Kolme vuotta sitten silloin 20-vuotias viaton minä kohtasi vastoinkäymisiä ja siitä seurasi ongelmia syömisen kanssa: nykyisin etenkin sokeririippuvuus on mun ongelma. Pidän kyllä terveellisestä ruuasta, olen vain joutunut hirveään noidankehään liikakilojeni keskellä. Olen ollut normaalipainoinen lähes koko elämäni, vasta vuosien 2011-2013 aikana BMI on ylittänyt sen maagisen luvun 25.
Lienee sanomattakin selvää, että olo on nykyään hirveä. Olen aivan lievän ylipainon ylärajalla, joten tilanteeseen täytyy puuttua NYT eikä 20 kilon päästä. Laihdutan mieluummin 20 kuin 40 kiloa.
Olen aiemminkin laiduttanut kymmenisen kiloa pari vuotta sitten, minkä jälkeen söin kilot takaisin ja vähän enemmänkin. Nyt olen saanut tästä tarpeekseni.
weheartit.com |
Matkan varrella luvassa painoseurantaa, kroppakuvia, fiiliksiä, käytännön tekoja, edistymistä ja ehkä hiukan menneisyyden tarinoita myös.
apua. oon samassa veneessä kuin sinä, painolastia tosin se kymmenen kiloa enemmän ja pituusmittaa päälle kymmenen senttiä (bmi 28). olen myös pari vuotta sitten ollut vielä +10kg hoikempi, kaikki tulleet takaisin ekstran kera:-D ahmimisongelma ja sokeririippuvuus tuntuu ylitsepääsemättömiltä.. varsinkin kun yrittää kamppailla kaiken tämän kanssa aivan yksin eikä kukaan ole tosissaan kannustamassa ja tukemassa. oon yrittänyt tehdä parannuksen monen monta kertaa (salille uskaltauduttu jne) mutta aina epäonnistun, koska ei ketään kenen kanssa olla vahva.
VastaaPoistasiksi mietin haluaisitko kenties tutustua skypessä tms? no hard feelings jos et, mielelläni seuraan vain blogiakin!:-)
t. a
oho, no kuulostaapa tosiaan tutulta! eipä mullakaan ole oikeastaan ketään kenen kanssa jakaa tätä, häpeän aivan liikaa kertoakseni. mun puolesta voitaisi toki tutustua ja vaihdella kokemuksia, tosin skypeen olen liian ujo + haluan pysyä anonyyminä ainakin tässä kohtaa, mutta laita ihmeessä sähköpostia osoitteeseen karoarra@gmail.com :)
VastaaPoistaIhanaa! Nyt alkaa lukeminen ihan alusta :)) Ollaan näköjään aloitettu bloggailu kutakuinkin samaan aikaankin vielä kaiken lisäks! Ainoa ero vaan, että mulla on triplasti vähemmän lukijoita kuin sinulla :D
VastaaPoistapudotus.blogspot.com
Haha, aika hurja oot jos meinaat koko stoorin lukea läpi. :D nojoo, lukijoiden määrä on vähän levinnyt käsiin, aloittaessa olin hyväksynyt jo ajatuksen, ettei tätä tule kukaan seuraamaan.. toisin kävi näköjään. :P
Poista