maanantai 23. syyskuuta 2013

Yhdeksännen viikon yhteenvetoa

Aika tynkä yhteenveto tulee viime viikostakin, mutta kuitataan se muutamalla lauseella ja siirrytään tähän päivään.

Yhdeksännen viikon aikana syöminen oli vielä aikamoista räpellystä. Melkein joka päivä kuitenkin tuli syötyä muiden juttujen lisäksi myös kasviksia ja aamupuuroa. Muutaman aamulenkinkin heitin. :) Eli aika huonoa, mutta jotain hyvääkin sentään! Viikkoon mahtui pari kokonaankin puhdasta päivää. Painohan tässä on pari viikon huinimisen jälkeen koholla, mutta vain 1,6 kiloa alimmasta painosta, joten tilanne ei ole yhdeksännen viikon jälkeenkään mitenkään paha. Fokus ei ihan ollut laihdutuspuuhissa... mutta viime viikko on nyt jätetty taakse ja katse suunnattu viikkoon numero 10, joka starttasi tänään. :)

Aloitin tämänkin aamun noin tunnin aamulenkillä. Laitoin päälle vain hupparin ja trikoo-kankaiset housut. Kävelin ehkä 5 minuuttia, ja sitten alkoi tihkuttaa.. Pian ropisi jo vähän reilummin ja kävi mielessä, josko palaisin lyhintä reittiä kotiin, eihän mulla ollut edes takkia päällä. Päätin kuitenkin jatkaa matkaa. Kun lenkistä oli takana vasta kolmannes, alkoi kunnon kaatosade! Olin päästä varpaisiin läpimärkä, naama vaan valui vettä ja märät housut liimaantuivat reisiin. Lisäksi tuuli kylmästi, ja lenkkiäkin oli jäljellä vielä yli puolet. Jos tuosta en saa flunssaa, niin en sitten mistään. :D

Aamupuuroa ilman marjoja. Mulla on pakastimessa pelkkiä mansikoita, enkä jaksa syödä niitä joka aamu. Inhoan sitä, kun niistä tulee mikrossa sellaisia lämpimiä ja limaisia nuljaskoita. Tästä lähin ostan vain pienempiä marjoja, esimerkiksi mustaherukoita. Hyviä ja voi laittaa jäisenä puuroon. :)

Vesipullo on olennainen osa aamiaista ja muutakin päivää. Jostain syystä mun ei tule juotua vettä ilman pulloa, se pitää aina olla! Niin kotona kuin reissun päälläkin.


4 kommenttia:

  1. Ei muuta kuin uuteen spurttiin! :) Toivottavasti et nyt vaan vilustu :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo! :) Mun tavoite on saavuttaa normaalipaino vuonna 2013. Ensi kesään mennessä on sitten toivottavasti löytynyt jo se ihannepainokin. Nopeamminkin saa paino toki pudota jos on pudotakseen.. :D

      Juu toivotaan. Ens kerralla kyllä takki päälle lenkille. :/

      Poista
  2. Hei itse sulatan nykysin marjat vesihauteessa koska en tykkää kans siitä millasiks ne marjat menee mikrossa. Eli vedenkeittimellä keitän vettä, kaadan johonki kuppiin ja laitan sinne kuppiin missä on vettä niin pienemmän kupin jossa on marjat. Välillä vähän niitä marjoja kääntelee. Ja ei tosissaan kestä ees kauan kun ne on jo tarpeeks sulanu! Kannattaa kokeilla :P

    h-ihanaelama.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä idea, kiitti vinkistä! :) Mutta eipä mulla tietenkään ole vedenkeitintä, ja kattilassa kiehauttamisessa menee ikuisuus. Höh, pitänee tyytyä niihin mustaherukoihin sitten vaan toistaiseksi. :(

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)