Noniin, hitaasti mutta varmasti lähtee laihdutus käyntiin. Alku tosin ei ollut kovinkaan vakuuttava, kun vapaapäivän kunniaksi heräsin klo 13.30. Oikeasti, nyt toi unirytmi kuntoon! :/ Pitäisi vaan siinäkin mennä mukavuusalueen ulkopuolelle ja herätä tarpeeksi aikaisin. Olennaista olisi myös mennä ajoissa nukkumaan. Kyllä se unirytmi sieltä löytyisi, kunhan vaan saisi itsensä sängystä ylös.
Herättyäni söin vähän puuroa, ja kauppareissun jälkeen patongin, jossa oli kananmunaa, katkarapuja, rehuja ja majoneesia. Olin liian nälkäinen alkaakseni laittaa ruokaa. Mutta nyt on kunnon ainekset jääkaapissa, joten näillä eväillä jatketaan loppupäivä ja tästä eteenpäin.
Perusruokavalioni näyttää tältä:
Aamulla puuroa
Lounaaksi kasviksia ja lihaa/kanaa/kalaa
Välipalaksi rahkaa
Päivälliseksi kasviksia, lihaa/kanaa/kalaa ja hedelmä
Iltapalaksi rahkaa
Kuulostaa ehkä hieman ankealta, mutta oikeasti ankeaa tuossa on vain rahka-osuus. Siihenkin tottuu muutamassa päivässä. Muista aineksista saa hyviä ruokia aikaiseksi ja aamupuurokin oli edellisellä laihiksella ihan mun lempparia.
Annoksiin laitan lisäksi mm. marjoja, raejuustoa, leseitä ja oliiviöljyä.
Tämän päivän syömiset ovat menneet sen verran hassusti, että taidan skipata välipalan ja siirtyä suoraan päivälliseen. Josko sen saisi seitsemään mennessä syötyä.
Apua, ruoka-, liikunta- ja unirytmin hallitsemisesta kaiken muun elämän ohella tulee todella vaikeaa, mutta haaste on otettu vastaan! :D
Hih, enpä sanoisi että tuo niin ankealta kuullostaa :) Tai sitten vaan olen jo niin tottunut siihen - kuullostaa meinaan ihan mun ruokavaliolta :) Nykyisin olen tosin syönyt vähempi rahkaa ja lounaalla olen usein syönyt keittoa/sosekeittoa niin kaloreita säästyy kivasti myös iltaan.
VastaaPoistaItellä oli mielessä sellanen, että vedän 500 g rahkaa päivässä siihen asti, että oon normaalipainossa. Sen jälkeen vois vaihtaa toisen rahkan vaikka ruisleipään ja muutenkin hiukan höllätä noiden lounaan ja päivällisen suhteen, nyt en vielä lisäile mitään ylimääräistä. Keitto kuulostaisi kyllä hyvältä, pitääpä kokeilla itsekin joskus. :)
Poista