Annos oli kyllä ihan hyvä, mutta niin iso, että jouduin jättämään melkein puolet syömättä. Ei kertakaikkiaan vaan mahtunut enempää.

8 kommenttia:

  1. Kiitos sun, mä aloitin tuon C25K:n! Ekan viikon hölkötykset tehty eikä tän aamun lenkki enää ees tuntunut niin pahaltakaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vau, hyvä sinä!! :) Toi on kyllä siitä kiva ohjelma, että alkaa kevyesti eikä vaikeudu liian nopeasti. Muutenkin tykkään tosta, kivampi juoksennella kun joku luurissa komentelee, että milloin juostaan ja milloin kävellään. ;)

      Poista
    2. Ohjelma kuullostaa kivalta. Sitä ei vain taida saada ladattua kuin mihin lie älypuhelimiin?

      Poista
    3. Ei, älypuhelinsovellus on. :/ Sisällön voit kuitenkin lukea netistä ja sitten tehdä saman ohjelman perinteisesti kellon kanssa. :) Sama treeni, puuttuu vaan komenteleva tyyppi kuulokkeissa! Ton ohjelman sisältö on siis täällä: http://www.c25k.com/c25k_finnish.html

      Poista
  2. Hih, saa nähdä miten miun haasteen käy :) Nyt oon tehnyt sen 5pvää ja tänään olisi sitten kuudes. En tosin joka päivä noita pysty tekemään - tärkeintä on haastaa itsensä. Voi olla että miullakin jumii haaste tuossa 10-15 päivän kohdilla, mutta sitten ajattelin vain sinnikkäästi tehdä edes sitä korkeinta haastetta mihin pystyn :) Luulisi että sitä sitten jossain vaiheessa saisi taas tehtyä hieman enempi :)Ihan kolmeen kymppiin en kyllä usko pääseväni minäkään, mutta haasteen tekeminen edes puoliväliin ois jo iso juttu! :)

    Edelleen kyllä hieman tylsistyttää tuo toistojen laskeminen, joten katsotaan lopahtaako motivaationi siihen :)Kotijumppa musiikin tahtiin ja ilman ihmeellisiä laskemisia houkuttaa välillä vähän enempi, mutta katsotaan, katsotaan :)Jos nyt ensin koettaa pinnistää sinne about 15. päivähaasteeseen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oikea asenne! :) Varmasti tulet pääsemään puolen välin paikkeille tai sisulla pidemmällekin. Riko nyt ainakin toi mun tulos. ;)

      Jep, laskeminen tympi muakin. Kyykyt jaksoi hyvin, mutta se yli sataan laskeminen alkoi ottaa päähän. :D

      Poista
    2. Hih, en uskalla vielä mennä lupaamaan mitään - katsotaan sitten miten naisen käy :D Voi olla kyllä että lankut jämähtää tuossa minuutin tai viimeistään 1,5min kohdalla :D Mutta ainahan sitä voi sitten tehdä noita muita haasteen loppuun asti ja parannella lankkua pikkuhiljaa siinä sivussa. Vaikka ei tosiaan kestäis sitä 330s niin olisihan joku 90s jo ihan hieno tulos tai vaikkapa 120s. Pääasia kun pääsee kehittämään itseään ja samalla kuntoaan koneella tai sohvalla löhöömisen sijaan :)

      Ja joo, jos joku muu laskis mun puolesta ääneen ja käskis stopata sitte kun on aika, ni ois paljon kivempaa :)Pitää nauhottaa joku oma pätkä missä luettelee numerot ja laittaa se soimaan kun tekee toistoja :D

      P.S. Onko mahdollista et laittasit jonku asetuksen minkä avulla näkee aina kun oot johonkin viestiin vastannu (tulee tyylii s.postii tieto tms.)? Aina meinaa unohtua tarkastaa vanhemmasta postauksestasi että vastasitko vaiko et, ja sitten saatan missata jotain tärkeetä :D ;)
      Jos taas tekniikkanerona sen asetuksen keksit ni kerro mullekki :D

      Poista
    3. Mäkin luulin, etten minuutista pidemmälle selviäisi, mutta kummasti sitä vaan jaksoi päivä päivältä pidemmälle! Lopuksi tein niin päin, että tein lankun ennen muita liikkeita. Jos tein ensin kyykyt ja vatsat, niin lankku oli tosi tosi paha, tärisin vaan hulluna. :)

      Sulla on kyllä luovat ideat. :D

      ps. Joo onnistuu kommenttien tilaus sähköpostiin! Tässä kun kirjoitat kommenttia niin tuossa kommenttikentän alapuolella on teksti "tilaa sähköpostitse" :)

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)