Lähes koko elämäni normaalipainoisena olleena on vaikeaa hyväksyä omaa tämänhetkistä painoa ja ulkonäköä. Kun on liikakiloja ja niiden seurauksena laihdutusajatuksia, syöminen alkaa stressata. Tietää, että pitäisi syödä vähemmän tai terveellisemmin, pitäisi jättää herkut pois tai ainakin vähentää huomattavasti. Tuntee syyllisyyttä syömisestä ja aina huomenna alkaa laihdutuskuuri. Se huominen laihdutuskuuri taas laittaa syömään niitä herkkuja kirjaimellisesti kuin viimeistä päivää. Ja koska se laihdutuskuuri ei alakaan huomenna, lopputuloksena tulee syötyä aivan liikaa ja aivan liian huonosti joka päivä.
 |
| weheartit.com |
Tämän seurauksena ihminen lihoo entisestään, jolloin oma paino ja ulkonäkö ahdistaa taas enemmän. Mulla kävi niin, että mitä enemmän lihoin ja mitä huonommin vaatteet sopivat päälle, sitä enemmän oma olemus ahdisti. Ahdistustahan helpotin tietysti syömällä sokeripitoisia herkkuja tähän kaikkeen toivottomuuteen. Aloin menettää kiinnostustani ulkonäkööni, koska eihän minulla niin rumana ja lihavana ole enää mitään väliä. Pukeuduin epämääräisiin löysiin vaatteisiin ja yritin piilotella kokoani jopa huonon ryhdin avulla.
Ja siinä sitä oltiin, tuntui, etten koskaan voisi laihtua. Ihan liikaa laihdutettavaa, ja olinhan niin kamala.
 |
| weheartit.com (Muuttaisin tästä tosin alun: Pretty girls eat HEALTHY, mulla ei ole anorektisia ajatuksia :) |
Miten tuosta noidankehästä sitten voi päästä pois? Mulla ei ainakaan ole mitään taikatemppua siihen, mutta oman itseni hyväksyminen oli minulle ratkaisevaa. Ymmärsin, että voin olla ihan nätti ylipainoisenakin, ja että ansaitsen myös laittaa itseäni kuten ennenkin. Ostin suurempia mutta kauniita, sopivia vaatteita, enkä yrittänyt ahtautua enää liian pieniin vaatteisiini tai epäsiisteihin säkkeihin. Ostin niitä, vaikka ne saattavatkin pian jo jäädä suuriksi, jos onnistun laihduttamaan. Kävin kampaajalla ja lakkaan taas kynsiä. Käytän kivoja alusvaatteita, meikkaan, yritän olla ajattelematta seurassa vain sitä, miltä näytän. Itseään ei voi huijata kovin paljon tässä. Itsensä pitäisi ihan oikeasti hyväksyä, vaikkei kokisikaan olevansa se paras versio itsestään.
Itseni hyväksyminen vähensi ahdistustani, mikä taas vähensi syömistä. Asiat eivät kuitenkaan ole ihan näin yksinkertaisia, muistetaan, että täällä kirjoittaa ihminen, joka ei ole vielä edes laihduttanut. ;) Mutta olo on silti parempi kuin aikoihin! Toki ahdistukseen on muitakin aiheita ja sokeriinhan olen ollut jo pitkään henkisesti ja fyysisesti riippuvainen, mutta nyt tuntuu ensi kertaa oikeasti siltä, että tulen saamaan syömisen taas hallintaani ja painon palautettua normaaliksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi! :)