tiistai 16. heinäkuuta 2013
Hyi mikä päivä - nyt riittää
Asia on nyt niin, että tämä on viimeinen päivä kun minä ostan karkkia. Seuraavan kerran saan mennä karkkiostoksille sitten normaalipainoisena, jos silloinkaan.
Mitenköhän mä ikinä pysyn juuri nyt tällaisessa päätöksessä, jota oon tehnyt suunnilleen päivittäin viimeiset pari vuotta siinä onnistumatta? En tiedä vielä, mutta nyt ihan oikeasti. Tämä blogin kirjoittaminen on aika hyvin selventänyt sitä, kuin järjetöntä tämä mun syöminen on! Tiesin sen toki jo ennenkin, mutta tämä jotenkin konkretisoi sen hulluuden ja tuntuu melkein absurdilta vaan valittaa täällä, miten on vaikeaa syödä niin kuin normaalit ihmiset. Tekisi itsekin mieli vaan kirkua itselleni, että nyt vaan lopetat tuon pelleilyn ja alat laihtua.
Huomisesta alkaen karkinostokielto. Jos jossain tarjotaan tai muuten tulee ns. sosiaalisen tilanteen pakko, voin syödä sokeripitoista, mutta sitä en itse enää osta. Ja nyt sitten palataan myös siihen alkuperäiseen suunnitelmaan, eli ensin tarpeeksi normaalia ruokaa ja sitten laihdutus käyntiin.
Prkl.
Mun on vaikea itsekään uskoa näihin puheisiin, koska enpä ole aiemminkaan niitä pystynyt noudattamaan. Mutta toisaalta enpä ole ennen kirjoittanut blogiakaan, jospa tämä saisi mut nyt muistamaan, mitä mun täytyy tehdä.
Kovat on puheet, mutta siitäkin huolimatta aion täällä tunnustaa, jos rikon omia sääntöjäni. Rehellisyydestä en nimittäin tingi, vaikka se kunnian päälle ottaakin. ;) Takapakit ovat inhimillisiä ja etenkään minä en ole mikään yli-ihminen.
Ostin tänään alennuksesta urheilurintsikat (-50 %), Niken t-paidan salille (-30 %), salikengät (-40 %), sekä normaalihintaiset salihousut. Pitää varmaan kuvata ne päällä jossain kohtaa. :) M-kokoa ostin, hiukan tosin nekin kiristi tämän parin kilon turvotuksen kanssa. Mutta eipähän jää ihan heti aivan ylisuuriksi.
Nyt löytyy salivarusteet siis!:) Huomenna tai ylihuomenna koeajamaan ne, tänään lähden vielä kaverille yöksi niin ei kerkeä.
Loppukevennyksenä vielä päivän mahtava ruokalista:
Aamulla sämpylä ja maitoa
Päivällä Hesen juustoateria Fantalla ja vielä majoneesillakin
Jälkkäriksi jäätelöpuikko
Nyt tässä iltapäivän ratoksi ja opparintekoeväiksi vaatimaton 500 g irtokarkkipussi..... (työn alla tosin vielä)
Mikä tää Hese-buumi nyt on? Joka tapauksessa, tuskin tänään tulee enää paljon mitään muuta syötyä.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ite oon huomannu, että jos PÄÄTÄN PÄÄTTÄMÄLLÄ etten osta karkkia yms. niin se kestää ehkä viis päivää maksimissaan. Mut jos mää en varsinaisesti päätä etten osta karkkia yms. niin parin viikon karkittomuuden (mä en tiiä miten onnistuin siinä, ehkä koulu vaan vie ja rahatilanne vaikuttaa) mun ei edes tehnyt mieli karkkia :D
VastaaPoistaToi on kyllä totta! Välillä vaan tulee kausia, että menee hyvin, mutta jos väkisin jotain yrittää päättää, niin ei ainakaan onnistu.. :D
Poista